torstai 23. toukokuuta 2019

Kesän lähestyessä treenirintamalla puhaltelee jo monesta suunnasta. Minan näyttelytreenien ohessa startattiin myös maastokausi, ensin esineruudulla viime viikolla ja tällä viikolla hakuhommissa. Myös viikonloppu tulee olemaan treenintäyteinen: olen järkkäämässä palveluskoirayhdistyksellemme hakukoulutusta vierailevan kouluttajan voimin, joten omillekin koirille on hyvää treeniä tiedossa!

Kaidan kanssa maastotreeneissä lähinnä heräteltiin osaamista talvitauon osalta. Intoa selvästi riitti niin esineruudussa kuin haussakin. Hakumaastossa meillä näyttäisi nyt olevan hommia suorien pistojen hiomisessa, ettei koira oikoisi kulmia, vaan tarkastaisi alueen järjestelmällisesti. Tähän onneksi saadaan tehotreeniä viikonloppuna. Katsoin jo Virkusta, että Kemissä olisi kesäkuun alussa jo hakukoe (ainoa ilmoitettu tällä hetkellä P-Suomessa), mutta se oli onneksi keskellä viikkoa joten alkavien kesätöiden vuoksi ei tullut kiusausta lähteä taas Kemiin kokeilemaan tasoamme.

Minalle esineruutu oli ensimmäinen ikinä. Etsimme esineitä tallotulta alueelta yhdessä partioiden, pitäen aina bileet kun kakara sattui esineeseen törmäämään. Viimeisillä esineillä koira näytti jo hoksaavan, että tämmöisiä onkin kannattavaa bongailla maastosta! Myös hakutreeneissä näytti junnulla syttyvän lamppu hyvin nopeasti. Se sai ensin hakea vieraalta maalimieheltä nakkia keskilinjan läheisyydestä, mutta sitten poistuttuamme molari piiloutui tallatun alueen perälle, eli noin 50 metrin päähän. Keskilinjalle palatessamme Minassa oli jo piteleminen, sillä se tuntui jo tietävän että jossain se ihana nakinsyöttelijä olisi! Toki vauhtia oli vähän liiankin kanssa ja intoa vielä enemmän, mutta todella tottelevaisesti ja nopeasti Mina palasi aina takaisin tallatulle kaistaleelle jos huutelin sitä takaisin sivupoluilta. Koska Minankin kanssa haku treenataan eleettömästi, eli ilman näkö-, kuulo- tms. apuja, saattelin sitä ekalla kaistaleella parikymmentä metriä, ennen kuin se jo nenä edellä viilettäessään jo törmäsikin molariin. Toiselle kaistaleelle mennessämme Minaa sai jo tosissaan pidellä, enkä hakukäskyn jälkeen ehtinyt oikeastaan keskilinjalta siirtyä mihinkään, kun Mina jo näytti maalimiehen löytäneen (pulloharjahäntä on todella mainio lippu osoittamaan viuhtomisellaan, kun piilo on löytynyt!) alueen takarajalta. Motivaatiota, ahneutta ja nopeutta, sekä vieraita kohtaan loputonta pusutushalua näyttäisi junnuraidakkaastakin löytyvän siinä määrin, ettei hakukoulutus ehkä ihan mahdoton urakka tule olemaan, jes!

Mutta jottei nyt treeniähky yltyisi, niin koirat pääsivät myös pitämään lystiä koirakylpylään alkuviikosta. Kaidahan on aina menossa altaalle nelivedolla, mutta Minan kanssa hieman epäilytti, miten sen saisi uimasille ilman uittajaa. Mutta taas junnu yllätti: sitä ei tarvinnut edes lelun kanssa houkutella veteen, vaan kuin vanha tekijä se liukui rampilta altaaseen ja uiskenteli omia aikojaan rauhassa kierroksia! Kaida kaipaa aina hieman hetsausta veteen loikkaamiseen, mutta Mina näköjään osaa ottaa ilon irti ihan ominpäinkin...on kuulemma tullut äitiinsä, joka on kuulemma samanlainen uiskentelija :D






keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kehätreenit jatkuu

Kevään myötä treenimahdollisuudet kakarakoiran kanssa ovat taas alkaneet lisääntyä. Tänään osallistuimme tauon jälkeen näyttelytottumistreeneihin ulkokentällä. Talvisiin hallitreeneihin verrattuna selvää kehitystä oli tapahtunut! Kyllä tuolla penskalle on pikkuhiljaa kehittymässä itsehillintää ja jonkinlaista kuuliaisuuttakin jopa. Treeneissä Mina edelleen olisi rynnimässä muiden koirien luo liina kireänä, mutta nyt se ei sentään enää kilju ja huuda samaan aikaan :D Nameja kohtaan osoitettiin hyvin kiinnostusta, vaikka häiriöitä olikin ympärillä. Kehässä juoksutus on yhä vaikeaa, koska tuo vilivilperttimäinen puskutraktori yrittää juosta kaikkialle muualle, paitsi tylsää kehää ympäri, tai sitten se tarjoaa tottis-seuraamista. Mutta seisotuksesta kouluttaja Marjo Sumen antoi jopa kehuja: nuoreksi koiraksi Mina jaksoi poseerata todella täpäkästi häiriöistä huolimatta.
Tässä on vielä jokunen viikko aikaa treenailla kehäkäytöstä, sillä Minan ensimmäinen näyttely on jo buukattu: ilmoitin Minan ja Kaidan kannatusmielessä Kuusamossa pidettävään ryhmänäyttelyyn kesäkuun alkuun. Mina ehtii juuri sopivasti vielä pentuluokkaan, joten ehkä siellä vallaton käytös annetaan anteeksi.

Näto-treenin jälkeen palasimme kotiin bussilla. Bussia odotellessa ehdimme käydä kentän laidalla ihmettelemässä jalkapalloilijoita, skeittaajia ja skoottaajia. Kovemmatkaan paukahdukset skeittiparkista eivät näyttäneet juniori hätkäyttävän. Bussipysäkilläkin maltettiin odottaa sievästi, vaikka vieressä meni nelikaistainen vilkas tie. Minan kanssa ei ole tehty bussimatkailua kuin muistaakseni kerran pentuaikana, mutta eipä tuo näyttänyt olevan moksiskaan siitä (mitä nyt yritti kiivetä bussikuskin syliin kieli edellä ennen kuin ehdin estää). Pentuna riesana ollut autojen perään hönkääminen on myös loppunut vähän yllättäen! Vaikka Mina edelleen fiksoituu salamana lentäviin lehtiin ja lintuihin, niin autoista, pyöristä yms se näyttää nyt päässeen yli: ne huomataan, mutta ei enää yritetä rynniä päin.





Loppuun vielä muutama luontokuva, sekä lätäkkövideo. Lumien lähtö on laajentanut meidän lenkkeilyreitistöä, mutta edelleen holskuista näyttää metsälenkeillä parasta olevan kuralätäköt 😏









lauantai 27. huhtikuuta 2019

Kevät tuli, lumi suli


Lämpöiset kelit ovat vauhdittaneet lumen sulamista ja vesistöjen tulviminen muutti meidänkin lähipellon maauimalaksi. Kaida toki heti luvan saatuaan riensi kahlaamaan ja ruoppaamaan pohjia, ja hyvin pian myös Mina seurasi perästä. Juniorin vesipeto-ominaisuudet ovatkin mietityttäneet, kun talvipentu on tähän mennessä päässyt vain kerran uimalaan ja luonnonvedet ovat tähän asti käsittäneet lähinnä kuralätäkköjä. Varsin pelottomasti kakarakoirakin kuitenkin veteen suunnisti, vielä ei ihan uimasyvyyteen asti menty mutta ehkä tästä toisestakin hollannikkaasta kuoriutuu vielä kesän mittaan raitasaukko :D





keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kolmas kerta toden sanoi: Kaida Ruotsin mva!/ Third time's a charm: Kaida is Swedish ch!

Kaksi kertaa tyhjin käsin Ruotsin näyttelystä palattua, ei oikein uskaltanut odottaa kovin suuria viime viikonlopun reissulta. Viimein kuitenkin saimme sen mitä haimmekin: Kaida sai sertin ja cacibin, eli tuli Ruotsin Voittajaksi ja Ruotsin muotovalioksi. Viimeisen cacibin myötä pääsemme myös vihdoin ja viimein anomaan pohjoismaiden muotovalion ja kansainvälisen muotovalion arvot, huikeaa!

Briefly in English: we went to Swedish Winner show in Sundsvall last weekend. This was our third time in dog show in Sweden and now we finally got what we wanted: Kaida was best (and only) of her breed and got cert and cacib and tittles Swedish Winner and Swedish Champion. After these results we can now also aply for tittles Nordic Champion and International Champion. This time it was totally worth of travelling all the way to the Sundsvall! The swedish judge Yvonne Brink liked Kaida a lot and was very thankfull that we had brought her in the ring. Judge tought that Kaida was excellent example of breed for two apprentice-judges in the ring.


Kaida oli siis ilmoitettu Sundsvallin kv-näyttelyyn (joka sattui olemaan samalla Ruotsin tämän vuoden Voittaja-näyttely), koska viimeiset mahdollisuudet saavuttaa vanhoilla säännöillä Pohjoismaiden muotovalio-titteli oli joko nyt, tai sitten kesällä taas Piteåssa. Tunnetusti Kaida tiputtaa kesäisin ne vähäisetkin hapsukarvansa, joten lähdimme sitten Sundsvalliin sormet tiukasti ristissä.



Ruotsin Voittaja pidettiin kolmepäiväisenä näyttelynä ja FCI1-rodut olivat kehässä vuorossa sunnuntaina. Meillä oli siis hyvin aikaa ajella lauantaina Sundsvallin tienoille asti. Majoituimme Tynderö B&B maalaismajoituksessa, mikä oli varsin sievä ja koiralliselle hyvät lenkkimaastot tarjoava vaihtoehto. Illan ehdimme lepäillä ja käydä lenkillä meren rannalla. Kaida toki tapansa mukaan yritti järsiä matkan varrelta kaikki kepit, ryskätä pusikot läpi ja kieriskellä lumihangissa: hieman huono vaihtoehto juuri ennen näyttelyä :D Tällä kertaa olimme kuitenkin panostaneet etukäteisvalmisteluihin: Kaida oli käynyt osteopaatilla ja hierojalla ja jopa pesty ennen Ruotsiin lähtöä. Kaikki keinot oli siis käytetty, ettei näyttelytulos jäisi taas uupumaan ainakaan valmistelujen puutteesta!



Sunnuntaina näyttelypaikalla pitikin sitten olla hyvissä ajoin, koska Kaida oli jo yhdeksäs koira kehässä. Meitä ennen oli vain siis muutamia koiria kahdesta eri rodusta ja sitten Kaida ainoana holskuna. Tuomarina kehässämme toimi ruotsalainen Yvonne Brink ja hänellä oli 2 harjoitusarvostelijaa seuraamassa näiden vähälukuisempien rotujen arvioinnit. Tuomari vaikutti varsin tiukalta ja arvostelut olivat pitkiä, kun hän selosti tekemisiään ja keskusteli välissä harjoitelijoiden kanssa. Hän näytti kuitenkin selittävän tarkasti arvionsa myös koirien esittäjille ja perustelevan miksi esim koira ei saanut ERIä. Rakenne ja liikket käytiin siis tarkasti läpi. Oma jännitys ehti taas kasvaa hyvin omaa vuoroa odotellessa. Kaida näytti ottavan näyttelyssä hengailun rutiinilla. Sillä ei tällä kertaa ollut lainkaan kiinnostusta lempipalloonsa, mutta makupalat maistuivat senkin edestä ja niiden eteen se olikin näköjään valmis vaikka mihin temppuihin. Ei siis muuta kuin herkkuja taskuun ja kehään!


Hymyileväinen tuomari tuli ensimmäinen kättelemään. Englannin kielellä tervehdittyäni hän kysyi, tulemmeko Suomesta. Myönsin ja tuomari alkoikin kehua, miten mukavaa sillä Suomessa meillä on kuulemma todella laadukkaita holskuja, kun sen sijaan Ruotsissä rotua ei edes juuri kehissä näe.
Harmillisesti omat ruotsintaitoni eivät riittäneet, jotta olisin ymmärtänyt mitä tuomari selosti harjoitusarvostelijoille. Hän katsoi ensin Kaidan liikkeet ympyrässä, sitten lyhyt seisotus ja vielä edestakaisin juoksutus. Sen jälkeen hän jo kehui Kaidaa, kuulemma piti tästä rotutyypistä todella paljon, ja tarkasti hampaat ja kropan lyhyesti. Hän myös totesi ettei koira taida olla aivan täydessä turkissa ja tottahan tuo oli. Tuomari kääntyikin mainitsemaan asiasta harjoittelijatuomareille, ja sanoi samaan syssyyn että koira on niin hyvä kokonaisvaltaisesti, ettei turkin pituudella ole nyt mitään väliä. Tuomari mainitsi vielä erikseen minulle kiitoksen siitä, että toin koiran kehään jotta harjoittelijoille oli näyttää esimerkillinen holsku, kun niitä he eivät juuri muutoin pääse näkemään. Kaiken kaikkiaan tuomari vaikutti pitävän Kaidasta kaikinpuolin, joten pystyin hengittämään edes vähän vähemmän jännittyneenä.


Uskalsin kuitenkin heittäytyä toiveikkaaksi vasta, kun näin tuomarin kirjallisen arvosten sanelun jälkeen kehätoimitsijan menevän keräilemään ruusukkeita telineeltä käsiinsä. ERI SA ja cacib sieltä vihdoin paukahti, ja Kaida oli siis ainoana pitkiksenä suoraan rotunsa paras ja Ruotsin Voittaja siis. Olin varmaan yhtä hymyä, kun tuomari tuli sanomaan "Only thing I can say now: congratulations! You have lovely dog, take good care of her! And good luck to the final rings!". Sopertelin kiitoksia ja Kaida pääsi livahtamaan irti pannastakin, ennen kuin sain käteen ruusukenipun ja kieltämättä oli ilonkyyneleet silmissä kun kehästä poistuttiin. Kyllä tätä tulosta varten olikin ajettu satoja ellei tuhansia kilometrejä jo!😅 Kehätoimitsijan piti vielä pari kertaa juosta peräämme ja tuoda lisää ruusukkeita, koska hän ei heti hoksannut, että koska Kaidalla on käyttötulos, se saa myös Ruotsin sertin. Ja vähän ajan päästä hän toi myös sitten Ruotsin muotovalio-ruusukkeen, kun sekin unohtui. Tulos oli siis paras mahdollinen meille!


Koska meillä oli vielä toisen yön majoituskin Ruotsista varattuna, meillä oli aikaa jäädä odottelemaan ryhmäkehässä edustamista. Reilut 6 tuntia saikin kulumaan hallilla yllättävän mukavasti shoppailen, eväitä napostellen ja välillä ulkoina lenkkeillen. Kävimme myös kehän jälkeen hakemassa ekinokokkoosi-matoleiman näyttelyn eläinlääkäriltä, ja siinäkin mukava yllätys oli, kun merkinnästä ei peritty mitään maksua. Ryhmäkehiä varten piti kytätä oman roturyhmän muita koiria ja niiden liikkeitä, kun rotukehät alkoivat hiljentyä. Näyttelyn kuulutukset tulivat vain epäselvästi ruotsiksi, joten lähinnä isojen kehien lähellä hengailemalla bongasimme oikean esiarvostelukehän oikeaan aikaan. Muissakin isoissa kehissä olivat menestystä niittäneet mm. aussit, pemu corgit ja vanhaenglanninlammaskoirat, ja mm. nämä fci1-ryhmästäkin poimi tuomari jatkoon, kuten saatoin ennustaa. RYP-kehään juostessa juontaja ei edes osannut mainita Kaidan rotua, joten ryhmäkehään jäänti tuntui senkin vuoksi turhalta. Päivän tuloksemme kuitenkin oli niin piristävä, ettei tuommoiset pienet negatiiviset puolet tuntuneet missään.

Näyttelyn jälkeen piti ensin käydä murkinalla. Olimme jo hyvissä ajoin lupailleet Kaidalle tuplahampparia, mikäli näyttelyssä menee hyvin, ja kieltämättä koira lunasti kaikki odotukset! Kävimme siis hampurilaisilla, hieman vielä shoppailemassa (nyt on ensi kesän helteitä varten foliopeitto auton katolle treenien ajaksi, jes!) ja sitten ajelimme Uumajaan. Majoituimme vielä yhdeksi yöksi ja sitten maanantain puolella tulimme autolautalla takaisin Suomen puolelle, mistä olikin enää noin 4 tunnin ajomatka Ouluun. Vaikka reissukilometrit alkoivatkin taas tuntua, niin tällä kertaa sentään voitiin sanoa, että kyllä kannatti lähteä! :D 👍






keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Lenkkeily on hyväksi / Walking for good

Osallistuin Minan kanssa eläinlääkäriasema Kamun järjestemällä hyväntekeväisyyskävelylle viime lauantaina. Tapahtumaa sponsoroiva Royal Canin lahjoitti aina yhtä osallistujaa kohti 1 kg lemmikinruokaa kodittomia eläimiä auttavalle yhdistykselle. Mina mukaan luettuna kävelyyn osallistui 136 koiraa, eli mukava ruokamäärä saatiin tienattua hyvään tarkoitukseen! Tämä näyttäisi olevan meillä jo perinne, sillä Kaidakin osallistui nuorempana vastaavaan tempaukseen.

Nuorelle koiralle tämä olikin kiva tapa päästä sosialisoitumaan. Toki Minalla alku meni autosta käsin huutamiseksi ja lenkillä vedettiin nelivetona muita koira kohti. Kävelyn päätteeksi pahimmat höyryt oli kuitenkin päästelty ja junnu pääsi moikkailemaan muita paikalla olijoita. Yllättävän fiksusti ja siivosti Mina tervehti vieraita koiria, mitä nyt olisi innokkaimpien pentujen kanssa pistänyt ihan painiksikin. Tapasimme kaiken näköisiä ja kokoisia koiria, aina pikkuruisesta venäjän bolonkasta aina tanskandoggiin asti. Selvästi tämmöiset rennot ulkoilmatapahtumat toimisivat hyvin Minalle muihin koiriin siedättämisessä! Harmillisesti alueella ei kuulosta järjestettävän juurikaan tapahtumia ennen toukokuun loppua, jolloin sentään alkaa jo match show kalentereihin tulla merkintöjä.

Talven hallivuoro loppui, joten jatkokoulutusta pitäisi vielä suunnitella. Toisin kuin aiempien koirieni, Minan kanssa oloni on sellainen että tarvitsemme ehkä ohjattua koulutusta vielä jonkin aikaa. Sillä riittää luonnetta ja kovuutta sen verran, ettei siihen hallilla välillä saanut tolkkua hyvällä, pahalla eikä moottorisahallakaan. Ja koska itselläni on varsin lyhyt pinna, niin itsekseni kädenvääntö junnukoiran kanssa tuntuu liian turhauttavalta. Opin luultavasti Kaidan kanssa liian helposti kaiken, koska nyt tuommoisen koiran kanssa, jolla ei ole niin sisäsyntyinen halu totella ohjaaja, mutta joka fiksoituu herkästi kaikkiin häiriöihin eikä silloin reagoi edes pakotteihin, tunnen oloni välillä aivan kädettömäksi. Pitää vielä vähän haarukoida Oulun koirakoulutarjontaa ja katsoa, josko saisimme jonkin pentukoulun mahtumaan budjettiin kesän ulkotreenikautta odotellessa!

Briefly in English: I took part in a charity walk with Mina. Local vet stations invited all dog owners to participate in nice day walk and the sponsor, Royal Canin, provided 1 kg pet food per every participating dog for homeless pets. There were 136 dogs so we manage to collect pretty nice amount of food for charity! And it was also very good opportunity for Mina to sosialize with other dogs. There were all kind of dogs to be met, and Mina was behaving suprisingly well! So it was such a nice happening for everyone.

I am planning to get more puppy training courses with Mina. She has so strong (and stubborn) will that some times I have no idea how to train with her. At this point I believe we will need an advice from some more experienced dog trainers. All my previous dogs, Nuutti and Kaida, had been so easy going and willing to learn, that now with Mina (who is so easily distracted and not se keen to work together with human) I am a bit lost from time to time. Lets hope that I find proper trainer for us!
 






 

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Minalla mittarissa 6kk!/ Mina 6 months old!

Vielä äsken se oli ilkikurinen, hammasteleva pikkupentu, nyt se yhtäkkiä onkin ilkikurinen, hammasteleva isompi pentu :D Ei vaan, onhan tuo Mina kasvanut viimeisen kuukauden aikana niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nyt sillä alkaa olla jo varsin nätti, sopusuhtainen kroppa ja kivasti turkissakin pituutta. Naamaan on tullut tummaa pigmenttiä kovasti, mutta hieman harmillisesti samaa tahtia on tummunut muukin kroppa ja raidat jääneet vähän piiloon.Tänään juniorin strategiset mitat olivat: painoa 18,2 kg ja säkäkorkeus suurinpiirtein mitattuna 57,2. Myös malttia ja jonkinlaista älliä penskalle on päähän jo iskostunut, vaikka edelleenkin se omapäisyys paistaa läpi useimmiten: totellaan jos sattuu huvittamaan eikä parempaakaan tekemistä keksi. Sellaista synnynnäistä miellyttämishalua, jossa riittää sosiaalinen palkka, kuten Kaidalla, ei ainakaan vielä ole Minasta näkynyt.


Nyt puolivuotiaana neitiä voinee vihdoin sanoa sisäsiistiksi. Tuossa viiden kuukauden paikkeilla sillä oli parin viikon vaihe, kun pisuja lirahteli sisälle useamman kerran viikossa, etenkin silloin kuin pentu kiihtyi jostain. Epäilin jo  hetken pissatulehduksen mahdollisuutta, mutta se näytti kuitenkin menevän ohi itsekseen ajan kanssa. Kävimme maaliskuun alussa Minan kanssa kahdestaan reissussa Kuusamossa vajaan viikon, eikä siellä ollessa tullut kertaakaan pisuja (vaikka ulos haluttiinkin tunnin tai kahden välein parhaimmillaan). Maaliskuu on siis oltu suurimmalta osin kuivilla, joten näin puolivuotissynttäreiden kunniaksi ajateltiin vihdoin palauttaa kotonakin matot lattioille. Sormet ristiin, ettei tarvi katua päätöstä! ;)

Muutama kuva Kuusamon reissulta:



Lisää pomppivaa pon...eikun holskua videolla :D  https://youtu.be/AO8F5VwNR3M


Olemme käyneet nyt kerran viikkon tottistreeneissä (seuraamista, perusasentoa, istu-maahan-seiso, luoksetuloa, häiriönsietoa muihin koiriin yms) ja kolmesti myös näyttelytottumustreeneissä. Jälkimmäisessä on haettu lähinnä siedätystä muiden koirien lähellä oloon, ja sitä onkin tarvittu. Mina seistä pojottaa nätisti ja pitää kontaktin, mutta vain niin kauan kuin namiautomaatti syytää kuonon eteen herkkuja. Heti ruuan loppuessa Mina fiksoituu muihin koiriin ja koettaa rynniä niitä kohti. Näto-treeneissä liikkumispätkät ovatkin olleet lähinnä lyhyen näyttelyhihnan päässä keuliva hinkuva pikkuholsku ja perässä kaikin voimin jarrutteleva, puuskuttava ohjaajansa xD Meillä on siis vielä paljon tekemistä, ennen kuin tuon jyrän kanssa pystyy liikkumaan remmi löysällä kehässä, kun muita koiria on näköpiirissä.

Myös autoilu meillä on yhä vaikeaa. Hyvinä kertoina Mina huutaa vain kun lähdetään liikkeelle pihasta ja sitten kun auto pysähtyy parkkiin. Tympeämpinä päivinä huutelua kuuluu takakontista randomgeneraattorilla mennen tullen ja palatessa. Väsytys selvästi auttaa siihen, ettei Mina kiihdy autoon menosta niin, että se purkautuu räkytyksenä. Jos taas energiaa on paljon, niin junnu pyörii kontissa hyrränä heti kun se saa luvan sinne hypätä. Ja huomattiin myös, että hiljaa ollessaankin pikkuneiti saattaa keksiä paineenpurkutapoja omasta takaa...tämä opittiin kun yksi remmi ja yhden valjaat (päällä olleet!) oli purtu takakontissa matkan aikana enemmän ja vähemmän palasiksi. Nyt kun kelit taas alkavat lämmetä, täytynee alkaa taas tehdä ihan vain hengailukäyntejä autossa, ilman ajelua, jos se laskisi Minan kierroksia autoa kohtaan. Pakkasella kylmässä autossa oleilu ei oikein ollut kenenkään mieleen.

Kevättä kohti siis mennään, odottelen jo innolla ulkokenttien ja maastojen sulamista, jotta päästään treeneissäkin kokeilemaan, onko Minakin yhtä synnynnäinen hakukoira, kuin isosisko Kaida. Tosin Ouluun on tullut lähes koko maaliskuun vain lisää lunta, joten saa nähdä miten pitkälle toukokuulle taas menee, ennen kuin lumet ovat lähteneet. Mutta sitä odotellessa siis!

Briefly in English: Mina is already 6 months old, how odd! During last measurments her weight was 18,2 kg and height 57,2 cm. She is truly catching up with her big sister :D Mina has been developing nicely during last month. She is now fully potty trained (fingers crossed!) and is also more eager to listen and even obey during day walks. Even though she still have a lot more of character than Kaida did at that age. Mina is so vibrant and able to spot every movement outside (and willing to chase that...). She also gets a bit too excited in car and barks a lot every time we open or close the cars doors. We hope that when se grows older and develops more self -control, that undesirable behaviour stops. 

It is very winter like scenery here in Oulu, but at least temperatures are mostly above 0 degrees. It will take time before all this snow  has melt away, but slowly and firmly were are going towards spring time, yey!


Maaliskuulta muuta kuvasaastetta:

Vihdoin on saatu nauttia hetkittäin hankikeleistä!

Kotona Mina on ahkera luiden nakertaja

Kahden kerroksen puunpurijoita

Mina kävi lenkillä isompien kavereiden kanssa ekan kerran


Meren jäälläkin on käyty lenkkeilemässä :)