keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kaksin aina kaunihimpi / Cause two is better that one

Syksy on jatkunut tasaisen harmaana ja kosteana, eikä talvesta ole vielä(kään) tietoa, vaikka on marraskuun puoliväli. Ankeaa harmautta on kuitenkin ilmestynyt kirkastamaan pieni valonpilke tunnelin päässä: laumamme saa piakkoin vahvistusta uuden karvaisen jäsenen muodossa 😍 Kaidalla on selvästi tarvetta lajitoverille arkielämässä, se on ollut viime viikot kovin seurankipeä ihmisiä kohtaan ainoana koirana.

Aivan extempore idea uuden pennun hankinta ei kuitenkaan ole ollut, vaikka siltä voisi kuulostaa. Jo kesällä, ennen Nuutin poismenoa, aloin pohdiskella milloin olisi hyvä hetki sitten ottaa Kaidan rinnalle uusi harrastuskaveri kasvamaan. Alustavasti olin hieman kyttäillyt Kaidan sisarelle mahdollisesti ensi vuoden alusta (uudestaan) yritettävää pentuetta, mutta sitten, näin kliseisesti sanottuna, kohtalo puuttui peliin. Kaidan kasvattajalle syntyi 21.9. lyhytkarvainen holskupentue, mutta onnekkaan geeniloton seurauksena pentueeseen syntyi myös kaksi pitkäkarvaista pentua. Tämähän on aivan mahdollista holskujen kanssa, sillä lyhytkarvainenkin holsku voi kantaa piilossa pitkän karvan aiheuttavaa geeniä. Nyt molemmat pentueen vanhemmista olivat pitkisgeenin kantajia, joten viidestä pennusta kahdelle perintötekijät arpoivat pitkän karvan. Olin seuraillut pentuesuunnitelmaa jo astutuksesta lähtien ja ajatellut, että jos lyhytkarvaisen holskun ottaisin, niin kyseinen yhdistelmä olisi kelvannut enemmän kuin hyvin. Pidin erittäin paljon uroksesta jonka luona Ranskassa kasvattaja kävi lyhytkarvanarttunsa kanssa astutusreissun. Olen kuitenkin jo niin sanotusti myynyt sieluni pitkäkarvaiselle muunnokselle. Kaidan myötä olen oppinut, miten huima harrastuspotentiaali pitkiksilläkin on. Haluan siis jatkossakin tarjota kodin raidakkaalle pitkäkarvalle, jonka kanssa voin tehdä tuloksia niin käyttö- kuin näyttöpuolellakin, ja näin parantaa pitkäkarvaholskujen mainetta monipuolisena harrastuskoirana.

Kun näiden mietteiden jälkeen siis omat kriteerini täyttävään lyhytkarva pesueeseen putkahtaa kuin tilauksesta pitkäkarvainen, lupaava narttupentu ja kasvattajakin olisi mielellään antamassa sitä juuri meille sijoitukseen, niin eihän tarjoukseen voinut olla tarttumatta. Pyörittelimme eri vaihtoehtoja puolisoni kanssa aikamme ja yritimme järkeillä, miksi ei vielä voitaisi pentua ottaa. Mutta niin se pieni pörröinen pentu vain sieltä kerta toisensa jälkeen ajatuksiin palasi ja viimeistään siinä vaiheessa, kun pennut alkoivat olla viisi viikkoisia, oli taistelu hävitty 😂 Kun huomaa miettivänsä useammin sitä, mikä uuden pennun nimi voisi olla, kuin sitä että olisiko kuitenkin parempi odottaa ensi vuoteen pentuhaaveiden kanssa, niin lienee jo parempi luovuttaa. Keskityimme siis sen jälkeen vain miettimään, mitäs valmisteluja kotona tarvitsee tehdä jotta talo olisi pentuturvallinen ja etsiskelemään Kaidan vanhoja pentutarvikkeita kaappien perukoilta.



Kaida ei vielä ehkä ymmärrä, mitä tämä ihmisten hössöttäminen tarkoittaa. Toki Kaidakin on yhdessä meidän kaksijalkaisten kanssa katsonut läpi kaikki mahdolliset pentukuvat ja videot joita kasvattaja on jakanut blogissaan ja facebookissa. Kaida puhisee ja murahtelee etenkin pentuvideoille, mutta toisaalta myös sen häntä vispaa mahdottomasti sen seuraillessa eläviä kuvia. On vielä vaikea sanoa, miten Kaida tulee uuteen "pikkusiskoon" reagoimaan, mutta toivon mukaan se saa tulokkaasta kaipaamansa uuden paini- ja leikkikaverin. Nyt kun taloa ja pihamaata riittää, niin kaksi koiraa saa niistä paremmin kaiken ilon irti. Yksinään Kaida ei juurikaan pihalla touhuile, lähinnä kantaa palloa tai keppiä ihmisille heiteltäväksi, kun pihalla olemme porukalla. Otamme Kaidan mukaan, kun lähdemme ensi sunnuntaina hakemaan uuden tulokkaan kotiin.

Toivotaan että Kaida ottaa pennun hyvin vastaan ja alkaa opettaa sitä yhtä päteväksi holskuksi kuin itse on...ja jättää opettamatta kaikki vähemmän mukavat tavat  jotka se itse oppi Nuutilta, kuten remmissä rähjäys yms. 😏

In English: We are getting a new pack member this week! Even though we planned to get a new puppy next year, we had such a good offer this Autumn that we couldn´t resist it. We will get another pup from Kaidas breeder:  a long haired dutch shepherd girl, who was born from short haired dutch parents. We are very excited as the puppy is very promising and will bring very important new blood lines into long haired variety. We don´t know yet how Kaida will act with new puppy in the house. But let us hope that they come along together nicely. Kaida is clearly missing a dog companion after Nuutti. So maybe after next Sunday we will have a very happy and playfull dutch duo in our house! 😊

lauantai 27. lokakuuta 2018

Kaida ja hakukokeesta HK2!

Aika pienin odotuksin lähdin tänään kokeeseen Kaidan kanssa. Olemme opetelleet haukkuilmaisua vasta yhden kesän, joten monenlaisia pulmia olisi voinut kokeessa tulla esiin. Vieläpä kun Kaida on tälle viikolle kerännyt kunnolla valeraskausoireita (nisät turvoksissa, kotona pedataan pesäksi kaikki makuusijat), joten olin liikkeellä pessimistinä. Mutta ellei pessimisti ole oikeassa, niin sitten yllätys on iloinen! Niin oli tänäänkin, kun pitkän päivän päätteeksi Kaidan pistesaldo oli 272 eli ykköstuloksen verran joten saimme ekasta avoimen luokan hakukokeesta myös koulutustunnuksen, jippii!

Tänään oli monelle kokeeseen osallistuneelle koiralle haasteellinen keli. Pari astetta pakkasta, lunta/kuuraa maassa ja kuiva ilma, ei juurikaan tuulta. Hajut eivät metsässä juuri levinneet, ja useampi koira missasi lumisessa maastossa jonkun piiloista. Siihen nähden Kaida tsemppasi avoluokan 200 metrin mittaisen radan läpi huikeasti vain reilussa viidessä minuutissa!

Eka maalimies löytyi toisen kulman läheisyydestä. Siinä ilmaisussa Kaidalle tuli jokin ajatuskatko, sillä se hetken haukuttuaan lähti juoksemaan minua vastaan. Minä jäädyin paikalleni ja ehdin jo pelätä, että meidän koe oli ohi siinä ja nyt, mutta Kaida palasikin samantien takaisin piilolle ja jatkoi ilmaisuhaukkua. Pisteitähän tuomari tuosta rokotti, mutta olin kuitenkin äärimmäisen iloinen siitä, että löysimme edes yhden maalimiehen, ja Kaida vielä haukkui vierasta umpipiiloa reippaasti. Myöskään palkattomuus ei tänään näyttänyt hidastavan Kaidan menoa. Sillä riitti intoa lähteä vauhdilla pistoille maalimiehen jälkeen. Kaida taisi ehtiä tehdä yhden tyhjän piston vasemmalle ja seuraavalla pistolla oikealle se jo bongasi kakkospiilon. Minulla siis riitti rämpimistä metsässä, kun Kaida lyhyiden pistojen sijaan haki laajasti alueelta ja bongasi piilot kaukaa. Sillä kertaa umpparin ilmaisu oli arvosanana erinomainen. Vasemmalle Kaida ei uponnut niin syvälle kuin toivoin, mutta luotin siihen että se olisi mennyt syvälle, jos sieltä olisi vainun saanut. Sen sijaan Kaida lähti juoksemaan aluetta lähes poikittain ja pian kuuluikin vasemmalta noin 180 metristä perältä kolmas haukkuilmaisu. Aloin jo vähän luottaa siihen, että Kaida jaksaa haukkua kaukana kunnes onnistun kipittämään paikalle, ja helpotus korvasi stressin. Eka avo-luokan hakukokeemme ja kolme maalimiestä nostettu, jes! Hausta saimme kasaan 162 pistettä, ja tuomari jo siinä vaiheessa ennusteli meille koularia :D

Esineruutu meillä on ollut hieman varmempi kuin haku. Siinäkin vain intensiivinen taka-alueen haravointitreeni tänään hieman kostautui. Kaida kyllä upposi hyvin esineruudun perälle asti ja suht hyvin löysi sieltä 2 esinettä jotka tuli luovuttamaan ilman ongelmaa. Kolmatta esinettä ei vain tuntunut löytyvän, vaikka kuinka Kaida etsi. Pariin kertaan kutsuin sen tykö ja lähetin uudelleen. Aika kuitenkin loppui, mutta kahdella esineellä saimme avoimesta luokasta hyväksytyn tuloksen. Kaksi muuta esinettä olisi ollut suht lähellä ruudun etureunaa. En kuitenkaan ollut hoksannut antaa Kaidan työskennellä aivan etureunan lähistöllä, koska ajattelin esineiden olevan taaempana. Tyhmä ohjaaja siis ;) Ensi kerralla voisin muistaa, että esineitä voi löytyä ihan siitä näköetäisyydeltäkin! Tässä kokeesta kahdella esineellä tienasimme ruudusta 23 pistettä.

Tottiksia jännitin myös kohtuullisesti. Treenin perusteella tiesin, että paikkis ja liikkeestä seisomaan jääminen olisivat todennäköisemmin meillä kompastuskivinä. Suoritimme ensin paikkamakuun, ja tällä kertaa Kaida pysyi paikallaan...mutta luultavasti kylmän maan vuoksi se nousi joksikin aikaa istumaan. No, en voi syyttää koiraa, pikkupakkasella jäisellä nurmella makoilu ei varmasti ole kivaa, etenkin kun maha on vähäkarvainen ja vielä valeraskauden myötä nisät pullottivat. Mutta Kaida piti kuitenkin sijansa paikkiksessa, erävoitto siis (edellisen viestikokeen tottiksessa Kaida lähti hiipparoimaan lähemmäs minua ennen kuin pisti uudelleen maate)! Suorittavassa vuorossa isoin järkytys tuli taas vapaana seuratessa: kuten aiemmin viestikokeessa, nytkin Kaida aloitti seuraamisessa komentavan haukun, jota en saanut hiljenemään kävelykaavion aikana. Olin vissiin hieman epätoivoinen käveltyäni sen j-kuvion, että viimeisessä pysähtymisessä kumarruin taputtamaan ja kehumaan Kaidaa vuolaasti. Se on kuitenkin kesken liikesarjan kiellettyä, ja tästä sain tuomarilta noottia ihan oikeutetusti. Yritin varmaan kiitoksella saada koiran viretilaa laskettua ja samalla rauhoiteltua omiakin hermoja. Noh, jatkossa ehkä muistan jättää "välikiitokset"  vain treeneihin! Ihmisryhmään mennessä Kaida taas hiljeni, kaikeksi onneksi. Jäävissä meni niin kuin ajattelinkin: istuminen ja maahanmeno ok, mutta seisomisen sijaan Kaida istahti. Siitä miinustettiin 5 pistettä. Noudot sen sijaan meni hyvin, mitä nyt Kaida meinasi olla vähän malttamaton lähtölupia odotellessa, sen kanto-ote oli jälleen hieman levoton ja luovutusasento väljä. Tutut jutut niissä siis. Eteenlähetys ja maahanmeno menivät myös ongelmitta, vaikka olinkin varautunut että maihinmenoon tarvitaan kaksi käskyä. Kaikkien pikkuvirheiden kanssa tottiksen lopullinen pistemäärämme oli 87, eli ei ihan niin heikosti kuitenkaan mitä pelkäsin!

Pitkän (ja kylmän!) koepäivän päälle oli huikea kuitata kokeesta koulutustunnus. Treenikausi on ollut aika intensiivinen, kun kunnon maastoilut päästiin aloittamaan vasta helteisen heinäkuun jälkeen. Loppukesä ja syksy ovatkin olleet melko voimille ottavia treenin suhteen, aikaisia aamuja ja pitkiä päiviä kosteissa metsäolosuhteissa on riittänyt ihan tarpeeksi yhdelle kaudelle! Suurenmoisen isot kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille meidän kanssa treeneissä olleille, ei näitä tuloksia tehtäisi ilman treenikavereita! <3

Toki nyt sitten on menolippu voittaja-luokaan (iik!), mutta se on sitten ensi vuoden murhe! Kaida suoritti hienolla vireellä koko päivän, joten se oli todellakin ansainnut päivän päätteeksi palkinnon. Olemme lupailleet sille aina tuloshampparia jos missä vain kokeessa menee hyvin, joten kotimatkan kävimme Hesburgerin kautta. Kyllä kelpasi juustohampurilainen raitapaidalle oikein hyvin ;) (ohjaaja saattoi myös eksyä punaviinikauppaan, mutta ehkä minäkin olen jotain pientä ansainnut :D )






keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Postia Kennelliitolta Kaidalle


Vuoden verran saimme odotella virallista tietoa, mutta nyt vihdoin asialle tuli vahvistus: Kaida palkitaan joulukuussa 2018 Messukeskuksen koiranäyttelyiden yhteydessä Sankarikoirana! :)

Kennelliitto palkitsee tänä vuonna 18 koiraa, jotka ovat toiminnallaan pelastaneet yhden tai useamman ihmisen hengen. Siitä alkaakin olla melkein tasan vuosi, kun Kaida Markon kanssa varhaisella aamulenkillä ollessaan paikallisti ojaan sammuneen, eksyneen pojan. Hypoterminen, ilman ulkovaatteita liikkunut poika saatiin lopulta vielä hereille ja paikalle saatiin niin ensihoitoyksikkö kuin ambulanssi-helikopterikin. Poika toipui onneksi täysin epäonnisesta yöllisestä reissustaan.

Edelleen jaksaa hämmästyttää, miten monen sattuman summa tuo löytö oli! Marko oli menossa aamuvuoroon töihin, ja normaalisti olisin jäänyt Kaidan kanssa kotiin nukkumaan tuohon aikaan. Nyt olin kuitenkin lähdössä reissuun Kuusamoon koiran kanssa, joten Marko lähti käyttämään Kaidan nopeasti aamulenkillä ennen töihin lähtöään sillä välin kun minä söin aamupalan. Taisi siinä Markon työvuoro myöhästyäkin, kun aamulenkki olikin kaikkea muuta kuin tavanomainen! Niin monta kertaa on se sama metsäpolku kävelty, että Kaidan reaktio kesken lenkin tuli suurena yllätyksenä. Sen sijaan että olisi vain kulkenut ohi, hollantilainen alkoi haukkua ja halusi käydä lähempänä tarkastamassa, mitä siellä piilossa ojassa kasvillisuuden keskellä oikein oli. Kuten jo silloin sanoin, niin sen kesän pieleen menneet hakukokeet eivät harmittaneet enää lainkaan, sillä tämä oli Kaidan elämän tärkein hakulöytö, viis kokeista!

Olemme viime vuosina käyneet ahkerasti Messari-näyttelyissä, mutta tänä vuonna Kaida käy näyttelykehässä vain lauantain Winner-näyttelyssä. Sunnuntaina menemme paikalle sitten Sankarikoirien palkitsemistilaisuuteen. Jo aiempina vuosina olen tippa linssissä lukenut muiden Sankarikoirien tarinoita, kun Kennelliitto on ne vuosittain julkaissut. Tänä vuonna, kun oma koiramme on myös lavalla, tarvinnen mukaan vähintään pari pakettia nenäliinoja, kaiken varalta <3

torstai 18. lokakuuta 2018

Arki ilman trikkiä



Arki on palannut uusiin uomiinsa yhden brindle-koiran taloudeksi. Nuuttia tulee olemaan aina ikävä, mutta onneksi se on yhä kotona läsnä yhä löytyvien villakoirien muodossa. Pahin suru hellitti yllättävän helposti, mikä ehkä kertoo siitä että ajoitus corgista luopumiselle oli oikea. Tilalle jäi toki haikeus, mutta monien vuosien yhteiset muistot onneksi lämmittävät mieltä.

Kaidakin on sopeutunut eloonsa ainoana nelijalkana kohtuullisen hyvin. Se oli onneksi jo tottunut siihen, että Nuutti oli välillä useampiakin päiviä lomalla hoitokodissa, eikä voi nyt tietää, ettei "isoveli" tule enää kotiin. Noin viikko Nuutin poismenosta meillä oli viestikoe, johon olimme treenanneet ahkerasti. Ehkä kaverin poissaolo kuitenkin vaikutti hollantilaiseen jollain tasolla, sillä kokeessa Kaidalla oli todella kummallisia vinkeitä: se esimerkiksi esineruutua odotellessamme treenatessa esineiden tuontia rallatteli esine suussa ihan muissa maailmoissa, ja kentällä tottiksessa haukkui minulle komentavasti koko vapaana seuraamiskaavion ajan, sekä paikkamakuussa nousi ja siirtyi paikaltaan. Tämmöisiä outouksia ei ollut koskaan treeneissä tullut vastaan!

Onneksi ihan kotiarki on pitänyt niin ihmiset kuin koirankin kiireisenä, joten ei ole voitu jäädä vellomaan suruun. Yritämme ennen lumien tuloa ehtiä tekemään kotipihaan ajotien uusimisen. Alunperin nopeaksi ajateltu remppa on nyt venähtänyt useiden viittojen mittaiseksi urakaksi joten hommaa on riittänyt pihalla. Onneksi sää on suosinut ja lokakuu on ollut harvinaisen lämmin Suomessa, joten maa ei ole päässyt vielä jäätymään. Kaida on ollut pihalla apulaisena: se on saanut osallistua hiekan levittelyyn ja juurien poiskiskomiseen niin paljon kuin sielu on sietänyt ;) Sisällä uni onkin sitten maistunut hollantilaiselle välillä liiankin kanssa :D

Meillä on tälle vuodelle vielä yksi hakukoe la 27.10. Ennusteiden mukaan siihen mennessä voi jo plussakelit olla haaveina vaan. Saa nähdä päästäänkö metsään vesisateessa, helteessä vai räntäloskassa! Ainakin treenattu on, jopa siinä määrin että pikkuhiljaa itselläni alkaa tulla vastaan turnauskestävyys. Koko kesä on nyt hakua hiottu ja maastossa tallattu säässä kuin säässä. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille hakutreeniporukoille, jotka ovat kanssamme metsissä viettäneet tuntikausia! :) Ainakin maaston osalta meillä alkaa kuulostaa hyvältä, haukkuilmaisu tuntuu toimivan Kaidalle paljon paremmin kuin rulla, jonka kanssa tuhraantui viime kesä. Toki tuo viestikokeen kehnommin mennyt tottis hieman varjostaa mielialaa: toivon mukaan ollaan saatu treenattua mielentilaa paremmaksi sillekin puolelle.

Kohti talvea siis mennään, katsotaan vielä ensi viikolla millä mielin jäämme ulko-treenitauolle odottelemaan kevättä ;)

Syksyn kuvasaldoa:


5.10. ensilumi käväisi päiväseltään Oulussa
Pihahommissa on riittänyt tekemistä koirallekin :D

Kaidaa on väsytetty uintiommissa ja käytetty hieronnassa ja osteopaatilla
Konsta-belgikin kävi yökylässä viihdyttämässä hollantilaista

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Kuin viimeistä kesäpäivää...




Kesä on mennyt hurauksessa. Heinäkuu oli Oulussa niin helteinen, että töissäkäynnin ohessa koiria tuli käytettyä vain pienillä lenkeillä. Jopa myöhään illasta keli oli usein liian kuuma, että Kaidaa olisi voinut päästää juoksemaan, treenailusta puhumattakaan. Elokuussa työkiireet jatkuivat, mutta pääsimme sentään jonkun verran tekemään hakua ja tottista. Loppukuusta otimme ohjelmaan taas myös viestin treenaamisen, sillä syyskuun puolivälissä Oulussa on kauden ainoa sopiva viestikoe jossa voisimme käydä taas yrittämässä koularin hankkimista. Viime vuodesta ainakin on viisastuttu, ja hoksattu lähteä treenaamaan viestiäkin ilman huutelua ja ääniapuja. Motivaatiotreenillä onkin saatu nopeasti kehitystä aikaan ihan vain parissa treenikerrassa!

Ai niin, kävimmehän me heinäkuussa Ruotsissakin näytelmissä. Siitä ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville: Kaidan tulos oli superhelteisessä kelissä ja juoksuja edeltävässä nakuturkissa valioluokasta sileä ERInomainen. Ei siis SertinArvoista eikä näin ollen pääsyä paras-narttu kehään; voiton vei avoluokan ruotsalainen pitkisnarttu. Jo toisen kerran vedimme vesiperän Ruotsista, ei oikein tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Nyt oli ensimmäinen (ja samalla katkerin) kerta kun tuomari rokotti noin kovasti Kaidan nylkyturkista. Kuuman kesänmyötä tyttö oli kieltämättä todella naku, mutta pakko oli silti yrittää. No, ensi vuonna taas sitten varmaan uusi yritys saada se Ruotsin serti ja sen myötä Pohj MVA ja CIB.

Vaikka lämpimät kelit näyttävät jatkuvan Suomessa nyt syyskuullekin, niin syksyn tuntua on jo ilmassa. Ja samalla kesän kääntyessä kohti talvea, on myös meidän taloudessa jouduttu tekemään raskaita päätöksiä. Nuutti-corgimme on saanut nautiskella kesän lämmöstä, mutta ikävä tosiasia on, että sen takajalkoihin ei enää taideta saada eloa millään kuntoutuksella. Ensin hermostorapautuminen vei kontrollin oikeasta jalasta ja pikkuhiljaa myös vasemmalle jalalle on käynyt samoin. Vaikka Nuuttia ei tilanne näytä vaivaavan eikä se juuri tunnu lenkkeilyä kaipaavan, on johonkin vedettävä raja. Takajalkojen hoidossa ainoa konsti taitaisi olla enää pyörätuoli, mutta siihen emme ryhdy. Juuri näihin aikoihin myös julkisessa mediassa Evira otti kantaa lemmikkien pyörätuolihoitoon, jos jalkojen tervehtymisestä ei ole toiveita. Evira ei pidä pyörätuolin käyttöä hyväksyttävänä hoitomuotona. Enkä pidä minäkään. Jouduin siis tekemään elämäni ehkä raskaimman päätöksen ja varaamaan tulevalle viikolle lopetusajan Nuutille. Oli äärimmäisen vaikea joutua päättäämään oman ensimmäisen koiransa eutanasiasta, kun koira itse näyttä vielä tyytyväiseltä ja elämäniloiselta. Mutta niinhän sitä sanotaan, että irti pitää pystyä päästämään mieluummin vähän liian aikaisin kuin liian myöhään. Nuutinkin kohdalla varmasti joku muu olisi voinut tehdä lopetuspäätöksen jo paljon aiemmin, heti kun jalat alkoivat osoittaa heikkenemisen merkkejä. Voi olla että on omaa heikkouttani, että pidin Nuutin vielä tämän kesän. Mutta toisaalta, kun olen nähnyt sen kellivän pihanurmella tyytyväisenä ja ottavan olohuoneen sohvalla päiväunia tassut vispaten ja urahdellen unissaan, niin olen myös kiitollinen siitä, että Nuutin virkeys on säilynyt ja saimme vielä yhden yhteisen kesän. Hermoston rapautuminen on myöskin ollut siinä mielessä kiitollisempi vaiva kuin vaikkapa nivelrikko tai mäyräkoirahalvaus, että se on vain vienyt tunnon takaraajoista hiljalleen, mutta ei ole aiheuttanut kipuja tai vienyt esim pidätyskykyä suolistosta.

Lopetus tulee särkemään sydämeni pahemman kerran, mutta loputtomiin sitä päätöstä ei voinut enää siirtää. Jostain pitää vain kaivaa voimaa selvitä siitä. Sen viimeisen palveluksen olen tuolle rakkaalle koiralle velkaa <3










maanantai 2. heinäkuuta 2018

Viikonloppu pk-hakuleirillä

Kävimme hakemassa Kaidan kanssa vauhtia haukkuilmaisuun hakuleiriltä Muhokselta. Kouluttajana toimi Marja Uusitalo (holskuihminen hänkin) ja leirille osallistui yhteensä innokasta 10 hakukoirakkoa. Paikkana toimi Muhoksella sijaitseva Hartikan kartano, joka metsien ja peltojen ympäröimänä tarjosi treenipaikat majoituksen välittömästä läheisyydestä. Ja koira arvosti myös vieressä virrannutta jokea ihanan hiekkarannan kera: treenin jälkeen huippupalkkana oli päästä polskimaan rantaveteen!

Sunnuntaina saatii aurinkoa taivaan täydeltä!

Perjantaina saapumisen jälkeen Marja piti meille hyödyllisen luennon hakukokeiden sääntömuutoksista. Tälle vuodellehan on tullut pieniä muutoksia mm. hakuajan pituuteen, ja toisaalta se muutos, että ilmaisun ajaksi ajanotto keskeytetään. Esineruudussa oli tullut lisäys esineisiin, mutta toisaalta tarkennus esineiden kokoon (esineen oltava riittävän paksu ja jämäkkä, jotta se on koiralle helpommin otettavissa suuhun, ja toisaalta myös pitää muotonsa koko kokeen läpi).



Lauantaina siirryttiin sitten maittavan aamupalan jälkeen maastoon. Marja oli katsonut valmiiksi kävelyetäisyydeltä sopivan metsän, johon saatiin noin 200 m rata tallattua. Rehevä sekametsä tarjosi mainion haasteen treeneille. Keskilinjan oikealla puolen oli heti jyrkkä rinne, ja painanteen pohjalla virtasi saniaisten keskellä pieni puro. Sen jälkeen maasto taas kohosi kohti oikeaa takareunaa. Keskilinjan vasen puoli taas oli suhteellisen tasaista, mutta mättäiden ja tiheän puuston peittämää metsikköä. Kaidan kanssa tavoitteena oli vahvistaa haukkuilmaisua ilman apuja, ja nyt tuli myös tervetullutta vaihtelua Oulun tyypillisiin "aakee laakee" maastoihin, jotka siis ovat tasaisia ja harvapuustoisia. Heti ekan treenin ekalla pistolla oikealle havaittiin, että Kaidalle (kuten monelle muullekin leirin koirista) puron ylitys teetti yllättävän paljon töitä ja pistojen toistoa. Hajuvanojen tyssääminen puroon sai monet koirat kääntymään sivuun sen sijaan että ne olisivat loikanneet puron yli tutkimaan toista puolta. Koska Kaidan kanssa en halua käyttää ääniapuja, toistin lähetyksen samalle pistolle pariin otteeseen, muutaman askeleen keskilinjalta rinteeseen päin otettuani. Lopulta Kaidakin hoksasi puron ylityksen (käytyään myös tarkistamassa radan alkupäässä olleen tyhjän umpipiilon) ja löysi maalimiehen. Aiemmilla treenikerroilla ongelmana ollut turhan lähellä maalimiehen naamaa haukkuminen ei nyt tuntunut olevan ongelma, kun kaikki maalimiehet olivat koiralle vieraita. Kaida siis pysyi korrektisti etäältä ja muisti aloittaa haukunkin ihan itse. Lauantain treenissä se sai välipalkkoja haukun lomassa, mutta se tuntui katkovan turhaan haukkusarjoja, kun ääntä raitapaidalta tuntui irtoavan varsin helposti. Toinen pisto tehtiin vasemmalle, josta Kaida haki maalimiehen hyvällä laatikkopistolla. Kolmas maalimies oli jälleen oikealla puron takana, mutta sinne Kaida upposi suoraan. Onnistunut treeni siis! Meillekin vaihtelevat maastot ja ojat, purot yms haasteet ovat selvästi tarpeen jatkossa harjoitellessa.


Sunnuntaina maalimiehiä oli etsittävänä neljä, ja tällä kertaa haukusta palkattiin vain lopuksi, eli ilman välinameja. Hyvän, noin 5 haukun sarjan jälkeen koira sai siis namit ja maalimies syötteli koiraa kunnes minä ehdin piilolle hakemaan koiran (kävi muuten kuntoilusta!). Toisena päivänä ei enää purokaan ollut ongelma ylittää. Viimeinen, eli neljäs maalimies lähti jäniksenä, jonka Kaida keskilinjan yliheiton jälkeen sai kiinni ja palkattiin lempipallolla. Vaikka sunnuntain keli oli helteisempi, niin hyvin näytti Kaidalla riittävän virtaa ja haukkuakin olisi voinut irrota pidemmästikin. Saimme oikein hyvät eväät jatkaa treenausta taas ominpäin ja pidentää hiljalleen ilmaisuhaukun kestoa. Muutoinkin viikonloppu tarjosi hyviä vinkkejä treenauksen järjestämiseen. Erityisesti pidin kouluttajan tavasta tehdä muistiinpanot jokaisesta treenatusta koirasta ja kunkin treenistä piirrettiin aluksi hakuradan kaavio, johon merkattiin maalimiesten paikat ja muut tarvittavat infot. Kaikilla oli maastossa radiopuhelin, jotta voitiin varmistaa että kukin on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näin isokin koiramäärä saatiin treenattua järjestelmällisesti ilman, että maalimiehet olisivat olleet väärissä paikoissa tai koiran erityisvaatimukset treenin suhteen olisi unohtuneet. Kun koiria oli 10 ja jokaiselle tehtiin vain yksi treeni per päivä, saatiin kaikille tehtyä kiireetön harjoituskerta. Paikalla oli myös aina useampi joutilas maalimies, joten oli kaikilla hyvin aikaa seurata toisia koirakoita ja toisaalta myös sai kiireettä lämmitellä oman koiran ennen omaa treenivuoroa ja myös treenin jälkeen vaikka jäähdyttelyksi käydä uittamassa koiran ennen kuin palasi seuraamaan muiden treenejä.




Kaiken kaikkiaan leiri oli erittäin palkitseva, vaikka toki kaksi päivää maastossa veikin voimia. 
Itselleni kertyi esimerkiksi askelmittariin molemmilta päivältä yli 20 000 askelta ja kotiinpalattua yöunia riitti kellon ympäri :D Itikoista huolimatta maastossa oli kuitenkin mukava olla, kun välissä ehti huiliakin. Marja piti kouluttajana langat hyvin käsissään ja treenivuorot rullasivat jouhevasti, joten ei tarvinnut ahdistua päivien venymisestä iltamyöhälle. Onnistunut viikonloppu siis! Vielä sunnuntaina päivän päätteeksi Kaida pääsi nauttimaan Hartikan ihanasta uimarannasta, se oli ehkä Kaidasta leirin paras paikka, vaikka se maastossakin toki näytti viihtyvän ;)