tiistai 12. helmikuuta 2019

Kaida 5 vuotta!

Tänään tulee mittariin 5 vuotta Kaidalla sisarusparvineen. Vaikea uskoa että meidän "junnu" on jo aikuinen raitapaita! Koska Kaidalla on taas juoksut meneillään, ei oikein koirakavereita voi kutsua juhliin, mutta Minan kanssa sentään saivat vetää patee-kakku-överit :D

Sopivasti tälle viikolle julkaistiin myös vuoden Vuoden holsku 2018 tulokset. Me ei Kaidan kanssa toki kovin moniin kinkereihin viime vuoden aikana ehditty, mutta päästiin silti mitalisijoille!
http://www.holsku.fi/tulokset/vuoden-holskut/vuoden-holskut-2018/

Kaida on siis 2018:
Vuoden kotimaan näyttelyholsku sijalla 2/8
Vuoden kansainvälinen näyttelyholsku sijalla 2/3
Vuoden käyttöholsku sijalla 12/13

Toivon mukaan nyt kuluvana vuonna saadaan useampi kuin yksi käyttökokeenkin tulos, niin voidaan ehkä käyttöholsku-kategoriassakin päästä hieman ylemmäs! Toisaalta Kaidan näyttelyuralla voi taas olla taantumus, sillä kotimaan näyttelyistä ei enää ole juur mitään uutta saavutettavaa ennen veteraanikehiä. Mutta jotain kuitenkin luvassa: eilen illalla päähän pälkähti että voisimme lähteä maaliskuun lopulla Sundsvalliin, Ruotsin Voittaja-näyttelyyn, yrittämään sitä viimeistä sertiä ja cacibia! "Pohjois"-Ruotsissa ei tänä vuonna ole Sundsvallin lisäksi kuin Piteån näyttely heinäkuussa kansainvälisiä, joissa jaossa siis cacibit. Piteå taas menee päällekäin Oulu Kv+nord näyttelyiden kanssa, joihin olisi tarkoitus viedä Mina depytoimaan missikehiin. Pitää siis toivoa, että kolmas kerta todensanoo ja tuo Sundsvall jää meidän viimeiseksi Ruotsin näyttelyksi Kaidan kanssa ;)




perjantai 1. helmikuuta 2019

Pentuarkea, osa 2: työmaata kerrakseen

Talventörröttäjät
Viime aikoina olen miettinyt paljon blogikirjoitusten tekoa, mutta silti lykännyt niiden toteutusta. Osin siksi, ettei oikein inspiraatiota ole löytynyt, mutta ei toisaalta energiaakaan. Ja olisi mukavampi kirjoittaa, jos arki olisi ruusunpunaista höttöä ja kukkia ja sydänhymiöiden kylvämistä. Mutta eihän se pennun kanssa aina sitä ole, kolmas kerta näköjään tämän toden sanoo!

Minan kanssa arki on ollut huomattavan paljon raskaampaa kuin kahden aiemman koiran pentuaika. Juniorilla alkaa olla jo ikää 5 kk, ja vasta tulikin vertailtua Kaidaa saman ikäisenä. Kaidan kanssa olimme alle puolivuotiaana jo käyneet mätsäreissä (menestyksekkäästi), treenattu hakua ja jälkeä, treenailtu tottelevaisuutta kerta viikkoon kaveriporukalla ja sisäsiistikin Kaida oli aikalailla neli-viisi kuisena. Tähän verrattuna Minan kanssa podenkin jo nyt huonoa omaatuntoa siitä, miten vähän olemme tehneet..yhtään mitään. Vilkas, äänekäs, omapäinen ja terävä pentu kaipaisi jopa rauhallisempaa ja tyynempää yksilöä enemmän aktivointia ja sosialisointia, jotta siitä kasvaisi fiksu koirakansalainen. Tästä huolimatta on ollut yllättävän vaikea saada arkeen mahdutettua mitään ylimääräistä, kotona olon lisäksi siis.


Holskujen kokoero pienenee vauhdilla
Isona selittäjänä tälle omalle anti-aktiivisuudelle ehkä krooninen univaje. Viimeiseen 3 kuukauteen olen tainnut saada yli 6 tunnin yöunia putkeen vain pari kertaa. Koska meillä heti Minan tultua meni eka viikko ripuloivaa pentua pitkin yötä ulkona kuljettaessa, emme saaneet pidettyä samaa linjaa kuin aikoinaan Kaidan tullessa taloon: yöllä nukutaan, eikä ravata ulkona. Toisin kuin Kaida, Minalla ei siis ole pidätyskyky kehittynyt samaa tahtia. Etenkin kun ripaska-jaksoja on tullut nyt epäsäännöllisen säännöllisesti, on yökuivuuden opettelukin jämähtänyt paikoilleen. Koska me ihmiset olemme päivälläkin kotona, ei pennulla ole tarvinnut heti kotiuduttua opetella pidättelemään 8 tuntia arkipäivisin. Omakotitalon pihaan on myös ollut petollisen vaikea päästää pentu aina kun se on vaikuttanut siltä, että sillä voisi olla hätä: Minahan hyödynsi tätä ja lähti mielellään pihalle puuhailemaan vaikka tunnin välein. Ei siis ihme, ettei rakon tarvinnut oppia pidättelemään pidempiä aikoja. Nyt tämän vuoden puolella olemme yrittäneet tietoisesti lykätä aina ulosmenoa. Päivisin junnu voi malttaa olla 3-4h kuivana, samoin öisin noin 5-6h menee jo ilman ongelmaa. Mutta päivisin pentu voi myös tehdä edelleen pissat sisälle, jos sitä ei vie tarpeeksi tiheään ulos. Välillä Mina muistaa ravata merkitsevästi eteisessä, jos hätä iskee, josta tiedämme päästää sen ulos. Mutta välillä se taas vain tyynesti lirauttaa olohuoneeseen leikin lomassa, vaikka ulkoilusta olisi vain tunti tai kaksi. Samasta syystä se yöaikaan kaipaa yleensä vähintään yhtä ulkoilua alkuyöstä. Jos käytämme iltalenkin klo 22-24 välillä ja sen jälkeen koirat saavat iltapalat, Mina yleensä alkaa olla levoton klo 3-5 välillä aamuyöstä. Pisukäynnin jälkeen saadaan taas sitten nukkua toiset  3-5 tuntia. Olen itse siinä mielessä hyvä nukkumaan, että voisin nukkua milloin, missä ja miten paljon vain. Nyt kun oma unirytmi on ollut katkonainen pidemmän aikaa, tajuaa miten paljon se vaikuttaa arjessa jaksamiseen. Päivät menevät välillä melkoisessa koomassa, päikkäreistä ja kofeiinitankkauksesta huolimatta. Ja kun pentu vielä on varsin haukkuvainen tapaus joka varsin röyhkeästi edelleen käyttää hampaitaan niin tavaroihin, Kaidaan, kun ihmisiinkin, niin välillä on melkoista pinnan kiristelyä ollut, ettei väsyneenä mene mukaan pennun räyhäämiseen.


Univajeen lisäksi toki myös vuodenaika tekee sen, että pennulle ajattelemiani aktiviteetteja on ollut niukalti tarjolla. Kun pennulle olisi ollut joulukuu parasta sosiaalistamisaikaa, niin pakkasen vuoksi ei lyötynyt lenkkiseuraa ja pentutreffitkin olivat joulutauolla. Myöskään mätsäreitä yms ei juurikaan järjestetä näin keskitalvella, puhumattakaan pk-lajien maastotreeneistä. Voi vaan toivoa, että tänä vuonna lumet (joita Oulussa alkaa olla jo kiitettävät kinokset) sulaisivat nopeasti keväällä, eikä tarvitisi taas odotella pitkälle toukokuuhun ennen kuin maastoon pääsee. Sitä odotellessa pitää sitten pinnistellä ja keksiä muunlaista puuhaa. Onneksi nyt sentään on hallitreenejä kerta viikkoon. Kaidalla alkoi juuri juoksut, joten voin keskittyä Minan kanssa treenailemaan häiriössä hallilla. Vielä ei juurikaan voi puhua tottistreenauksesta, vaan enemminkin häiriön siedosta ja rauhoittumistreenistä junnun kanssa. Tai siitä, että pennun saa olemaan nätisti ja hiljaa, vaikka muita koiria on näköpiirissä. Autossa olon lisäksi muut koirat nostattavat Minassa herkästi esiin räkyttäjän, liekö vielä pennun epävarmuutta sellainen louskutus ja muita kohti sinkoilu. Joka tapauksessa, siinä missä Kaidalla jo pikkupentuna tuntui olevan halu pitää kontaktia ohjaajaan ja miellyttää ja opetella käskyjä, niin Minalla huomion vie ihan kaikki muu mahdollinen. Autot, pyöräilijät, muut ihmiset, tavarat, äänet, kaiken pentu ehtii noteerata ennen kuin ehkä hoksaa huomioida ohjaajan.


Jenni Ojalan seminaarissa opissa
Saimmekin aiemmin Jenni Ojalan tokoseminaarista hyvää oppia siihen, miten tälläisen pennun kanssa kannattaa treenailu aloitella. Isoin haaste taitaa olla allekirjoittaneella, jonka pitäisi löytää jostain itsellekin "turbovaihde" ja oppia leikittämään pentua eläväisesti ja houkuttelevasti. Kaidan kanssa on saanut mennä niin rauhallista tahtia, että vaikkei nyt niskassa painaisikaan parin kuukauden univelka, niin riehakkaan koulutustyylin löytyminen tulee olemaan melkoisen työn ja tuskan takana. Tarvinnee alkaa ottamaan pari extra kofeiinitablettia aina ennen Minan kanssa treenaamista, että pysyisin pennulle tarpeeksi vauhdikkaana treenikaverina :D

Täytyy vain toivoa, että ajan kanssa pentu oppii sisäsiistiksi lopullisesti ja yöt saadaan nukkua normaaliin malliin. Jos tästä talviunesta viimeistään keväällä pääsisi heräämään, niin ehkä treenailukin alkaa maistua paremmin!

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Pentuarkea, osa 1: tammikuu kuluu

Minalla tuli mittariin jo 4 kk, ja tehoste+rabiesrokotteetkin on nyt saatu. Rokotusten yhteydessä Minalta otettiin myös kasvattajan lähettämä MyDogDNA-näyte, jonka myötä se saadaan siirrettyä oikeaan karvamuunnokseen. Koko pentuehan rekisteröitiin lyhytkarvoiksi, mutta dna-testillä Mina ja toinen veljistä saadaan vaihdettua pitkäkarvojen joukkoon.


Näin talvella pennun kanssa tuntuu kokemuksien kerryttäminen olevan huomattavan paljon työläämpää kuin kesäisin. Pentutreffejä ei oikein voi järkätä ulkona ja maastolenkitkin rajoittuvat tallattuihin polkuihin. Ollaan kuitenkin yritetty etsiä Minalle edes viikoittain jotain uusia kokemuksia. Viime viikolla pääsimme aloittamaan Musti&Mirri -liikkeen tarjoamat pentutreffit: Mina pääsi pitkästä aikaa sosialisoimaan omankokoistensa koirien kanssa. Alkuun tosin näytti, ettei meidän pientä kiljukaulaa voi päästää aitaukseen toisten pentujen kanssa, sen verran se kiihtyi muiden koirien näkemisestä. Mutta kun Mina pääsi itse ensin irti aitaukseen ja sai seurakseen rauhallisen, samankokoisen labbis-pennun, niin leikki alkoikin sujua luonnostaan! Ekan leikkituokien jälkeen kävimme vähän pihalla hengähtämässä, ja sen jälkeen leikki maistui vielä vähän villimmän pentukaverin kanssa. Taidamme käydä näin keskiviikkoisin pentutreffeillä niin kauan kuin vielä ikä sallii, sen verran mainio tilaisuus tuo on Minalle saada mukavia pentukontakteja.

Lisäksi lähdin asiasta tehden käymään Minan kanssa bussireissun keskustassa. Bussiin meno jännitti pentua niin, että otin sen syliin, mutta bussiin päästyä se istui sylissäni tomerana ja tarkkaili bussissa olijoita reippaana. Kaupungin keskustassakaan se ei näyttänyt häiriintyvän suuremmin uusista äänistä ja hajuista. Pentu mennä töpötteli häntä pystyssä katuja ja nuuhki kaikki ohitetut ovet, josko oltaisiin päästy sisään. Bussilla pitäisi muistaa kulkea aina välillä, samoin ehkä keksiä jokin reissu johon mennään junalla, jotta sekin tulisi tutuksi. Onneksi Minalla ei ole matkapahoinvointia tms, joten reissaaminen ei sinällään ole sille vaikeaa. Viikonloppuna päästäänkin käymään jo treenihallilla, sillä sunnuntaisin meillä jatkuu taas tuttu treenivuoro (jolla olemme Kaidan kanssa käyneet syksystä asti) ja lauantaina olisi myös mahdollisuus samaisella hallilla Jenni Ojalan toko/tottiskoulutukseen. Tähän mennessä Mina osaa lähinnä istumisen ja maahan menon, ja odottaa lupaa mennä kupille/ovelle/ulos jne, mutta ehkä tämmöinen varhaisvaiheen koulutustuokio antaisi inspiraatiota alkaa treenaamaan yhä ahkerammin myös kotiolosuhteissa :)


Vaikka heti kasvattajalta lähdettyä Mina oli rento automatkustaja, se on nyt iän karttuessa keksinyt kerätä kierroksia farmariauton takakontissa matkustamisesta. Sylissä se matkustaa rennosti, mutta takakonttiin laitettuna alkaa vaativa räksytys. Etenkin auton ovien aukaisu ja takaluukun sulkeminen/aukaisu laukaisee siinä kiihtyneen haukkumisen. Äänenkäyttö alkoi eskaloitua niin nopeasti (jo aiempien, suht hyvin menneiden autoilureissujen jälkeen) joten nyt ollaan sitten harjoiteltu ihan vain takapaksissa rauhassa oloa. Olen noin kerran päivässä päästänyt Minan (joka kyllä syöksyy omatoimisesti kyytiin heti kun pääsee) auton konttiin ja antanut sille päiväruuan tai muuta järsittävää sinne. Pikkuhiljaa olen sitten alkanut aukoa ja sulkea muita ovia, sekä palkinnut pentua kun se istuu hiljaa vaikka takakontti suljetaan. Pentutreffeille ja rokotuksille ajettaessa Mina on pysynyt tyytyväisenä hiljaa niin kauan, kuin sillä riitti naposteltavaa takapaksissa. Pysähtymiset ja etenkin ihmisten autosta nousu ovat kuitenkin pennusta niin jänniä, että se alkaa herkästi haukkua silloin. Tätä asiaa saa siis työstää varmaan vielä hyvän tovin. Edes autossa täysin tyynenä olevan Kaidan läsnäolo takapaksissa ei auta. Täytyy vain siis kärsivällisesti opettaa pennulle, ettei autossa olo ja ovien aukominen ole kiihtymisen aihe. 

Koska kaksi edellistä koiraamme, Nuutti ja Kaida, olivat autossa matkustamisessakin luonnonlahjakkuuksia (takapaksissa matkustamista ei erikseen tarvinnut treenata vaan se sujui alusta pitäen ongelmitta), on tämäkin tilanne Minan kanssa haastanut meitä ihmisiä. Kaidan kanssa pääsimme joka suhteessa niin helpolla, että on ollut hieman vaikea välillä orientoitua tälläiseen ns normaaliin pentuun, jolle pitää asioita opettaa hitaasti ja ajan kanssa :D 

Muissa uutisissa: maitohampaista on jo tippunut ja vaihtunut pysyviin etuhampaista 4 kpl. Kulmurit ja muut isommat eivät vielä edes heilu, mutta onneksi Kaida tarjoaa niin hyvää päivittäistä kiskomisseuraa, että eiköhän loputkin hampaat ennen pitkää vaihdu.

Sisäsiisteys otti myös hyvän harppauksen joululomien aikaan. Ouluun palattuamme sisälle ei ole tullut oikeastaan kuin parit pisut. Olemmekin keräillee pikkuhiljaa pois sanomalehtiä ja pissa-alustoja, sillä Mina on jo ainakin jotenkuten hoksannut, että eteisessä ravaamalla se päästetään ulos tarpeille. Yöt se on ollut jo pidemmän aikaa sisäsiisti, mutta selkeästi se viimeistään 6-7 h yöunien päälle tarvitsee ulkona käynnin, ennen kuin voi jatkaa unia. Koska talouden ihmiset ovat enimmäkseen kotona, ei pennulla toisaalta ole ollut tarvettakaan pidätellä sitä kauempaa. Päivisin se mieluusti ulkoilisi vaikka kerran tunnissa, hangessa hyppiminen ja lumen kaivelu ovat sen verran kivaa touhua sen mielestä. Täytynee kuitenkin pikkuhiljaa alkaa venyttää ulkoilurytmiäkin, jotta pidätyskyky pikkuhiljaa paranee. 


Tässä loppuun vielä lopuksi muutama kuva pikkupentuajalta, kun reipas tutkimusmatkailija tutustui erilaisiin hälinöihin kotona ja kylillä:








perjantai 4. tammikuuta 2019

Lomat loppu


Lomat on nyt vietetty ja uusi vuosi alkanut. Joululomareissulta palailtiin Ouluun 2.päivä, kun oli päästy yli vuoden  vaihteen myrskykeleistä. Kaikkiaan lomailu Kuusamossa sujui hyvin, mitä nyt Mina otti tavaksi herättää aamuisin ensimmäisen kerran klo 5-6 pihalle ja sen jälkeen noin tunnin välein kunnes ihmiset luovuttivat ja nousivat aamupalalle. Pientä univelkaa siis ehtiä kertyä reilussa viikossa ;) 

Pentu otti reissaamisen lunkisti, mitä nyt autossa pitää liikkeelle lähdettäessä pitää farmarin takapaksissa kunnon älämölöä. Onneksi se kuitenkin hiljenee pian auton liikkuessa. Kyläilypaikoissa se ei stressannut, vaan kirmasi aina iloisena kaikkien vieraidenkin syliin ja nuoleskelemaan naamat. Yöt nukkui muutoin hyvin, mitä nyt tosiaan aamuöisin sillä jostain syystä oli usein maha löysällä ja siksi tuli noita aikaisia aamuherätyksiä tiuhaan.

Jouluaattona koirillekin riitti paketteja. Ihmeen kiltisti pentukin antoi kuusen olla, mitä nyt alimmat koristeet ja etenkin kuusenjalan kasteluvesi kiinnostivat sitä välillä vastustamattomasti ;D






Uuden vuoden vietimme sen verran syrjässä maaseudulla, että paukutteluja ei tarvinnut erikseen varoa. Parit naapureiden ampumat padat pitivät sen verran pientä ääntä, ettei Minakaan edes herännyt iltauniltaan. Kelit suosivat vuoden lopussa, sillä pakkasta oli välillä vain -5 C joten Minakin tarkeni ulkoilla reippaasti ilman takkiakin.  Huomasimme myös ennen vuodenvaihdetta, että penskalla alkaa vihdoin löystyä maitohampaat! Ensimmäisenä on alkaneet heilua alaetuhampaat, jospa ne pikkuhiljaa alkaisi irrota, sen verran kova into pikkuneidillä on kyllä järsiä kaikkea :D



 Niin mukavaa kuin Kuusamossa olikin, niin kahden koiran (joista toinen on naskalihampainen ja ei-sisäsiisti) kanssa reissailu oli myös aika väsyttävää välillä. Kotia olikin ihana palata ja koiratkin ottivat kyllä heti paluun levon kannalta. Tässä vielä yksi kuvakimara reissun ajan unikekojen tyylinäytteistä:












Näiden uneliaiden kuvien myötä  hyvää alkanutta vuotta 2019! :)


tiistai 18. joulukuuta 2018

Sankarit areenalla

Reissaamisen täyteinen Messariviikonloppu on jälleen ohitse. Tänä vuonna perinteinen näyttelyreissu oli meille erityinen, sillä lauantain rotukehän lisäksi Kaidalla oli sunnuntaina edessä vielä tärkeämpikin esiintyminen: Marko ja Kaida noutivat yhdessä Kennelliiton myöntämän Sankarikoira-tittelin, yhdessä 13. muun paikalle päässeen koirakon kanssa.  Videotaltiointi Sankarikoira-palkitsemisesta löytyy Koiramessut 2018 sivustolta.  Vaikka itse tilaisuus oli omasta mielestäni ehkä hieman hätäinen ja vaatimaton, jos verrataan sitä ennen olleeseen koiratanssikisojen palkintojen jakoon, niin katsomot olivat täynnä ja jokainen koira sai ansaitsemansa huomionosoitukset. Enkä varmasti ollut ainoa jonka silmät meinasivat kostua palkitsemisen aikana! On nämä vaan korvaamattomia ihmisen parhaita kavereita <3
Sankarikoirat saivat kunniakirjan ja kukkien lisäksi herkkukassin ja ihmisille oli kahvittelutilaisuus palkintojen jaon jälkeen. Kaida sai lisäksi jo lauantaina muistamisen Hollanninpaimenkoira yhdistykseltä. Yhdistyksen edustajat kävivät näyttelykehän laidalla luovuttamassa kauniin kukkakimpun ja kiittelemässä hyvästä pr-työstä rodun eteen :) 










Ja eihän meillä tosiaan lauantaina mennyt huonosti itse Winner-näyttelyssäkään! Pitkäkarvaisia holskuja oli paikalla vain neljä, 2 urosta ja 2 narttua. Ruotsalaistuomari valitsi kuitenkin taas karvaa tiputtelevan Kaidan rotunsa parhaaksi. Saimme siis vielä yhden Nord-sertin ja Helsinki Winner-tittelin lisättäväksi neidin saavutuksiin. Ryhmäkehässä tuomari katsoi koirat pariin otteeseen läpi, muttei liikuttanut. Molemmilla tarkistuskierroksilla hän kävi kuitenkin jopa kopeloimassa Kaidaa, mikä on sentään enemmän kuin pelkkä nopea vilkaisu kuten ryhmäkehissä yleensä. Mikään holskuista ei sijoittunut ryhmäkehässä, vaan vähemmän yllättävästi tuomari poimi jatkoon viereisen tutumman ja turkikkaamman belgin.

Onneksemme emme olleet ilmoittaneet Kaidaa lainkaan rotukehään sunnuntaille, koska sen piti jaksaa iltapäivällä vilkas päivä sankarikoirahulinoissa. Lisäksi lauantai-sunnuntai välinen yö meni pitkälti nukkumatta, koska ilmeisesti runsas namien syönti heitti neitikoiran mahan löysälle. Ravasimme siis yöllä useaan otteeseen ulkona. Aamuun mennessä maha onneksi rauhoittui ja kotimatkakin meni sitten nopsasti koiran ottaessa univelkoja takaisin. Runsaiden shoppailujen (namien ja herkkujen lisäksi mm. pennulle takki ja remmi, sekä purutyyny tulevaisuuden treenejä odotellessa ja uusi alusta häkkiin yms) lisäksi kotiintuomisina olisi siis mieltä lämmittävät tittelit. Kaidasta ei kyllä voi olla kuin ylpeä, jälleen kerran <3


PS. Juniori oli koko viikonlopun hoidossa anoppilassa. Eka kerta yökylässä kodin ulkopuolella ei ollut pennulle ilmeisesti homma eikä mikään. Hoitokoteilu, autolla ajelut ja vierailut appivanhempien menoissa mukana vieraissa paikoissa sujuivat kaikki ongelmitta.