tiistai 3. syyskuuta 2019

Kesä paketissa

Tänä kesänä ei työkomennuksen myötä ollut ongelmia vapaa-ajan kanssa, sillä sitä ei juuri ollut kuin yksittäisiä vapaapäiviä. Näin ollen myös koirien treenaus ja muut puuhat ovat olleet minimissä. Muutamia hakutreenejä ja esineruututreeniä ollemme Minan ja Kaidan kanssa ottaneet ja ehkä kertalleen päästy tottiskentälläkin käymään viimeisen parin kuukauden aikana. Mutta nyt kun kesätyö on taputeltu, voimme taas siirtyä pelkästä lenkkeilystä ja kotitottistelusta oikeisiin hommiin!





Kaidalle on tiedossa pari hakukoetta tämän kuun lopulle: katsotaan nyt miten se voittajaluokka lähtee sujumaan näillä taidoilla. Maastossa minulla on vahva luotto Kaidan osaamiseen, mutta tottis jännittää enemmän. Kaidan ääntely ja muutenkin ylivirittynyt tila seuraamisessa on asia, mitä en ole osannut korjata. Tarkoitus olisi nyt kovasti ennen kokeita yrittää saada se takaisin siihen rauhalliseen mutta keskittyneeseen suoritusvireeseen, joka sillä vielä toissakesänä oli. Mutta tokikaan treenaus ei poista sitä, etteikö kokeessa sitten minun koejännittäminen yms saisi taas Kaidaa käymään kierroksilla...

Molemmilla tytöillä oli juoksut heinä-elokuussa. Sopivasti Kaidakin aikaisti juoksunsa samaan ajankohtaan Minan ekojen juoksujen kanssa. Eivätpähän nyt sotke sitten pöksyhommat syksyn koekalenteria. Tytöillä näytti myös olevan keskenään oiekin kivaa, kun molemmilla oli samat hormoonihyrräykset päällä. Kaida oli kerrankin leikkisällä päällä ja kerjäsi Minalta huomiota, ja vuorotellen hypittiin toisen selässä ja oltiin hippasilla. Minan käytös ei juoksujen aikana tai sen jälkeen juuri muuttunut, ainakaan mitään selvää aikuistumista ei tapahtunut - harmillista! 😅 Juoksujen jälkeen Kaida palasi omaksi yrmyksi itsekseen: junnua siedetään lähellä, mutta leluja ei jaeta pikkusiskon kanssa millään. Aina silloin tällöin Kaida ärähtää Minalle kunnolla, etenkin jos nuorempi on härppinyt sitä räyhkeästi leikkiinkutsuna. Mina alistuu Kaidalle hyvin nopeasti, mutta toisaalta Kaida myös väistää kiltisti, jos Mina yhtään rypistää huulia sille esim luuta syödessään jos Kaida tulee liian lähelle. Toistaiseksi siis näyttäisi että narttulaumamme sisäiset suhteet ovat varsin hyvällä mallilla!




Minan kanssa on haettu ihan vain jonkinlaista kontaktia ja suuntaa tekemiseen tottiksessa. Hakutreeneissä sillä on jo selvästi kehittynyt vahva maalimiesmotivaatio, kun sen kanssa on ilman apuja treenattu kaistaleina tallatulla hakualueella. Nyt pitäisi vain alkaa muistella, miten hakutreenauksessa edetään tämän jälkeen! Onneksemme jotain apuja (toivon mukaan ainakin!) saamme parina tulevana viikonloppuna Oulun palveluskoirayhdistyksen hakukurssilta. Ilmaisua ei Minan kanssa ole vielä treenattu lainkaan, mutta eiköhän siitäkin haukkuva hakukoira tule.

Mina on niin paljon reaktiivisempi ja vilkkaampi kuin Kaida, että sen kanssa on näköjään pakko hakeutua maksulliseen koulutukseen, jotta saamme tarpeeksi treeniä häiriössä. Myös omia hermojani tarvii treenata, ADHD-junnu kun tuntuu reagoivan niin täpäkästi kaikkeen ulkopuoliseen häiriöön, että itsellänikin keittää herkästi sitten yli. Lenkkeillesäkin usein turhautuu, kun junnu on pakko pitää remmissä ettei se säntäilisi jatkuvasti lintujen tai metsässä kuuluvien risahdusten perässä, ilman korvia toki. Kaidan kanssa ehti tottua niin hyvälle, ettei nyt oikein mene jakeluun tämmöinen paimennin, jolla ei ole niin hinkua pysyä ohjaajan lähellä saati sitten miellyttää ohjaajaa käskyjen tottelemisen muodossa 😝 Oikeassa moodissa Mina osaa olla oikein särmänä hakemassa perusasentoa ja pitämässä kontaktia, mutta heti seuraavana hetkenä se myös saattaa kirmata tuulessa lentävän lehden perään... Ja nyt vaikuttaisi myös sopivasti mörköikää pukkaavan päälle: oudon muotoinen pensas tai heilahtava puu voi yllättäen lenkillä aiheuttaa haukkukonsertin, kunnes se käydään toteamassa vaarattomaksi. Jos ei tämä kakarakoira aiheuta narun toiseen päähän harmaita hiuksia ennen vuoden loppua, niin voin onnitella itseäni. Ehkä se omakin pinna tästä vielä kehittyy ja oppii venymään ihan uusiin sfääreihin!



Tässä pari päivää sitten lenkillä tuli vastaan ylivoimainen nemesis: suhiseva kuumailmapallo! Minalla on selvästi jotain suhisevaa ääntä vastaan, sillä se reagoi paitsi autossa takakontin sulkemiseen (kaasujouset?), myös kotona veden hiilihapotuslaitteen pöhinään yllättävän vahvasti. Nyt kun sitten lenkillä puitten latvojen takaa ilmestyi lentävä suhisija, niin huuto oli sen mukaista 😒

Mutta on siinä penskassa jotain hyvääkin sentään: sillä on loistava uintitaktiikka ihan luonnostaan! Se ui jo nyt paremmalla tyylillä kuin Kaida koskaan...ja toki myös harjoittaa tuota uintitaitoaan aina kun vain saa tilaisuuden 😂

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Näyttelydepyytti takana

Minan viralliset näyttelykehät on nyt korkattu viikonlopun Oulu Nord ja Oulu Kv-näyttelyiden myötä. Lauantaina Marko ja Mina saivat pärjätä keskenään ekan näyttelypäivän, minun ollessa työvuorossa pitkälle iltapäivään. Hyvin oli kuitenkin treeni tehonnut ja Mina jaksoi esiintyä reippaana ja käyttäytyä fiksusti. Lauantain tuomari, kotimainen Tarja Löfman, kehui kovasti Minaa lupaavaksi, mutta liikkeissä oli hänestä vielä kehittymisen varaa. Kehässä Mina ei oikein vieläkään malta ravata nätisti, vaan joko kiskoo remmi kireänä tai sitten tekee tottisseuraamista ohjaajan jalassa kiinni. Kumpikaan ei oikein näyttelykehässä antanut liikkeistä parasta kuvaa, joten tuloksena oli ErittäinHyvä. Ei siis aloitettu pelkäll Hyvällä, joten tyytyväisiä olimme päivän saavutukseen.

Sunnuntaina ehdin itsekin mukaan kv-näyttelyyn ja Minan kanssa kehään. Nyt liikkuminen oli ehkä hieman maltillisempaa, mutta edelleen tuomari, tällä kertaa Jaana Hartus, toivoi liikkeisiin tasapainoisuutta vaikka pentu muuten olikin lupaavan oloinen kokonaisuus. Myös kroppa saisi vielä kehittyä lisää, sillä Minalla on vielä täysin vaiheessa rintakehän kasvattelu sekä massan keräys. Sunnuntainakin kuitenkin niin karvanlaatu kuin luonnekin saivat kiitosta, tuloksena Erinomainen, mutta ei sa:ta (sertin arvoista). Nousujohdanteinen näyttelyura siis, vaikkakaan ei niin hyvät tulokset kuin Kaidalla samassa iässä.Täydet arvostelut ovat luettavissa omilta sivuiltaan.

Näiden kahden holskun kehityksessä on kyllä aika selvä ero. Kaida oli jo hyvin varhaiskypsä vajaana vuosikkaana ja vei niin erkkarissa BIS1-pennun tittelin kuin kuin messarissa junnuvoittaja-palkinnonkin. Se oli kropaltaan siis hyvinkin pitkälle kehittynyt, vaikkei erityisen turkikas. Minalla puolestaan karvaa riittää ja sievähän se on kuin mikä, mutta kroppa on vielä keskeneräinen näin vajaan 10 kk iässä. Keskenkasvuinen kroppa vaikuttaa liikkeisiin, mutta myös malttamaton mieli tekee sen, ettei ravi tule niin puhtaasti kuin isosiskollaan pentuna. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, annetaan penskan kypsyä ja katsellaan että milloin olisi seuraavien näyttelykehien aika!

Näyttelyä edeltävänä iltana saimme lenkkeillä keskiyön auringon häikäistessä!

torstai 11. heinäkuuta 2019

Metsistä hallille ja kehiin asti


Työkiireiden ohessa on heinäkuussa pyritty harrastelemaan aina kun vain kalenteri antaa myöten ja treeniseuraa löytyy metsään. Hakua ja esineruutua onkin nyt päästy hyvin aloittelemaan Minankin kanssa, ja etenkin hakuradalle sille on jo kehittynyt neliveto-into. Kesäkuussa treenauksessa oli ilmeisesti sopiva luova tauko, koska nyt heinäkuussa viimeisimmissä treeneissä Mina ampui pistolle suoraan ja täysin ilman mitään apuja, ja paikansi maalimiehen alueen perältä hyvää vauhtia.

Koska tottishommiin ei olla oikein päästy vielä tälle kesää, ilmoitin Minan edes hallitreeneihin paikallisen Avarian Sportdogsin arkitottiskurssille. Kurssi on käytännössä pentukurssi, koska kaikki osallistujat sattuivat olemaan alle vuosikkaita, Mina 9 kuukautta täyttäneenä on vanhimmasta päästä. Kimppatreeni tulikin tarpeeseen, sillä selvästi hallissa ja pienessä porukassa Mina paineistuu muista koirista, jos nämä haukkuvat tai leikkivät villimmin, ja seurauksena on räyhäävä holskupenska. Nyt toisella kerralla meno oli onneksi jo rauhoittunut, ja Mina pystyi jo seurailemaan muita hiljaa, sekä keskittymään omaan treeniinkin ison osan ajasta.

Treenailimme kouluttajan johdolla kontaktin ottoa, käsikosketusta, luopumista ja kosketusalustaa/takapään käyttöä. Mina on onneksi ahne, joten namien eteen se työskentelee hyvin, mutta kovin oma-aloitteinen se ei ole. Se pitää hyvin kontaktia, jopa liiankin hyvin, sillä kosketusalusta tai tasapainotyynyllä seisomista treenatessa se ei ilman selkeää vihjettä ja ohjaamista hakeutunut alustalle. Jos olen ohjaajana passiivinen odotellessa, että koira itse tarjoaa jotain toimintoa (esim kävisi nuuhkaisemassa kosketusalustaa namin toivossa, tai kokeilisi itse monen toiston jälkeen laittaa tassua tasapainotyynylle), niin Mina lähinnä pistää maahan ja tillittää minua sitkeästi silmiin. Jos en reagoi, se alkaa lopulta piippailla tai sitten vain nousee ja lähtee nuuhkimaan lähiympäristöä mielenkiintoisemman puuhan toivossa. Mutta kehitystä selvästi on jo viikossa tapahtunut! Etenkin tuo rauhoittumisharjoitus tuntuu auttaneen huomattavasti ylivilkkauteen! Ohjaajan vain pitäisi muistaa tehdä kotiläksyjä kotona myöskin, eikä jättää treenausta vain halliin ;)


Viikonloppuna on edessä Minalla näyttelyuralle jatkoa: lauantaina osallistumme Oulu NORD-näyttelyyn Äimäraution raviradalla, ja sunnuntaina puolestaan Oulu KV-näyttelyyn. Koska olen itse lauantain töissä, lähtee Marko handleriksi Minalle. Sitä varten parivaljakko kävi treenailemassa eilen mätsärissä. Kun koirapaljous ympärillä on riittävän suuri, Mina onneksi suhtautuu ympäristöön tyynesti (tai ei ainakaan ala räyhätä kuten hallissa), mitä nyt yrittää kuristaa itsensä pantaan koettaessaan rynniä kaikkialle. Se on niin kova vastakohta Kaidalle, joka pentuna ekoissa mätsäreissään pisti tyynesti pötkölleen keskellä mätsärihulinaa. Mina asettuu vastaavassa tilanteessa maate vain tiukalla komennolla ja silloinkin pomppaa vieterinä kyllä heti ylös kun kuri löystyy. Siltä ei siis tunnu löytyvän samanlaista synnynnäistä zen-mielentilaa kuin "isosiskoltaan". Pitää toivoa, että edes iän myötä se alkaisi suhtautua rennommin tämmöisiin tilanteisiin, eikä sitä tarvisi olla koko ajan käskyttämässä pysymään aloillaan.

Onneksi mätsärikehässä Mina oli kuitenkin suht hyvin käyttäytyvä ja iloisen näköinen. Mina sai sinisen nauhan, mutta ei sijoittunut isossa kehässä. Seisotusposeeraus on edelleen sen pravuuriliike. Kehän kiertäminen taas sitten voi mennä joko jotenkuten hyvin ja sievästi, tai sitten laukaten ja muille koirille haukkuen...sormet ristissä että viikonloppuna penska harrastaisi enemmän ensiksi mainittua edes :D


Jottei menisi liian helpoksi, niin toki Minalla alkoi myös ekat juoksut juuri eilen! Olenkin vähän seuraillut Minan takapäänsä nuoleskelua ja pohtinut, missä iässä sen juoksut alkavat. Enemmän olen odottanut Kaidan juoksuja alkaviksi, se kun on jo taas ainakin kuukauden merkkaillut ahkerasti ja peräpääkin alkaa kohta helottaa punaisena. Nyt oli kuitenkin Mina joka ehti alkaa tiputella vähän yllättäen ekana. Saas nähdä onko taloudessa sitten nartuilla synkronoitu juoksukierto. Ainakaan toistaiseksi juoksut eivät tunnu vaikuttavan Minan käytökseen, joten ehkä selviämme näyttelyviikonlopusta kommelluksitta.



tiistai 2. heinäkuuta 2019

Uusi Pohjoismaiden valio / New Nordic champion

Pari titteliä saatiin taas lisättäväksi Kaidan rivistöön virallisesti, kun Suomen Kennelliitto sai vahvistettua Ruotsin valionarvon (eihän siinä kestänytkään kuin noin 3 kk saada yksi paperi Ruotsin voittaja-näyttelyn jälkeen...). Ruotsiin valioituminen on pitkis-holskuille kohtuullisen harvinaista, koska maassa sertin saaminen edellyttää käyttötulosta pk-puolelta. Tästä tittelistä voidaan siis olla ylpeitä!

Eli Kaida on nyt Suomen, Norjan ja Ruotsin muotovalio eli ehdimme vielä vanhoilla säännöillä saada siitä Pohjoismaiden Muotovalion. Myös kansainvälistä muotovalionarvoa varten on laitettu paperit FCI:lle, katsotaan miten pitkään niiden kanssa vielä menee!

Kaida is now officially show champion of Finland, Norway and Sweden so she is also Nordic Champion. It took about 3 months to get the champion verification from Sweden after Swedish Winner shows, but finally we got it! It´s not common for longh haired dutch shepherds to achieve Swedish Champion tittle, as country requires tittle from working dog sports before dog can receive national sertificate in dog show. We can be very proud of Kaidas tittle now!

With these three national champion tittles Kaida will also be international champion (three cacibs from different countries), but it might take another moment before we get that verified in FCI. 





 


maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kesänalku päivitys

Kesän työkiireet haittaavat harrastamista ja blogin pitoa. Ehdimme kuitenkin touko-kesäkuun vaihteessa ottaa tehokkaasti käyntiin niin maastotreeni-, tottis- kuin näyttelykaudenkin! Tässä  kertomusta niistä.

Mina menossa radalle
Toukokuun 25. ja 26.pvä sekä Mina että Kaida pääsivät osallistumaan Marja Uusitalon hakukoulutukseen. Tykästyin jo viime kesänä Marjan tapaan treenauttaa hakukoiria, joten tälle vuodelle tartuin tuumasta toimeen ja aloin itse järjestää hakukoulutusta vierailevalla kouluttajalla. Alunperin tarkoitus oli ottaa vain Kaida mukaan hiomaan hakutaitoja, mutta kun koulutukseen vapautui yksi koirakkopaikka, pakkasin myös Minan mukaan ottamaan alkeistreeniä.

Kaidalle maasto oli tuttua ja treenasimmekin sen kanssa piiloja, haukun kestoa ja voittajaluokan radan läpikäyntiä. Oli hienoa huomata, että koiralla oli vielä viime vuodelta homma hyvin muistissa ja treeneissä riitti intoa pitkänkin radan loppuun asti. Enemmän opeteltavaa on ohjaajalla, joka saisi vielä paremmin opetella lukemaan koiran liikkumista maastossa ja järkevöittämään kommunikointia koiran kanssa! Hyviä hoksautuksia siis tuli treeneistä, mitä tiedän nyt kesän treeneissä huomioida.

Minan kanssa treenaus oli haastavampaa, koska sen kanssa oli vain yksi hakukerta takana. Nyt koulutuksessa oli iso, tallatut maasto ja iso kuuntelijajoukko mukana keskilinjalla seuraamassa koulutusta. Myös pientä mörköikää taitaa neidillä hiljalleen ilmetä. Minasta olisikin ollut kivoin hengata keskilinjalla ihmisten kanssa, onhan se kuitenkin huomionkipeä sylikoira vieraidenkin kanssa :D Toisena treenipäivän otimmekin lähinnä motivaatiotreeninä näkösällä olevien maalimiesten kanssa, jotta penska hoksaisi että metsässä hauskoimpia tyyppejä on ne piilossa olijat. Jatkossa voisi yrittää hyödyntää tuulta treeneissä, jotta Mina saisi piilossa olevista maalimiehistä helposti hajun ja oppisi itse etenemään alueelle, muista paikallaolijoista välittämättä.

Kaida odottelee vuoroaan päästä hakuradalle
 Hakuhommista viikon päästä, eli 1. ja 2.kesäkuuta olikin sitten tarjolla tottiskoulutusta maalimies Janne Laitisen johdolla. Tännekin oli ajatukseni alunperin ottaa vain Kaida, mutta koska meillä ei nyt tottiksessa mitään oikeasti isompaa ongelmaa ole, niin ajattelin hyödyntää osan treenivuoroistamme pennun kanssa.

Kaidan kanssa treenasimme haukkua, koska viimeisimmissä kokeissa ongelmana on ollut nimenomaan haukkuminen, mutta hallitsemattomasti. Jotta voin opettaa Kaidan lopettaa haukun, se piti myös opettaa haukkumaan aktiivisesti ohjaajan käskystä. Toivon mukaan sain sisäistettyä riittävästi Jannen kädestä-pitäen-opetuksesta, jotta tottisseuraamisessa ääntely saadaan nyt kuriin, sen sijaan että saan opettua Kaidan vain haukkumaan lisää!

Minan kanssa treeni oli lähinnä leikittämistä ja palkitsemisen opettelua. Sain myös hyvän arvion maalimieheltä junnun ominaisuuksista. Minalla löytyy vahvasti taistelutahtoa vieraidenkin ihmisten kanssa ja se ottaa vetoleikit tosissaan. Janne suosittelikin, etenkin kun päälajimme on haku esim. ipg:n sijasta, että leikitystä maalimiehen kanssa ei Minan kanssa kannata tehdä liikaa. Kiihkeälle pennulle kehittyy vasta myöhemmin kyky käsitellä viettejään, joten rajulla revitysleikkillä ei ehkä halua sekoittaa pennun päätä, kun maastossa kuitenkin maalimiehen kanssa pitäisi osata ottaa rauhallisesti. Jannen kanssa opettelinkin rauhoittamaan Minaa vetoleikin tiimellyksessä: saalisrauhan kautta junnu pääsi aina jatkamaan leikkiä. Tällä saadaan ehkä vietikkäältä ja vauhdikkaalta penskalta hieman kierroksia laskettua, jotta se jaksaa myös keskittyä treenissä.

Tottistreenauksen ohessa pääsimme hyödyntämään myös koulutukseen osallistuneen koiravalokuvaajan taitoja ja kalustoa. Valokuvaaja Aina Vakkilainen kuvasi paitsi treenejä, otti myös pyynnöstä Kaidasta ja Minasta edustavat rakennekuvat. Nämä löytyvät nyt blogin "kuvia" sivulta. Kaikki Ainon ottamat treenikuvat löytyvät omasta albumista.

Näiden lisäksi oli kiva viedä omat koirat näytille ja kuulla muiden holskuharrastajien mielipiteitä näistä "pk-pitkäkarvoista".
Koulutukseen osallistui meidän kahden pitkäkarvaisen hollantilaisen lisäksi lähinnä lyhytkarvaisia holskuja, sekä pari belgian malinoisia, ja useimmat harrastivat suojelua. Kanssatreenaajat kommentoivatkin, miten jännä on nähdä pitkäkarvoja joilla on näin hyvät vietit ja intoa tottikseen. Joillain oli pitkiksistä juuri päinvastainen kuva. Eikä toisaalta ole ihme, että tottisteleva pitkis herättää positiivista hämmästystä, kun ei näitä juuri pk-kentillä näy. Viime vuosina pk-tuloksia on tainnut Kaidan lisäksi tehdä vain yksi toinen pitkis. Maalimieskin kovasti kehui varsinkin junnun ominaisuuksia, kuulemma en saa pilata sitä kun on nyt hyvällä alulla :D Selvästi alkaa semmoista ohjaajalle-tekemistä junnusta irrota pikkuhiljaa, mistä talven hallitreeneissä saatoin vain haaveilla.

Viikonloppuna oli myös hyvä testata auton päällä Ruotsin näyttelyreissulta ostettua uutta folio-peitettä. Ajoi hyvin asiansa ja piti auton viileänä auringonpaisteesta huolimatta, suositukset tuolle suojapeitteelle siis!



 Myös näyttelytottumustreeneissä olen yrittänyt aina välillä ehtiä käymään Minan kanssa. Nyt kesäkuussa olikin sitten näytön paikka, sillä molemmat koirat osallistuivat ryhmänäyttelyyn Kuusamossa 8. kesäkuuta. Mina ehti 8 kuukauden iässä vielä sopivasti pentuluokkaan ja Kaida ilmoitettiin vähän kannatusmielessä valioluokkaan, se kun ei sertejä tai cacibeja enää tarvi enempää. Meidän koirien lisäksi paikalla oli kolmas pitkäkarvanarttu ja 2 lyhytkarvaista: erikoisen paljon siis etenkin ryhmänäyttelyksi! :D


Näyttelypäivä oli helteisen kuuma, mikä oli tavallaan hyvä sillä Mina ehti väsyttää sopivasti itseään jo ennen kehää. Näyttelypaikalla se oli välillä ihan hyrränä kun yritti nähdä ja kuulla kaiken mahdollisen yhtä aikaa. Muita koiria kohtaan se oli sentään enimmäkseen uteliaan kiinnostunut, eikä enää niin räksy kuin joskus hallitreeneissä. Se ei vain malttanut oikein rauhoittua paikoilleen kertaakaan ilman käskyä (eikä käskettynäkään moneksi minuutiksi), ja välillä alkoi haukkua ihan vain turhautumisesta kun mitään jännää ei tapahtunut. Harjoittelimme pari kertaa tyhjässä kehässä liikkumista. Poseeraus Minalla on treeneissä mennyt hyvin namin avulla, mutta liikkuminen on enemmän hihna kireällä keulimista, kuin nättiä ravaamista. Nyt näyttelyssä ei kuitenkaan oikein namitkaan tahtoneet kiinnostaa, kun ympärillä tapahtui kaikkea mielenkiintoisempaa, joten en uskaltanut toivoa suuria kehäkäytökseltä. Onneksi sentään Mina sai olla kehässä ainoana pentuna!

Tuomarina holskuilla oli Markku Kipinä. Vaikka Minaa ei kehässä namit enää kiinnostaneet, se ehkä jo väsymyksestä ja kuumuudesta johtuen malttoi juosta välillä rinnallani laukkaamisen tai kiskomisen sijaan. Ja kiltisti se myös pönötti seisaallaan, kun tuomari tutki varsin perusteellisesti koko hammaskaluston ja kopeloi kropan läpi. Liikkeet tuomari pyysi näyttämään kerran uudelleen, mikä oli kiva sillä toisella kierroksella Mina jo ravasi paremmin. Positiivinen ylläri olikin, kun Mina sai kunniapalkinnon rop-pennun ruusukkeen lisäksi! Kirjallinen arvostelu oli myös mukavaa luettavaa, tuomari piti Minaa kaikenkaikkiaan lupaavan oloisena holskuna!

Kaida veti kehän vankalla rutiinilla. Karvanlähtö sillä alkoi olla aika kriittisessä pisteessä, mutta arvosteluun se ei nyt vaikuttanut. Hampaiden kulumia tuomari kommentoi vain ohimennen ja säkämitan kanssa hän tarkasti, että Kaida mahtuu rotumääritelmän rajoihin, vaikka näyttääkin varsin raamikkaalta nartuksi. Kaida sai ERI SA:n ja ainoana sen saaneena narttuna oli ROP. Jäimme odottamaan iltapäivän ryhmäkehää, ja meillä oli hyvin aikaa välillä käydä niin syömässä (ja palkintojätskeillä torilla) kuin
uittamassakin koiria pariinkin otteeseen näyttelykentän lähellä. Näppäriä tämmöiset koirat, jotka saa uittamisen jälkeen kehäkuntoon ihan vaan kun antaa koiran kuivua hetken varjossa! RYP-kehä oli totuttuun tapaan vain kunniakierros pitkän päivän päätteeksi, tutumpien rotujen viedessä ryhmäkehän palkintosijat.

Kotiuduimme siis näyttelyistä hyvillä mielin, tämä oli hieno startti Minankin missiuralle! Tosin tuota kehäkäytöstä ja juoksemista pitää vielä treenata...seuraavaan näyttelyyn, eli Oulun Kv- ja Nord-näyttelyt ovat onneksi vasta heinäkuussa, joten ehkä tässä ehtii kehitystä tapahtua ennen juniori-luokkaan siirtymistä. Toivottavasti!
ROP ja ROP-pentu

Palkintojädet oli hyvin ansaitut!


Junnulla ihan vähän ramaisi näyttelypäivän päälle :D
Ja uimaan piti päästä vielä illallakin!

Kaida lempipuuhaa on pohjan ruoppaus...

...Mina puolestaan vetelee saukkona uintikierroksia


torstai 23. toukokuuta 2019

Kausi käyntiin

Kesän lähestyessä treenirintamalla puhaltelee jo monesta suunnasta. Minan näyttelytreenien ohessa startattiin myös maastokausi, ensin esineruudulla viime viikolla ja tällä viikolla hakuhommissa. Myös viikonloppu tulee olemaan treenintäyteinen: olen järkkäämässä palveluskoirayhdistyksellemme hakukoulutusta vierailevan kouluttajan voimin, joten omillekin koirille on hyvää treeniä tiedossa!

Kaidan kanssa maastotreeneissä lähinnä heräteltiin osaamista talvitauon osalta. Intoa selvästi riitti niin esineruudussa kuin haussakin. Hakumaastossa meillä näyttäisi nyt olevan hommia suorien pistojen hiomisessa, ettei koira oikoisi kulmia, vaan tarkastaisi alueen järjestelmällisesti. Tähän onneksi saadaan tehotreeniä viikonloppuna. Katsoin jo Virkusta, että Kemissä olisi kesäkuun alussa jo hakukoe (ainoa ilmoitettu tällä hetkellä P-Suomessa), mutta se oli onneksi keskellä viikkoa joten alkavien kesätöiden vuoksi ei tullut kiusausta lähteä taas Kemiin kokeilemaan tasoamme.

Minalle esineruutu oli ensimmäinen ikinä. Etsimme esineitä tallotulta alueelta yhdessä partioiden, pitäen aina bileet kun kakara sattui esineeseen törmäämään. Viimeisillä esineillä koira näytti jo hoksaavan, että tämmöisiä onkin kannattavaa bongailla maastosta! Myös hakutreeneissä näytti junnulla syttyvän lamppu hyvin nopeasti. Se sai ensin hakea vieraalta maalimieheltä nakkia keskilinjan läheisyydestä, mutta sitten poistuttuamme molari piiloutui tallatun alueen perälle, eli noin 50 metrin päähän. Keskilinjalle palatessamme Minassa oli jo piteleminen, sillä se tuntui jo tietävän että jossain se ihana nakinsyöttelijä olisi! Toki vauhtia oli vähän liiankin kanssa ja intoa vielä enemmän, mutta todella tottelevaisesti ja nopeasti Mina palasi aina takaisin tallatulle kaistaleelle jos huutelin sitä takaisin sivupoluilta. Koska Minankin kanssa haku treenataan eleettömästi, eli ilman näkö-, kuulo- tms. apuja, saattelin sitä ekalla kaistaleella parikymmentä metriä, ennen kuin se jo nenä edellä viilettäessään jo törmäsikin molariin. Toiselle kaistaleelle mennessämme Minaa sai jo tosissaan pidellä, enkä hakukäskyn jälkeen ehtinyt oikeastaan keskilinjalta siirtyä mihinkään, kun Mina jo näytti maalimiehen löytäneen (pulloharjahäntä on todella mainio lippu osoittamaan viuhtomisellaan, kun piilo on löytynyt!) alueen takarajalta. Motivaatiota, ahneutta ja nopeutta, sekä vieraita kohtaan loputonta pusutushalua näyttäisi junnuraidakkaastakin löytyvän siinä määrin, ettei hakukoulutus ehkä ihan mahdoton urakka tule olemaan, jes!

Mutta jottei nyt treeniähky yltyisi, niin koirat pääsivät myös pitämään lystiä koirakylpylään alkuviikosta. Kaidahan on aina menossa altaalle nelivedolla, mutta Minan kanssa hieman epäilytti, miten sen saisi uimasille ilman uittajaa. Mutta taas junnu yllätti: sitä ei tarvinnut edes lelun kanssa houkutella veteen, vaan kuin vanha tekijä se liukui rampilta altaaseen ja uiskenteli omia aikojaan rauhassa kierroksia! Kaida kaipaa aina hieman hetsausta veteen loikkaamiseen, mutta Mina näköjään osaa ottaa ilon irti ihan ominpäinkin...on kuulemma tullut äitiinsä, joka on kuulemma samanlainen uiskentelija :D






keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kehätreenit jatkuu

Kevään myötä treenimahdollisuudet kakarakoiran kanssa ovat taas alkaneet lisääntyä. Tänään osallistuimme tauon jälkeen näyttelytottumistreeneihin ulkokentällä. Talvisiin hallitreeneihin verrattuna selvää kehitystä oli tapahtunut! Kyllä tuolla penskalle on pikkuhiljaa kehittymässä itsehillintää ja jonkinlaista kuuliaisuuttakin jopa. Treeneissä Mina edelleen olisi rynnimässä muiden koirien luo liina kireänä, mutta nyt se ei sentään enää kilju ja huuda samaan aikaan :D Nameja kohtaan osoitettiin hyvin kiinnostusta, vaikka häiriöitä olikin ympärillä. Kehässä juoksutus on yhä vaikeaa, koska tuo vilivilperttimäinen puskutraktori yrittää juosta kaikkialle muualle, paitsi tylsää kehää ympäri, tai sitten se tarjoaa tottis-seuraamista. Mutta seisotuksesta kouluttaja Marjo Sumen antoi jopa kehuja: nuoreksi koiraksi Mina jaksoi poseerata todella täpäkästi häiriöistä huolimatta.
Tässä on vielä jokunen viikko aikaa treenailla kehäkäytöstä, sillä Minan ensimmäinen näyttely on jo buukattu: ilmoitin Minan ja Kaidan kannatusmielessä Kuusamossa pidettävään ryhmänäyttelyyn kesäkuun alkuun. Mina ehtii juuri sopivasti vielä pentuluokkaan, joten ehkä siellä vallaton käytös annetaan anteeksi.

Näto-treenin jälkeen palasimme kotiin bussilla. Bussia odotellessa ehdimme käydä kentän laidalla ihmettelemässä jalkapalloilijoita, skeittaajia ja skoottaajia. Kovemmatkaan paukahdukset skeittiparkista eivät näyttäneet juniori hätkäyttävän. Bussipysäkilläkin maltettiin odottaa sievästi, vaikka vieressä meni nelikaistainen vilkas tie. Minan kanssa ei ole tehty bussimatkailua kuin muistaakseni kerran pentuaikana, mutta eipä tuo näyttänyt olevan moksiskaan siitä (mitä nyt yritti kiivetä bussikuskin syliin kieli edellä ennen kuin ehdin estää). Pentuna riesana ollut autojen perään hönkääminen on myös loppunut vähän yllättäen! Vaikka Mina edelleen fiksoituu salamana lentäviin lehtiin ja lintuihin, niin autoista, pyöristä yms se näyttää nyt päässeen yli: ne huomataan, mutta ei enää yritetä rynniä päin.





Loppuun vielä muutama luontokuva, sekä lätäkkövideo. Lumien lähtö on laajentanut meidän lenkkeilyreitistöä, mutta edelleen holskuista näyttää metsälenkeillä parasta olevan kuralätäköt 😏