tiistai 28. heinäkuuta 2015

Muutto lähestyy / Moving out soon

Tällä viikolla ei ehditä juuri koiratreenejä kiertää, sillä muutto uuteen osoitteeseen on hoidettava ennen perjantaita. Onneksi muuttomatkaa ei autolla ole kuin pari kilometriä, joten päivien aikana ehtii käydä useamman kierroksen, eikä tarvitse kaikkea koettaa yhtenä päivänä saada kuskattua.

Koirat ovat olleet mukana tutustumassa uuteen kämppään pari kertaa. Uudet ulkoilumaastot ovat jo osin tutut, sillä olemme jo aiemmin käyneet usein Toppilassa kaverien ja heidän koiriensa kanssa lenkkeilemässä. Nuutille muuttohommat eivät ole mitään uutta (olenhan asunut sen kanssa Oulussa jo kolmessa eri osoitteessa ja ennen Ouluakin parillakin eri paikkakunnalla), mutta Kaida muuttaa ensimmäistä kertaa. Toivottavasti neiti sopeutuu uuteen kotiin ongelmitta. Asiaa toivottavasti helpottaa se, että muutamme vain parinsadan metrin päähän Kaidan ihastuksesta eli Demo-valkkarista ;)

Shortly In English: We are about to move into new apartment during this week. Luckily the new home is only couple kilometers apart from old so no long moving distances for us! Dogs has already checked their new territory. Nuutti corgi has moved earlier with me several times but for Kaida dutchie this is first one. Let us hope that dogs accept their new home without trouble. At least Kaida will have her "boy friend" white swiss shepherd male Demo near her as he lives only couple blocks away from our new home ;)

 Kuvissa koirat tekemässä tupatarkastusta laumamme uudella reviirillä!


tiistai 21. heinäkuuta 2015

Raitojen täyteinen viikonloppu / Weekend full of stribes!

Viikonloppuna vietettiin Kaidan kasvattajan luona Joensuun seudulla Azuricoyotes-leiriä. Paikalla oli ainakin 11 raitapaitaa  (joista 3 oli Kaidan sisarta) omistajineen ja vielä pari muun rotuista lisäksi täydentämässä porukkaa.

Ajoimme Oulusta jo perjantaina paikalle Sanna-kasvattajan luo teltan pystytykseen. Lauantaina oli ohjelmassa treenailua hallissa (tottista ja agilityä) sekä koirien kuvaamista ja uittamista, illalla puolestaan grillailua ja saunomista. Sunnuntaina oltiin sitten enemmän pihalla (pienestä tihkusateesta huolimatta) jälkitreenien merkeissä. Kaiken kaikkiaan mahtava viikonloppu, oli upeaa nähdä pitkästä aikaa Kaidan emää, sisaruksia ja muita sukulaisia, kaikista ihmisistä puhumattakaan!;) Saimme myös hyviä koulutusvinkkejä ja koirallakin riitti painiseuraa koko viikonlopulle. Kyllä kannatti ajaa yli 800 km edestakaisin tämmöisen raitapaitaseuran takia!

PS. Nuutti-corgi vietti viikonlopun vähintään yhtä antoisasti appivanhempien mukana mökillä ;)

Briefly in English: We spend last weekend in Joensuu, where we had Azuricoyotes meeting with Kaidas breeder and other dog owners from previous litters. There were 11 Dutch Shepherds (3 of them were Kaidas full sisters) and couple of other dogs from different breeds. We had such a fun weekend with training, photo shooting and playing with our brindle dogs! Kaida had chance to meet her mun and sisters after so long time and also she found new play mates too. So eventhough we had to drive more than 800 km during the weekend, it was worth of it :)


More pics from weekend in here! / Lisää kuvia viikonlopulta linkin takana!
https://photos.app.goo.gl/p4btEm72RRapyjkk7

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Näyttelyviikoloppu kotikulmilla / Full weekend of dog show

Kaksipäiväinen Oulun kansainvälinen koiranäyttely oli ja meni, onneksi :D Olin perjantaina talkoilemassa näyttelyiden pystytyksessä lähes 6 tuntia ja Kaida oli ilmoitettu kehään molemmille päiville. Tuloksena oli lauantailta EH suomalaistuomarilta ja sunnuntaina ROP venäläistuomarilta :) Lisäksi lauantaina Nuutti oli menossa mukana kaverikoiran ominaisuudessa. Onneksi sää oli aurinkoinen muttei liian helteinen. Koirat pääsivät ansaitusti uintireissulle sunnuntain RYP-kehän jälkeen. Saapa nähdä onko seuraava näyttely vasta talvella (esim. Helsingin Voittaja-näyttely joulukuussa) vai jätetäänkö näyttelyt odottamaan kahden ikävuoden täyttymistä ja käyttötulosta ja muotovalioitumista ;)

Oulu International Dog Show was held in this weekend. During Friday I was working in construction of show grounds. Our dutch was in ring in both days and also Nuutti took part in weekend as a companion dog.On Saturday Kaida got "Very Good" from Finnish judge but then on Sunday the Russian judge choose her as a best of breed (she got certificate and cacib) :) Weekends weather was quite pleasant (at least there were no raining!) and we took dogs for swimming trip to seashore after Sundays show. We might now leave dog show for next year as Kaida needs to be over 2 years old and she need a workind dog result before she can become a Finnish champion. So no need to collect more certificates before that ;)

Ps. Tässä meidän väsynyt missi joka nukahti kotona nalle suussa / At home our tired show girl fell in sleep with her teddybear still in her mouth :D



torstai 9. heinäkuuta 2015

Maalla oli jälleen mukavaa / Relaxing in coutryside again

Koirat pääsivät pariksi päivää pitkästä aikaa "maalle" eli Kuusamon maaseudulle, kun menin sydänleikkauksesta toipuvan isäni avuksi. Kaida ja Nuutti pääsivät samalla nautiskelmaan vapaana kirmailuista ja metsässä lenkkeilystä, sekä tietenkin suossa uimisesta (viimeksi mainitusta etenkin Kaida!). Kaidalla on juoksut meneillään, joten Oulussa on jouduttu rajoittamaan vapaana kirmailua ja koirapuistotkin pitää kiertää kauempaa. Maalla se sai nyt sitten rallata sydämensä kyllyydestä.
   Kuusamossa treffattiin lisäksi uutta tuttavuutta, ystäväni 16 viikkoista valkoista paimenkoiraa, jota hieman jännitti vieraat koirakaverit, mutta kovasti oli kuitenkin kiinnostusta loikkia Kaidan perässä. Tähän asti Kaida on ollut itse se, joka fanittaa valkkareita, mutta nyt se taisi itselleen saada valkoisen fanin ;) Koiratreffien jälkeen kotimatkalla Ouluun oli kumman väsyneitä koiria takakontissa.

We had couple days off in Kuusamo. My dad is recovering from heart operation and I try to help him whenever I can. At the same time it was nice give dogs a chance to run freely, play in forest and  and swim in swamp ponds (last one was mainly Kaidas idea!). Kaida is in heat so she hasn´t be able to go in dog parks etc in Oulu. But in countryside she got all the forests for running.
    We also meet a new puppy friend: a 16 week old white shepherd. Until now Kaida has peen fan on white shepherds, but now it seemed that Kaida got her own white fan girl ;) After dog meeting we drived back in Oulu and both of the dogs were quiet and happy in car all to way home.


Yksi videopätkä Kaidan puuhista, koska parasta metsässä olivat kepit / Video of Kaida with her favourite play in forest :D



Ja loppukevennyksenä  kaksi filmaattista paimenkoiraa suolla / Our smart and pretty shepherds in swamp :D