maanantai 9. lokakuuta 2017

Kaida vuonojen maassa

Nyt on nähty myös Norja ja Harstadin kansainvälinen koiranäyttely. Lähdimme sinne siinä toivossa, että saataisiin jotain parempaa kuin kesäinen EVA Ruotsista. Tämä tavoite sentään täyttyi, sillä tällä kertaa tuomari (tämäkin tanskalainen) antoi Kaidalle ERI SA:n :) Valioituminen olisi siis ollut selvä ELLEI samassa näyttelyssä olisi ollut paikalla toinenkin holsku ja sekin narttukoira Suomesta. Sekin sai ERI SAn avoluokasta ja tuomari palkitsi kilpasiskomme rotunsa parhaaksi. Kaida sai siis tyytyä kakkossijaan vara-sertin ja vara-cacibin kanssa. Norjassa ei näköjään ruusukkeita jaella kakkosille, joten saimme tyytyä "palkintokorttiin" joka oikeutti jopa 2,5 euron arvoiseen tuotelahjaan näyttelyn infotiskiltä. Sai sillä summalla valita jopaNorjan kennelliiton avaimenperän! :D



Majoituksineen, ruokailuineen ja matkakuluineen kakkosijan hakeminen Norjasta asti tuli kalliimmaksi kuin edes uskallan alkaa laskea. Positiivisesti ajatellen oli kuitenkin mukava saada Kaidalle ulkomailta Erinomainen arvostelu. Ja koska meidän ei tarvinnut jäädä odottelemaan ryhmäkehiä, meillä oli reilusti aikaa paluumatkalla pysähdellä ihailemaan vuonomaisemia kun kerran Lofottien juurella olimme. Etenkin menomatka Harstadiin oli ollut vähintäänkin jännittävä, kun Norjan puolelle saapuessamme alkoi hämärtää ja tihuuttaa vettä. Mutkikkaat ja kapeat vuonotiet olivat huomattavasti nautinnollisempia lauantaina selkeässä auringonpaisteessa verrattuna perjantai illan pimeään sadekeliin!

Perjantain aikana ajelimme päivässä Oulusta Harstadiin, mutta paluumatkalle olimme buukanneet B&B majoituksen matkanvarrelta Ruotsin Svappavaarasta. Vaikka lähdimme Harstadista hyvissä ajoin, maisemien ihailu, matkanvarren kaupoissa shoppailut ynnä muut aiheuttivat sen, että olimme Svappavaarassa taas vasta illan hämärtyessä. Onneksi saimme itse valita mihin aikaan meille valmistettiin sunnuntaille aamupala, joten saimme vedellä sikeästi unta palloon aikalailla 10 tuntia rankan ajomatkan päälle. Kaidakin vaikutti tuolloin univelkaiselta, eikä se aamupalamme jälkeen olisi halunnut poistua valtaamastaan sängystä lainkaan :D

No, tämän vuoden tavoitteet, kuten koularit HK2 ja VK1 sekä Ruotsiin ja Norjaan valioituminen ovat nyt yksi toisensa jälkeen kaatuneet. Eipä tässä konkurssissa auta muu, kuin yrittää uudelleen ensi vuonna. Ensi kesänä on seuraavat mahdollisuudet ulkomaannäyttelyihin ja talven aikana on myös aikaa pohtia, miten saisimme pk-kokeisiin maasto-osuudet onnistumaan.

Norjan parhaaksi anniksi taisivat jäädä matkan varren maisemat. Tässä niistä parhaita paloja, loput löytyvät albumista: www.flickr.com/photos/jenron87/albums/72157687741425163

Ruotsin Kiirunassa oli Mordor-tunnelmaa

Harstadistakin Kaida löysi hyvää puuta

Ennen Harstadia oleva silta, jolla riitti korkeutta!

Bogenin alueelta

Kaida kävi kokeilemassa voiko vuonossa uida - mutta kylmää taisi olla ;)

Narvikin taistelujen muistomerkillä

Upeita maisemia riitti joka puolella

Norjassa keli oli lauantaina kohdillaan <3

Ruotsin puolelle palatessamme Abiskossa oli taas pilvistä

Tunturipurojen raikkautta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti