lauantai 30. syyskuuta 2017

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä: ALO-hakukoe vol 3.

Jälleen oli nieltävä tappion katkera kalkki, kun yritimme Kaidan kanssa viimeistä kertaa tälle vuodelle tulosta pk-kokeista. Hakukokeeseen ilmoittauduin yhä alokas-luokkaan, koska ajattelin että olisi mukava saada onnistunut, meidän osaamistasolle sopiva koesuoritus näin epäonnisen kauden päätteeksi. Mutta tämäkin päivä päättyi niin sanotusti nollille.

Koe alkoi maasto-osuudella, ja vaikka Kaida lähti hyvällä draivilla hakuradalle (vaikka jouduimme odottelemaan omaa vuoroa kolmisen tuntia), niin kaikki treeneissä opittu tuntuivat unohtuneen. Tutussa treenimaastossa Kaida kyllä upposi nyt tarkasti syvälle ensimmäiseen kulmaan, ja tuli sieltä reippaasti rullasuussa. Vauhdilla lähdettiin näytölle, mutta naamani venähti nopeasti kun tajusin, että nurkka johon Kaida minut johdatti, oli nurkkakreppejä lukuunottamatta tyhjä. Tuomari lohdutti, että oltiin jo kolmas rullakoirakko, joka otti samasta kulmasta valeilmaisun. No, aikaa oli vielä hyvin, joten uusi lähetys vasemmalle. Nyt Kaida ei mennyt kulmaan asti, vaan kaarsi vahvasti alueella eteenpäin ja katosi hyväksi toviksi metsänpeittoon. Muutamien kutsuhuutojen jälkeen se kirmasi luokseni rullan kanssa. En ollut varma mitä odottaa, mutta lähdin sen perässä näytölle. Alun reipas tahti kuitenkin lopahti kun saavuimme alueen takarajalle: Kaida oli kai kaartanut löydön luota kauempaa, joten se ei palannutkaan piilolle suoraan vaan tuntui hukkaavan reitin. Näin itse piilon noin 10 m pääässä, mutta en voinut enää antaa käskyjä Kaidalle. Pienen ihmettelyn jälkeen Kaida onneksi ponnahti vielä yhden mättään yli, bongasi piilon ja kävi näyttämässä sen. Ontuva näyttö vei jo toivoni, mutta palasimme vauhdilla keskilinjalle ja lähetin sen vielä oikealle. Sieltä Kaida merkkasi pian tiheän pusikon ja toi rullan varman oloisena. Otin taas näytön vastaan, ja seurasin reippaasti vetävää Kaidaa alueen perälle, joka oli toki tyhjä. Jo siitä, että tuomari lähti niin hitaasti peräämme keskilinjalta, vihjasi minulle että vedimme taas vesiperän. Ja kun kyseessä oli toinen valeilmaisu, niin koesuorituksemme päättyi siihen. Saimme yhdestä näytöstä ja työskentelystä 70 pistettä. Tottiksen ja esineruudun jätin tällä kertaa suosiolla väliin ja lähdin ajelemaan hieman nikotellen kotia kohti. Varsinkin kun huomasin Kaidan toisen etujalan anturan hieman irvistävän kosteassa maastossa juoksemisen jäljiltä, ajattelin että esineruutuakin ehdimme treenata ensi vuonna lisää.

Ensimmäisestä, HK1-koularin tuottaneesta hakukokeestamme on nyt reilu vuosi aikaa. Olemme siis vuoden ajan ehtineet työstää hakuradalla ilmeneviä heikkoja kohtiamme. Mutta mitä enemmän luulen meidän edistyneen, niin sitä heikompaa esityksemme on koetilanteessa. Kieltämättä olo on vähintäänkin neuvoton, selkeästi jokin koulutusmetodeissani nyt tökkii ja pahasti. Edistystä on tapahtunut joillakin osin (kuten pistolle uppoaminen ja umpipiilot), mutta sen sijaan uusia isompia ongelmia on tupsahdellut esiin kiihtyvää tahtia. Tuntuu, että kuluva vuosi on mennyt suurimmalta osin hukkaan pk-treenimme osalta. Koska syksylle ei taida enää lähialueilla haku- tai viestikokeita olla luvassa, joten taidamme pistää maastotreenit talvitauolle tämän viimeisen epäonnistumisen myötä. Nyt täytyy vakavasti harkita sitä, miten lähdemme ensi vuonna Kaidan kanssa treenaamaan, jotta emme tuhertaisi toistakin vuotta alo-luokan parissa ilman yhtäkään onnistunutta koesuoritusta. Ilmaisutavan vaihto rullasta haukkuvaksi voisi olla yksi ratkaisu, mutta toisaalta pessimistinä osaan kyllä kuvitella mitä uusia ongelmia senkin kanssa voisimme löytää.

Viime vuoden menestyksen jälkeen tämä koko vuoden jatkunut epäonnistuminen on aika lannistavaa. Mutta sitä kai koiraharrastus on, aina ei voi voittaa. Tai edes kokea onnistumisen elämyksiä pienistä edistysaskelista.

Viikon päästä olisi vielä edessä, toivon mukaan, toinen yrityksemme ulkomaan näyttelyissä: Norjan Harstadin kv-näyttely. Nyt olemme varautuneet hammastodistuksien ynnä muiden kera, mutta tämän vuoden trendin mukaisesti en uskalla toivoa menestystä myöskään näyttelykehässä. Ainoa lohtu on se, että paljon  huonommin meillä ei voi mennä, kuin kesän Ruotsin Svenstavikin näyttelyreissulla. Jos saamme jotain muuta kuin EVAn tällä kertaa, niin ehkä sitä pitää pitää pienenä työvoittona :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti