Onnea Kaida 7 v!

Niin klisee kuin onkin, niin pakko on ihmetellä miten aika rientää! Meidän vielä äsken nuori ja villi junnuholsku Kaida viettääkin yhtäkkiä jo seitsemättä syntymäpäiväänsä. Samaan aikaan tuntuu, että ihan vastahan me haettiin pieni harmaan-mustankirjava pentunen Joensuusta, ja toisaalta taas on sellainen olo ettei enää muistakaan millaista oli elämä ennen Kaidaa. Näiden vuosien mittaan on kyllä vahvistunut se, että Kaida on niin monella tapaa THE koira elämässäni 💖

Syntymäpäivien vietto perjantaina 12.2. sujui aika perinteisesti kotosalla koiraa hemmotellen. Kelit onneksi suosivat, joten saatoimme tehdä reippaanpituisen päivälenkin, jossa Kaida sai pääosin päättää suunnat ja polut. Normaalisti emme myöskään anna koirien kanniskella puukeppejä jos olemme porukalla lenkillä, mutta tällä kertaa päivänsankari sai etuoikeuden kuljetella irti kiskomaansa kepakkoa mukana. Kaidasta suurinta hupia lenkeillä on ensin irrottaa joku riuku maasta, ja sitten pikkuhiljaa lenkin aikana pureksia sitä lyhemmäksi. Hupinsa kullakin siis! Lenkin jälkeen vuorossa oli vähän herkuttelua tölkkiruoka-kakun ja makoisan poron luun parissa.

Samalle viikolle sattui myös ystävänpäivä ja kun läheisessä koirauimalassa oli lauantaina ystävänpäivätarjouksia, lähdettiin sitten koirien kanssa extempore uintireissulle! Siitä onkin pari vuotta, kun viimeksi on käyty uimassa sisätiloissa koirien kanssa. Koirat taisivat kuitenkin muistaa paikan, sen verran kova kiskominen kummallakin oli altaalle päin. Mina oli taas ilman kummempaa houkuttelua saukkona vedessä uimassa omia kierroksiaan, mutta Kaidaa piti hieman avittaa ja ohjata ennen kuin se rohkaistui heittäytymään altaan portailta uimasille. Siinä missä Mina olisi varmaan uinut puoli tuntia putkeen edestakaista pientä rinkiä, Kaida teki aina pulahduksia ja palasi välillä käymään kuivalla maalla. Kaikeksi onneksi, sillä ilmeisesti uinti oli niin extra jännää, että Kaidalle iski kakkahätä kesken kaiken, vaikka se oli ulkoilutettu ennen uimalaan tuloa ja se kakki normaalisti hallin pihassakin vielä ennen uintia. Kaikeksi onneksi Kaida kuitenkin oli pois vedestä hädän iskiessä yhtäkkiä, eikä uimavesi päässyt sotkeentumaan. Pikaisella siivouksella henkilökunnan avulla vältyimme kalliilta kakkasakolta, huh! Meillä näköjään uimalassa käynti on aika epäonnista: edellisellä kerralla Kaida repi kyntensä auki allashuoneen viemärikaivonkanteen ja nyt sitten tosiaan meinattiin sotkea kakan kanssa, apua 😵

Tähän väliin kuvakavalkadi uimalan riemuista:

Puhdasta ja föönättyä koiraa!

Uinnin jälkeen oli jostain syystä pakko piehtaroida lumihangessa...

Onneksi molemmille oli kunnon takit vetää niskaan uinnin päälle!

Lauantaina tuli kyllä muutenkin tyhjennettyä lompakko koiriin. Kylpyläreissun lisäksi kävimme shoppailemassa koirille useamman kymmentä kiloa ruokaa sekä täydentämässä lisäravinnevarastot. Kaida ja Mina syövät 50-50 jaolla raakaa ja nappulaa. Koska lihat eivät ole täysiravintoa, annamme täydennyksiä purkista. Lisäksi Minalle on hyvä olla magneesiumi-lisää vetotreenejä ajatellen ja varsinkin Kaidan vanhenevat nivelet hyötyvät jo etukäteen syötetyistä nivelapuaineista. Nyt ostettiin vähän isompia purnukoita hevospuolen valikoimasta, joten pitäisi taas riittää vähäksi aikaa näille kahdelle! Kalliiksihan tämä tulee (verrattuna siihen että syöttäisi pelkästään jotain halpaa marketin koirannappulaa), mutta mitäpä sitä ei rakkaidensa hyvinvoinnin eteen tekisi 😁

Treenitavoitteet: check

Vuosi on lähtenyt käyntiin rauhallisesti, eikä treenaamisesta ole otettu turhia paineita. Kerran viikkoon käydään ainakin vielä helmikuun loppuun hallilla treenailemassa toko- ja tottishommia yhdistyksen omatoimitreenivuorolla. Vaikka välillä tottiksen hinkkaaminen on tuntunut pakkopullalta, niin on ollut kiva huomata että junnunkin kanssa on edistymistä nähtävissä! Talven aikana esimerkiksi noudoissa siltä on huomattavasti vähentynyt kapulan mälvääminen ja lisäksi hyppyihin on saatu varmuutta: viime treeneissä mentiin jo lopussa 80 cm hyppyeste yli iloisesti ja ilman yritystäkään oikoa sivukautta lelun perään. Sen sijaan Kaidan kanssa hallilla on treenauksessa haettu rennompaa mielentilaa ja vältelty kaikkea selkää liiaksi kuormittavaa ryntäilyä ja hyppelyä. Kesältä sille on varmaan jäänyt tottiksista todella kiihtynyt mielikuva, kun selkä oli kipeä ja se ilmeni mm. haukkumisena seuraamisessa, joten nyt on opeteltu tekemään seuruuta tokoa varten kaikessa rauhassa. Lisäksi ikuisuusprojektina on yrittää parantaa Kaidan seuraamisasentoa (sen edessä poikittamaan pyrkivä seuraaminen ei varmastikaan ole selälle optimaalinen), mutta vanhalle koiralle on selvästi vaikea opettaa uusia temppuja...mutta ei mahdotonta, toivon mukaan!

Koska viime vuonna koronan takia meiltä jäi Kaidan kanssa käymättä se viimeinen avo-luokan koe kokonaan, olen kyttäillyt tämän kevään osalta koekalenteria, ja pitänyt sormia tiukasti ristissä josko koronarajoitukset sallisivat vihdoin kokeiden järkkäämisen. Ilokseni myös oma palveluskoirayhdistykseni on tänä keväänä järjestämässä ensimmäistä kertaa toko-koetta Ouluun, ja kun etusijalla kokeeseen on jäsenistö, olisi parhaat saumat päästä vihdoin yrittämään Kaidalle sitä puuttuvaa ykköstä. Ja, koska Minan BH-koe antaa vielä odottaa itseään ehkä touko-kesäkuulle, hiipi mieleen hullu ajatus viedä myös Mina maaliskuussa tokokokeeseen! En tiedä onko tuhoontuomittu ajatus edes yrittää ohjata kahta omaa koiraa samassa kokeessa (onneksi sentään eri luokissa!), kun yhdenkin koiran kokeeseen vienti jännittää aina tuhottoman paljon :D Mutta Minalla alkaa olla kaikki liikkeet hallussa (itseasiassa sillä olisi jo avo-luokankin kuviot pitkälti opeteltuna) ja tokon alo-luokka olisi hyvä "esikoulu" myös myöhempää käyttäytymiskoetta varten... Saapa siis nähdä. Toki on mahdollista, että kokeita joudutaan TAAS perumaan jos koronatilanne pahenee, mutta siihen asti voi elätellä kaikenlaisia hulluja ajatuksia ;)

 

Tammikuussa Minan kanssa on myös aloitettu itsekseen vetohiihtohommia. Sen verran lajikärpänen puraisi, että hankin Minalle kerralla uudet varusteet Ala-Temmekseltä Väliheikin myymälästä ja itselle hiihtoasun miellyttävämpään sivakointiin. Sukset ja monot on anopilta lainassa, ne saavat luvan kelvata toistaiseksi (koska käytin jo tämän talven budjetin hiihtokamoihin). Mina tuntuu olevan sopivasti sellainen synnynnäinen reikäpää, että kun sen päästää juoksuun niin sehän sitten juoksee liinan päässä niin kauan kuin vain baanaa riittää. Olemme käyneet sekä tutulla Auranmajan koiraladulla, että nyt viimeksi uuden karhealla Kaakkurin koiraladulla ja kummallakin Mina vetää ongelmitta vajaan 5 kilometrin lenkit. Loppua kohti sillä toki kovin hönkä alkaa vähän hellittää ja se saattaa viimeisellä kilometrillä välillä ravatakin pelkän täysiä laukkaamisen sijaan. Olisi hyvä kyllä päästä jonnekin kokeneempien koirahiihtäjien oppiin ja treenata niin että veto säilyy maaliin ja palkalle asti yhtä aktiivisena. Kaakkurissa huomasin että ihmishiihtäjien ohittelussa Minalla ei ole ongelmaa, mutta Auralla samaan suuntaan menevien koirahiihtäjien ohittaminen on työlästä, kun Mina yrittää kesken ohituksen vauhdista käydä nuuhkimassa ohitettavia. Eli töitä on vielä tehtävä, mutta aivan hyvin voisin nähdä meidät osallistuvan ainakin johonkin epävirallisiin koirahiihtokisojen luokkiin jossain vaiheessa.

Vuositilitys vol -20

Vuosi on vihdoin vaihtunut, enkä varmasti ole ainoa joka toivoo että alkanut vuosi 2021 olisi edes vähän normaalimpi kuin edellinen! Koiraharrastusrintamallakin vuosi on ollut poikkeuksellinen koronan vuoksi, koska niin paljon koulutuksia, näyttelyitä, kokeita ja testejä on jouduttu perumaan pitkin vuotta. Mutta jos nyt vähän kertailisin, että mitä kaikesta huolimatta tuli vuoden mittaan puuhailtua:

• Alkuvuosi meni treenaillessa omatoimisesti hallilla omien koirien kanssa. Noin kerta viikkoon yritin ehtiä käymään hallilla ja treenailtiin Kaidan kanssa tokon avo-luokan liikkeitä ja siinä sivussa tuli opetettua niitä Minallekin. Maaliskuussa pääsin Kaidan kanssa tokokokeeseen ja saimme toisen ykköstuloksemme avo-luokasta. Toiveissa oli saada kolmas kerättyä vuoden aikana eli TK2 tienattua. Minan kanssa käytiin kevään mittaan myös näto-treeneissä, hakemassa edelleen keskittymiskykyä muiden koirien seurassa, jos vaikka kesällä olisi päästy näyttelyihin. Mutta sitten tuli korona, ja kaikki peruttiin.
• Toukokuun lopulla päästiin aloittelemaan sulanmaan treenit ja Minakin pääsi hakuilemaan. Järkkäsin pk-yhdistyksemme hakutreenejä aloitteleville ja toisia kokeneemmille koirakoille, joten omatkin koirat saivat siinä samalla hyvin maastotreeniä! Lisäksi olin mukana vetämässä yhdistyksen lajiesittelypäivää, jossa nämä omat koirat pääsivät näyttämään uusille pk-harrastajille lajisuorituksia käytännössä.
• Jouduimme kesäkuun lopulla kantapään kautta oppimaan etteivät kyyt ja koirat ole hyvä yhdistelmä: Minaa puri kävelytien vierellä päivälenkillä takajalkaan kärmes ja seuraava ilta/yö menikin eläinsairaalan asiakkaina. Onneksi, viivästyneestä hoidosta huolimatta, selvittiin ilman jälkitauteja.
  
• Kesäkuussa koronarajoituksia onneksi voitiin lieventää, joten kokeitakin päästiin järjestämään. Olin itse koetoimitsijana jälkikokeessa ja sitten osallistujana juhannuksen jälkeen hakukokeessa. Kaida osallistui kolmansiin kolmosluokan kokeisiinsa ja hieman kangertelevasta tottiksesta (haukkumista seuruussa edelleen...) huolimatta maasto sujui kuin tanssi, joten saimme mainiosti kakkostuloksen. Ykköstulos jäi vain 7 pisteen päähän, joten olin aika toiveikas että kesän mittaan voisimme vielä ykkösiäkin tavoitella. 
• Heinäkuu oli onneksi kokeista taukoa, sillä hellettä piisasi. Elokuukin alkoi varsin kuumana, joten 2.pvä elokuuta ollut hakukoe käytiin lämpimissä tunnelmissa. Kaidalle oli onneksi viilennystakki olemassa ja maastossa auto ei lämmennyt turhia folio-peitteen ansiosta. Hienosti Kaida taas jaksoi vetää maastossa onnistuneen suorituksen. Tottiksessa alkoi kuitenkin näkyä yhä enemmän ongelmia: Kaida reagoi haukkumalla laukauksiin seuraamisessa ja tällä kertaa myös estehyppy jäi suorittamatta, kun Kaida kiersi esteen. Näin ollen tottispisteet jäivät liian pieniksi, jotta olisimme saaneet hyväksyttyä suoritusta. Treenasimme ahkerasta tottista kuukauden ja treeneissä hypyt sujuivat ja haukkuminenkin näytti jäävän pois. Mutta sitten syyskuun hakukokeessa Kuusamossa tottisosuus levähti täysin käsiin. Ensin Kaida haukkui ja pyörähteli seuraamisessa, mutta suoritti kuitenkin noudot ok. Kaida suoritti ekassa parissa ekana koirana, joten se oli hyvin kiihdyksissään mennessämme paikkikseen. Vähemmän ylläen, kun parina olleelle koirakolle ammuttiin laukaukset, jo valmiiksi seisomaan noussut Kaida alkoi haukkua ja samalla hivuttautua kohti piiloa jossa seisoin. Vaikka tottissuorituksemme jäi taas alle hyväksytyn pisterajan, jatkoin kuitenkin maasto-osuuteen ihan treenimielessä uudessa maastossa. Esineruudun Kaida suoritti oppikirjamaisesti, nostaen 4 esinettä ilman turhia haahuiluja kahdessa minuutissa. Hakualue oli kohtuu rankkaa rinnemaastoa, mutta senkin Kaida suoritti sitkeästi, vaikkakin toisen piilon näyttö ei ollut aivan tyylipuhdas sillä Kaida lopetti ilmaisun hieman liian aikaisin ja tuli omatoimisesti luokseni kun lähestyin piiloa. Kaikki ukot kuitenkin nousivat, joten tottiksesta huolimatta kokeesta jäi kiva fiilis.
• Mina kävi elokuun lopulla MH-luonnekuvauksessa Hämeenkyrössä, ja jäi samalta reissulta hoitoon kasvattajansa luo Joensuuhun. Hoitojakso venähti lopulta noin kuukauden mittaiseksi, mutta saipahan Mina nyt kunnolla ajan kanssa opetella lauma-elämää kasvattajan luona, siltä varalta että se jonain päivänä menee sinne pennutuspuuhiin. MH:ssa ei mitään kovin yllättävää paljastunut, Mina ehkä oli vähän terävämpi reaktioissaan kuvauksessa tulleisiin yllätyksiin (haalari, räminätynnyri yms) ja sille tuntui herkästi jäävän komennushaukku päälle. Aaveisiin ja ihmisiin ylipäätään se kuitenkin suhtautui odotetun uteliaasti ja leikkisästi.
• Syyskuullekin olin jo ilmoittanut Kaidan vielä yhteen hakukokeeseen Ouluun, mutta kokeen lähestyessä Kaida alkoi arkomaan selkäänsä. Kaidalla oli ollut kesällä juoksu, joten pohdin voisiko sillä olla kohtutulehdusta tms mikä vaikuttaisi hyppäämishalukkuuteen. Sillä tuntui tulevan todella herkästi lihasjumeja, joten vähän ennen koetta päätimme viedä Kaidan eläinlääkärin tarkastukseen. Kohtutulehdusta ei onneksi löytynyt, mutta sen sijaan röntgenkuvat paljastivat karusti, missä kunnossa Kaidan selkänikamat ovat. Edellisen kerranhan Kaidan selkä kuvattiin 2 vuotiaana, jolloin selässä oli kaksi luusilloittumaa ja se sai Spondyloosi, aste2 diagnoosin. Nyt luusilloittumia oli tullut lapojen ja lantion välille lisää ja luutuneita nikamavälejä oli jo enemmän kuin terveitä. Vaikka löytö järkyttikin, olin kuitenkin huojentunut siitä, ettei Kaidalla ollut mitään henkeä uhkaavaa sairautta. Selkäkään ei välttämättä vaivaisi, jos koira pysyisi kevyemäällä liikunnalla. Hetkessä siis jouduin hautaamaan haaveet haun ykköstuloksista, saati käyttövalioitumisesta ensimmäisenä pitkäkarvaisena holskuna. 
• Koko vuonna emme päässeet näyttelyihin Minan kanssa, koska kaikki peruttiin Pohjois-Suomesta. Olisi ollut mukava yrittää edes saada penskalle ekaa sertiä, mutta ei auta kuin odottaa seuraavaa kesää. Toiveissa oli myös suorittaa Minan kanssa kauden päätteeksi BH, mitä kohti treenailimme ahkeraan, mutta syksyn lopulla ei Oulussa ollutkaan meille sopivasti käyttäytymiskoetta. Eli sekin lykkääntyi seuraavalle keväälle/kesälle. Kaidankaan kanssa ei loppuvuodesta enää päästy tokokokeisiin, kun jo ilmoitetutkin kokeet peruttiin koronatilanteen pahetessa Oulun seudulla.
  
• Talven myötä alkoi taas hallitreenikausi. Kaida on päässyt vähän vähemmällä treenauksella, sillä kun liukkailla talvikeleillä tuntuu selkälihakset olevan turhan jäykkänä. Lenkeille on kuitenkin päästy ajoittain niin potkupyörän kuin -kelkankin kanssa, kun Mina hoitaa vetohommat ja Kaida saa ravailla vieressä omaa tahtiaan. Minalla tuntuu olevan paloa vetohommiin, ja vähän houkuttelisi alkaa treenata sitä vetohiihtoon, mutta toisaalta taas sitten epäilen ettei oma budjetti tai kalenteri kestä enää yhtään lisää (väline)lajia näiden koirien kanssa harrastettavaksi tavoitteellisesti!

Eli summa summarum: Kaidan kanssa saatiin vielä yksi kesä käydä hakukokeita, mutta tähän se sitten loppui. Kaida saa jatkaa hakutreeneissä hömpöttelyä ihan vaan virikemielessä ja koetavoitteet jäävät nyt ihan vain juniorin kannettavaksi. Tokosta yritän Kaidan kanssa päästä sen TK2:n tekemään vielä alta pois jossain vaiheessa. Minan kohdalla taas odotellaan epätoivoisesti jonkinmoista aikuistumista ja kypsymistä: se tuntuu yhä niin mieleltään kuin kropaltaankin niin penikkamaiselta, että vaikea uskoa että se olisi koevalmis edes lähivuosina. Silti sillekin olisi toiveissa saada tehtyä mm. AD, BH, TK1, HK1 (ja ehkä tulos jäljeltä tai viestistä), luonnetesti, saada kotimaan serti jne jne... eli odotukset on ainakin korkealla, kunhan vaan tuo koira vaan vähän tuosta rauhoittuisi.

En voi siis väittää, että kuluneena vuotena olisi erityisesti päästy nauttimaan onnistumisen elämyksistä tai voittaja-fiiliksistä, päin vastoin. Mutta kumpikin raitapaita on kuitenkin hengissä ja hyvissä voimissa, joten iloitaan nyt siitä kuitenkin <3

 

Jouluntoivotuksia / Xmas greetings!

 Rauhaisaa joulua kaikille,

toivottavat tämän talouden brindlet henkilökuntineen!💖 

Very merry christmas to everyone!

Oulussakin on saatu jännätä joulun kelejä, ja joulukuussa onkin ollut niin kaunista potkukelkkakeliä kuin ihan vesisadetta ja jäisiä metsäpolkujakin. Ulkoilut on siis pitänyt tehdä kelit huomioiden (ja se näkyy heti Kaidan vyötäröllä...). Treenitkin jäi tauolle joulukuuksi töiden takia, mutta ehkä pieni treenitauko tulee tarpeeseen itse kullekin. Yksi parhaista joululahjoista oli kyllä, kun pitkien plussakelien jälkeen juuri sopivasti päivää ennen jouluaattoa sää vihdoin kylmeni ja saimme sittenkin valkean joulun! Nyt nautitaan kotoilu-joulusta, rentoudutaan ja herkutellaan ilman paineita <3

Weather conditions have changed a lot here in Oulu. One day we got a lovely winter weather and next we are having plus degrees and rains, with all the snow melting away. Due to my work we had to take a break from dog training for Decemberm but little pause might be just what all we need at the moment. And we finally, a day before xmas eve, got some snow! So it is white xmas for us after all, now its so nice to spend xmas holiday with dogs and family, just relaxing <3

 

Vihdoin aatonaattona taas lunta taivaalta!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Joulukuun kuudes on jälleen täällä, joten päivän kunniaksi ripustimme kotiin sinivalkoiset koristukset. Koronan vuoksi ohjelmassa ei ole muuta kuin kotona oloa, mutta toisaalta, mikäs sen mukavampaa!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! 

Huurteinen marraskuu ja hallikausi käyntiin

Marraskuu alkoi Oulussa sateisena, mutta toistaiseksi lumettomana, joten ulkotreenikausikin vielä jatkuu, etenkin juniorilla. Kaidan kanssa on kertailtu tokohommia, mutta senkin suhteen pitää ottaa aika maltillisesti spondyloosi-selän vuoksi. 

Minan kanssa on nyt tehty muutamia lyhyitä jälkitreenejä lähialueiden nurmikkokaistaleilla. Mina osaa kyllä ilmaista kepit kivasti (tuo ne käteen, vaikka alunperin lähdin kyllä opettamaan sitä menemään makuulle kepin löytyessä...), mutta se taitaa mennä aika pitkälti vielä ilmavainulla, haahuillen remmin päässä viuhkana kunnes sattuu lähelle keppiä. Hakutreeneihin ei nyt ole päästy, kun kesän treeniseuramme on siirtynyt enimmäkseen aamupäivätreeneihin. Minulla on auto enimmäkseen vain iltapäivisin käytössä, joten haku on nyt ollut pidempään katkolla. Toisaalta, näyttää siltä ettei syksylle ole enää BH-koetta tulossa, joten kokeisiin ei ole mikään kiirus ennen ensi kesää kuitenkaan.

Yhdistyksen hallivuoro starttasi viime viikolla. Molemmille koirille tekee jo hyvää päästä säännöllisesti treenailemaan tottelevaisuutta muiden koirien toimiessa häiriönä. Etenkin Minalla on edelleen paljon tekemistä siinä, että se hillitsisi reaktionsa muita koiria nähdessään. Hallilla on nyt päästy paitsi kertailemaan tokon liikkeitä (Minallakin alkaa jo sujua merkin kierto ja ruutukin on seisomaan pysähtymistä lukuunottamatta hanskassa, vain ryhmäpaikkis on yhä treenaamatta koevarmaksi), myös jatkamaan pk-tottiksen kaaviota BH:ta odotellessa. 

Tänään minulla oli hallilla mukana vain Mina, pääsimme ottamaan mm. paikkista häiriökoiran kanssa. Lisäksi kokeilin pitkästä aikaa hyppyestettä Minalle, keväällähän sillä ei oikein meinannut este innostaa jos siinä oli korkeutta enemmän kuin Minan säkäkorkeuden verran. Nyt kokeilin rohkeasti noin 60-80 sentin korkeuksia, ja epäröimättä Mina leiskautti esteen yli. Hyppy oli sen verran ilmavaa, että metrinen este tuskin tulee tuolle kengurulle olemaan ongelma edes kapulan kanssa.

Lisäksi tuli tahkottua myös seuraamista, ja vähän kokeiltua Minan suorituskestävyyttä. Sillä on kyllä kiitettävän hyvä kontakti, pitää vain varoa ettei sekin ala edistämään kuten Kaida. Onneksi tuli aiemmin saatua kouluttajalta vinkit siihen, että Mina opetetaan fokusoimaan palloon, joka siirretään sitten kainaloon, joten koiran katse on sivulla enempi sinne käden alle, kuin että se yrittäisi tillittää minua kasvoihin ja alkaisi kiertyä samalla huomaamatta vasemman jalkani ympärille. Mina on myös ollut helppo ehdollistaa siihen, että sen ei tarvitse nähdä palloa seuraamisen aikana, joten voin vaihdella sitä, missä pallo milloinkin roikkuu mukana, vai onko se takataskussa piilossa.

Myös sitä liikkeelle lähtöä aina oikealla jalalla, niin että koira odottaa ja liikahtaa vasta vasemman jalan tahdissa (näin koiran lapa pysyisi nätisti vasemman jalkani kanssa linjassa), mutta ilmeisesti minulla on vain kaksi vasenta jalkaa, niin usein unohdan keskittyä siihen oikean jalan starttiin!