Hei, olen Mina, ikää 9 viikkoa

Kaikenmaailman nimivaihtoehdot läpi pyöriteltyämme pennun nimeksi tuli Mina. Se ei ensin meinannut taipua suuhun, mutta pentu itse alkoi nopeasti reagoimaan siihen, ja kun parempiakaan vaihtoehtoja ei keksitty, niin Minaksi pentu sitten jäi. Ja nyt se jo alkaa ihan näyttääkin itseltään :)
Nimi löytyi muun muassa hollantilaisten tytönnimien listalta ja kuulosti söpöltä. Etsin ensisijaisesti lyhyitä, kolmi- tai nelikirjaimisia nimiä, jotka toimivat myös muilla kuin suomenkielellä. Ja Minan etymologiaan liittyi myös jännä yhteys muinaisen Persian kautta lapis lazuliin, eli siniseen korukiveen. Ja kun kasvattajan luona pentumme panta ja tunnusväri olivat olleet vaaleansininen, niin luotimme siihen että tämänkin nimen kohdalla oli jonkinlainen kohtalon johdatus taustalla.

Ensimmäinen viikko pentuarjen opettelua on takana. Kotiutumisessa ja Kaidan kanssa ystävystymisessä ei ilmennyt ongelmia. Ainoa hankalampi asia on ollut Minaa etenkin öisin vaivannut löysä vatsa: varsinkin alkuviikosta pentu tuntui heräilevän vähintään tunnin välein äkistämään pieniä löysiä läjiä sanomalehdille. Ja kun itse herään herkästi pennun ääniin, niin paljoa ei tullut nukutta ensimmäisinä öinä. Myös kahdella Minan sisarella, jotka muuttivat myös omiin koteihinsa, on ollut samankuuloista vaivaa. Koska yksi epäilys oli pentujen saama kuivaruoka (samaa mitä saaneet jo kasvattajan luona, PureNaturalin large puppy-ruoka), jätimme lauantaina nappulat kokonaan pois ja sunnuntaina aloitimme Canagan nappulalla lihan ohessa. Siirryin myös itse nukkumaan makuuhuoneen lattialle, koska pentu tuntui nukkuvan sikeämmin kainalossa, kuin yksin pedillänsä. Kaida on saanut nukkua olohuoneessa omassa rauhassaan. Nyt tällä viikolla maha tuntuisi toimivan jo lähes normaalisti, ja yöllä herätään enää pisuhätään.

Muutoin Minan ensimmäinen viikko on mennyt uuteen valtakuntaan tutustuessa. Talo ja piha on tutkittu tarkasti läpi ja pikkuhiljaa ollaan käyty myös talutushinnan kanssa kotikadulla käppäilemässä.  Kävimme myös visiitin koiranruokaliikkeessä sekä kylässä tulevassa hoitopaikassa puolison vanhemmilla. Sielläkin penska tutustui rohkeasti paikat läpi ja oli sen jälkeen kuin kotonaan! Remmissä liikkuminen ei vielä pentua juurikaan innosta, mutta pyrin kuitenkin käyttämään sitä ainakin pari kertaa päivässä kakkalenkin hihnassa, jottei pentu orientoituisi tekemään tarpeitaan vain omaan pihaan. Harmillisesti ilmat ovat vihdoin kääntyneet Oulussakin pakkasen puolelle, joten kylmyys on rajoittanut ulkoiluretkiä. Pitänee harkita jonkinlaisen takin ostoa pienelle, jos kelit tippuvat pidemmäksi aikaa lähemmäs miinus kymmentä.

Jo viikossa on kyllä löytynyt oleellisia eroja Minan ja pentu-Kaidan välillä. Tällä uudella typykällä tuntuu olevan ääntä paljon enemmän, kuin Kaidassa samassa iässä! Mina osaa siis ilmaista mielipiteensä kuuluvasti tarvittaessa. Sinnikäs ja periksiantamaton se on myöskin, mitä tulee veto- ja painileikkeihin isosiskon kanssa. Välillä se koettelee vähän turhankin kanssa Kaidan sietokykyä, mutta uskoo kyllä kerrasta sitten kun isosisko sanoo painavan sanan. Ruokakupin kanssa on opeteltu istumista ja odottamista, ja hyvin nopeasti pentu hoksasikin että peppu pysyy kiltisti maassa ja vasta luvan saatua rynnätään ruokakupille. Ruokahalu pikkuisella tuntuu ensimmäisistä päivistä vain kasvaneen, liekkö nappulan vaihto auttanut siinäkin.

Pennun tuoksua taloon

Mikä on parempi kuin hollanninpaimenkoira? No tietysti kaksi hollanninpaimenkoiraa! 😍Sunnuntaina ajelimme sinnikkäästi päiväseltään Joensuussa mutkin ja haimme  8 viikkoisen pörröisen pentusen, Azuricoyotes Sweet Skooman, kotiin. Kasvattajan pitämästä pentupäiväkirjasta voi lukea pennun edesottamuksista luovutukseen saakka: http://www.azuricoyotes.fi/topic/pentuepaivakirjat/

Pari päivää on nyt mennyt matkaväsymyksestä toipuessa ja uutta laumanjäsentä ihastellessa. Olin varautunut siihen, että Kaidaa ja pentua joutuu jonkun aikaa pitämään erillään, ennen kuin vanhempi hyväksyy pennun saman katon alle. Yllätys oli kuitenkin iloinen, kun hakureissulla kotimatkalla Kaida jo jaloittelutauoilla alkoi haastamaan pentua leikkiin. Kotia päästyä piti jo Kaidaa vähän hillitä, kun intoa tuntui olevan heti ottaa pennun kanssa leikkipainit. Oli kyllä ihana nähdä miten Kaida veti ilohepuleita pihalla ja muutenkin sädehti onnesta kun ei tarvinnut enää yksin kökkiä!

Hirveän rohkeasti pupelokin otti vastaan uuden isosiskonsa tutustelun. Hyvin nopeasti se oli jo itse haastamassa Kaidaa leikkiin ja pomppimassa tämän päälle painin tiimellyksessä. Tänään kiskottiin jo yhdessä leluja, leikittiin jahtaamista, painittiin ja toki myös välillä nukuttiin kylkikyljessä. Pentu on selvästi ottanut Kaidan kainalon lempipaikakseen ja hyvin näyttäisi isosisko tämän hyväksyvän. Uskomattoman rauhallisesti ja kärsivällisesti Kaida on sietänyt pieniä naskalihampaita poskivilloissaan. En olisi osannut toivoakaan että holskuista tulee bestiksiä näin nopeasti.

Jonkun aikaa taitaa vielä kestää ennen kuin pääsemme jonkinlaiseen arkirytmiin. Nyt vielä opetellaan, että kuinkas tiuhaan se pentu pitikään viedä pihalle ja paljonkos se syö jne jne. Nyt jo pennusta huomaa, että se ei ole niin ahne ruuan päälle kuin Kaida oli pienenä. Se on kuitenkin rauhallinen, tyyni pentu, joka ei hätkähdä oudommistakaan asioista. Se myös osaa käyttää omaa ääntään tarvittaessa, mutta onneksi siinä tuntuisi olevan myös sopivasti itsenäisyyttä ja rauhoittumiskykyä. Isoin haaste tämän pupelon kanssa tuntuu olevan nimen keksiminen! Useita satoja ellei jo tuhansia nimivaihtoehtoja on luettu läpi, mutta vielä ei mitään ole lyöty lukkoon. Joitain ideoita on nyt jääty makustelemaan, katsotaan miten ne alkavat sopia meidän kaksilahkeisten suuhun 😏

Sitten se tärkein, eli pentukuvakimara!

"Täs mie ny oon!"

Joensuu-Oulu väli meni autossa nukkuen kaikessa rauhassa

Tiitterä matkaaja oli kotimatkan tauoilla innokkaana tutustumassa jokapaikkaan

Kotipihasta tuli heti suosittu temmellyskenttä

Isosiskon koipi om nom nom

Ja vielä lopuksi: pienen holskun lempipaikka on ison holskun kainalo! Ehkä näistä tosiaan kaverukset tulee 😊

Kaksin aina kaunihimpi / Cause two is better that one

Syksy on jatkunut tasaisen harmaana ja kosteana, eikä talvesta ole vielä(kään) tietoa, vaikka on marraskuun puoliväli. Ankeaa harmautta on kuitenkin ilmestynyt kirkastamaan pieni valonpilke tunnelin päässä: laumamme saa piakkoin vahvistusta uuden karvaisen jäsenen muodossa 😍 Kaidalla on selvästi tarvetta lajitoverille arkielämässä, se on ollut viime viikot kovin seurankipeä ihmisiä kohtaan ainoana koirana.

Aivan extempore idea uuden pennun hankinta ei kuitenkaan ole ollut, vaikka siltä voisi kuulostaa. Jo kesällä, ennen Nuutin poismenoa, aloin pohdiskella milloin olisi hyvä hetki sitten ottaa Kaidan rinnalle uusi harrastuskaveri kasvamaan. Alustavasti olin hieman kyttäillyt Kaidan sisarelle mahdollisesti ensi vuoden alusta (uudestaan) yritettävää pentuetta, mutta sitten, näin kliseisesti sanottuna, kohtalo puuttui peliin. Kaidan kasvattajalle syntyi 21.9. lyhytkarvainen holskupentue, mutta onnekkaan geeniloton seurauksena pentueeseen syntyi myös kaksi pitkäkarvaista pentua. Tämähän on aivan mahdollista holskujen kanssa, sillä lyhytkarvainenkin holsku voi kantaa piilossa pitkän karvan aiheuttavaa geeniä. Nyt molemmat pentueen vanhemmista olivat pitkisgeenin kantajia, joten viidestä pennusta kahdelle perintötekijät arpoivat pitkän karvan. Olin seuraillut pentuesuunnitelmaa jo astutuksesta lähtien ja ajatellut, että jos lyhytkarvaisen holskun ottaisin, niin kyseinen yhdistelmä olisi kelvannut enemmän kuin hyvin. Pidin erittäin paljon uroksesta jonka luona Ranskassa kasvattaja kävi lyhytkarvanarttunsa kanssa astutusreissun. Olen kuitenkin jo niin sanotusti myynyt sieluni pitkäkarvaiselle muunnokselle. Kaidan myötä olen oppinut, miten huima harrastuspotentiaali pitkiksilläkin on. Haluan siis jatkossakin tarjota kodin raidakkaalle pitkäkarvalle, jonka kanssa voin tehdä tuloksia niin käyttö- kuin näyttöpuolellakin, ja näin parantaa pitkäkarvaholskujen mainetta monipuolisena harrastuskoirana.

Kun näiden mietteiden jälkeen siis omat kriteerini täyttävään lyhytkarva pesueeseen putkahtaa kuin tilauksesta pitkäkarvainen, lupaava narttupentu ja kasvattajakin olisi mielellään antamassa sitä juuri meille sijoitukseen, niin eihän tarjoukseen voinut olla tarttumatta. Pyörittelimme eri vaihtoehtoja puolisoni kanssa aikamme ja yritimme järkeillä, miksi ei vielä voitaisi pentua ottaa. Mutta niin se pieni pörröinen pentu vain sieltä kerta toisensa jälkeen ajatuksiin palasi ja viimeistään siinä vaiheessa, kun pennut alkoivat olla viisi viikkoisia, oli taistelu hävitty 😂 Kun huomaa miettivänsä useammin sitä, mikä uuden pennun nimi voisi olla, kuin sitä että olisiko kuitenkin parempi odottaa ensi vuoteen pentuhaaveiden kanssa, niin lienee jo parempi luovuttaa. Keskityimme siis sen jälkeen vain miettimään, mitäs valmisteluja kotona tarvitsee tehdä jotta talo olisi pentuturvallinen ja etsiskelemään Kaidan vanhoja pentutarvikkeita kaappien perukoilta.



Kaida ei vielä ehkä ymmärrä, mitä tämä ihmisten hössöttäminen tarkoittaa. Toki Kaidakin on yhdessä meidän kaksijalkaisten kanssa katsonut läpi kaikki mahdolliset pentukuvat ja videot joita kasvattaja on jakanut blogissaan ja facebookissa. Kaida puhisee ja murahtelee etenkin pentuvideoille, mutta toisaalta myös sen häntä vispaa mahdottomasti sen seuraillessa eläviä kuvia. On vielä vaikea sanoa, miten Kaida tulee uuteen "pikkusiskoon" reagoimaan, mutta toivon mukaan se saa tulokkaasta kaipaamansa uuden paini- ja leikkikaverin. Nyt kun taloa ja pihamaata riittää, niin kaksi koiraa saa niistä paremmin kaiken ilon irti. Yksinään Kaida ei juurikaan pihalla touhuile, lähinnä kantaa palloa tai keppiä ihmisille heiteltäväksi, kun pihalla olemme porukalla. Otamme Kaidan mukaan, kun lähdemme ensi sunnuntaina hakemaan uuden tulokkaan kotiin.

Toivotaan että Kaida ottaa pennun hyvin vastaan ja alkaa opettaa sitä yhtä päteväksi holskuksi kuin itse on...ja jättää opettamatta kaikki vähemmän mukavat tavat  jotka se itse oppi Nuutilta, kuten remmissä rähjäys yms. 😏

In English: We are getting a new pack member this week! Even though we planned to get a new puppy next year, we had such a good offer this Autumn that we couldn´t resist it. We will get another pup from Kaidas breeder:  a long haired dutch shepherd girl, who was born from short haired dutch parents. We are very excited as the puppy is very promising and will bring very important new blood lines into long haired variety. We don´t know yet how Kaida will act with new puppy in the house. But let us hope that they come along together nicely. Kaida is clearly missing a dog companion after Nuutti. So maybe after next Sunday we will have a very happy and playfull dutch duo in our house! 😊

Kaida ja hakukokeesta HK2!

Aika pienin odotuksin lähdin tänään kokeeseen Kaidan kanssa. Olemme opetelleet haukkuilmaisua vasta yhden kesän, joten monenlaisia pulmia olisi voinut kokeessa tulla esiin. Vieläpä kun Kaida on tälle viikolle kerännyt kunnolla valeraskausoireita (nisät turvoksissa, kotona pedataan pesäksi kaikki makuusijat), joten olin liikkeellä pessimistinä. Mutta ellei pessimisti ole oikeassa, niin sitten yllätys on iloinen! Niin oli tänäänkin, kun pitkän päivän päätteeksi Kaidan pistesaldo oli 272 eli ykköstuloksen verran joten saimme ekasta avoimen luokan hakukokeesta myös koulutustunnuksen, jippii!

Tänään oli monelle kokeeseen osallistuneelle koiralle haasteellinen keli. Pari astetta pakkasta, lunta/kuuraa maassa ja kuiva ilma, ei juurikaan tuulta. Hajut eivät metsässä juuri levinneet, ja useampi koira missasi lumisessa maastossa jonkun piiloista. Siihen nähden Kaida tsemppasi avoluokan 200 metrin mittaisen radan läpi huikeasti vain reilussa viidessä minuutissa!

Eka maalimies löytyi toisen kulman läheisyydestä. Siinä ilmaisussa Kaidalle tuli jokin ajatuskatko, sillä se hetken haukuttuaan lähti juoksemaan minua vastaan. Minä jäädyin paikalleni ja ehdin jo pelätä, että meidän koe oli ohi siinä ja nyt, mutta Kaida palasikin samantien takaisin piilolle ja jatkoi ilmaisuhaukkua. Pisteitähän tuomari tuosta rokotti, mutta olin kuitenkin äärimmäisen iloinen siitä, että löysimme edes yhden maalimiehen, ja Kaida vielä haukkui vierasta umpipiiloa reippaasti. Myöskään palkattomuus ei tänään näyttänyt hidastavan Kaidan menoa. Sillä riitti intoa lähteä vauhdilla pistoille maalimiehen jälkeen. Kaida taisi ehtiä tehdä yhden tyhjän piston vasemmalle ja seuraavalla pistolla oikealle se jo bongasi kakkospiilon. Minulla siis riitti rämpimistä metsässä, kun Kaida lyhyiden pistojen sijaan haki laajasti alueelta ja bongasi piilot kaukaa. Sillä kertaa umpparin ilmaisu oli arvosanana erinomainen. Vasemmalle Kaida ei uponnut niin syvälle kuin toivoin, mutta luotin siihen että se olisi mennyt syvälle, jos sieltä olisi vainun saanut. Sen sijaan Kaida lähti juoksemaan aluetta lähes poikittain ja pian kuuluikin vasemmalta noin 180 metristä perältä kolmas haukkuilmaisu. Aloin jo vähän luottaa siihen, että Kaida jaksaa haukkua kaukana kunnes onnistun kipittämään paikalle, ja helpotus korvasi stressin. Eka avo-luokan hakukokeemme ja kolme maalimiestä nostettu, jes! Hausta saimme kasaan 162 pistettä, ja tuomari jo siinä vaiheessa ennusteli meille koularia :D

Esineruutu meillä on ollut hieman varmempi kuin haku. Siinäkin vain intensiivinen taka-alueen haravointitreeni tänään hieman kostautui. Kaida kyllä upposi hyvin esineruudun perälle asti ja suht hyvin löysi sieltä 2 esinettä jotka tuli luovuttamaan ilman ongelmaa. Kolmatta esinettä ei vain tuntunut löytyvän, vaikka kuinka Kaida etsi. Pariin kertaan kutsuin sen tykö ja lähetin uudelleen. Aika kuitenkin loppui, mutta kahdella esineellä saimme avoimesta luokasta hyväksytyn tuloksen. Kaksi muuta esinettä olisi ollut suht lähellä ruudun etureunaa. En kuitenkaan ollut hoksannut antaa Kaidan työskennellä aivan etureunan lähistöllä, koska ajattelin esineiden olevan taaempana. Tyhmä ohjaaja siis ;) Ensi kerralla voisin muistaa, että esineitä voi löytyä ihan siitä näköetäisyydeltäkin! Tässä kokeesta kahdella esineellä tienasimme ruudusta 23 pistettä.

Tottiksia jännitin myös kohtuullisesti. Treenin perusteella tiesin, että paikkis ja liikkeestä seisomaan jääminen olisivat todennäköisemmin meillä kompastuskivinä. Suoritimme ensin paikkamakuun, ja tällä kertaa Kaida pysyi paikallaan...mutta luultavasti kylmän maan vuoksi se nousi joksikin aikaa istumaan. No, en voi syyttää koiraa, pikkupakkasella jäisellä nurmella makoilu ei varmasti ole kivaa, etenkin kun maha on vähäkarvainen ja vielä valeraskauden myötä nisät pullottivat. Mutta Kaida piti kuitenkin sijansa paikkiksessa, erävoitto siis (edellisen viestikokeen tottiksessa Kaida lähti hiipparoimaan lähemmäs minua ennen kuin pisti uudelleen maate)! Suorittavassa vuorossa isoin järkytys tuli taas vapaana seuratessa: kuten aiemmin viestikokeessa, nytkin Kaida aloitti seuraamisessa komentavan haukun, jota en saanut hiljenemään kävelykaavion aikana. Olin vissiin hieman epätoivoinen käveltyäni sen j-kuvion, että viimeisessä pysähtymisessä kumarruin taputtamaan ja kehumaan Kaidaa vuolaasti. Se on kuitenkin kesken liikesarjan kiellettyä, ja tästä sain tuomarilta noottia ihan oikeutetusti. Yritin varmaan kiitoksella saada koiran viretilaa laskettua ja samalla rauhoiteltua omiakin hermoja. Noh, jatkossa ehkä muistan jättää "välikiitokset"  vain treeneihin! Ihmisryhmään mennessä Kaida taas hiljeni, kaikeksi onneksi. Jäävissä meni niin kuin ajattelinkin: istuminen ja maahanmeno ok, mutta seisomisen sijaan Kaida istahti. Siitä miinustettiin 5 pistettä. Noudot sen sijaan meni hyvin, mitä nyt Kaida meinasi olla vähän malttamaton lähtölupia odotellessa, sen kanto-ote oli jälleen hieman levoton ja luovutusasento väljä. Tutut jutut niissä siis. Eteenlähetys ja maahanmeno menivät myös ongelmitta, vaikka olinkin varautunut että maihinmenoon tarvitaan kaksi käskyä. Kaikkien pikkuvirheiden kanssa tottiksen lopullinen pistemäärämme oli 87, eli ei ihan niin heikosti kuitenkaan mitä pelkäsin!

Pitkän (ja kylmän!) koepäivän päälle oli huikea kuitata kokeesta koulutustunnus. Treenikausi on ollut aika intensiivinen, kun kunnon maastoilut päästiin aloittamaan vasta helteisen heinäkuun jälkeen. Loppukesä ja syksy ovatkin olleet melko voimille ottavia treenin suhteen, aikaisia aamuja ja pitkiä päiviä kosteissa metsäolosuhteissa on riittänyt ihan tarpeeksi yhdelle kaudelle! Suurenmoisen isot kiitokset vielä tätäkin kautta kaikille meidän kanssa treeneissä olleille, ei näitä tuloksia tehtäisi ilman treenikavereita! <3

Toki nyt sitten on menolippu voittaja-luokaan (iik!), mutta se on sitten ensi vuoden murhe! Kaida suoritti hienolla vireellä koko päivän, joten se oli todellakin ansainnut päivän päätteeksi palkinnon. Olemme lupailleet sille aina tuloshampparia jos missä vain kokeessa menee hyvin, joten kotimatkan kävimme Hesburgerin kautta. Kyllä kelpasi juustohampurilainen raitapaidalle oikein hyvin ;) (ohjaaja saattoi myös eksyä punaviinikauppaan, mutta ehkä minäkin olen jotain pientä ansainnut :D )

Postia Kennelliitolta Kaidalle

Vuoden verran saimme odotella virallista tietoa, mutta nyt vihdoin asialle tuli vahvistus: Kaida palkitaan joulukuussa 2018 Messukeskuksen koiranäyttelyiden yhteydessä Sankarikoirana! :)

Kennelliitto palkitsee tänä vuonna 18 koiraa, jotka ovat toiminnallaan pelastaneet yhden tai useamman ihmisen hengen. Siitä alkaakin olla melkein tasan vuosi, kun Kaida Markon kanssa varhaisella aamulenkillä ollessaan paikallisti ojaan sammuneen, eksyneen pojan. Hypoterminen, ilman ulkovaatteita liikkunut poika saatiin lopulta vielä hereille ja paikalle saatiin niin ensihoitoyksikkö kuin ambulanssi-helikopterikin. Poika toipui onneksi täysin epäonnisesta yöllisestä reissustaan.

Edelleen jaksaa hämmästyttää, miten monen sattuman summa tuo löytö oli! Marko oli menossa aamuvuoroon töihin, ja normaalisti olisin jäänyt Kaidan kanssa kotiin nukkumaan tuohon aikaan. Nyt olin kuitenkin lähdössä reissuun Kuusamoon koiran kanssa, joten Marko lähti käyttämään Kaidan nopeasti aamulenkillä ennen töihin lähtöään sillä välin kun minä söin aamupalan. Taisi siinä Markon työvuoro myöhästyäkin, kun aamulenkki olikin kaikkea muuta kuin tavanomainen! Niin monta kertaa on se sama metsäpolku kävelty, että Kaidan reaktio kesken lenkin tuli suurena yllätyksenä. Sen sijaan että olisi vain kulkenut ohi, hollantilainen alkoi haukkua ja halusi käydä lähempänä tarkastamassa, mitä siellä piilossa ojassa kasvillisuuden keskellä oikein oli. Kuten jo silloin sanoin, niin sen kesän pieleen menneet hakukokeet eivät harmittaneet enää lainkaan, sillä tämä oli Kaidan elämän tärkein hakulöytö, viis kokeista!

Olemme viime vuosina käyneet ahkerasti Messari-näyttelyissä, mutta tänä vuonna Kaida käy näyttelykehässä vain lauantain Winner-näyttelyssä. Sunnuntaina menemme paikalle sitten Sankarikoirien palkitsemistilaisuuteen. Jo aiempina vuosina olen tippa linssissä lukenut muiden Sankarikoirien tarinoita, kun Kennelliitto on ne vuosittain julkaissut. Tänä vuonna, kun oma koiramme on myös lavalla, tarvinnen mukaan vähintään pari pakettia nenäliinoja, kaiken varalta <3

Arki ilman trikkiä

Arki on palannut uusiin uomiinsa yhden brindle-koiran taloudeksi. Nuuttia tulee olemaan aina ikävä, mutta onneksi se on yhä kotona läsnä yhä löytyvien villakoirien muodossa. Pahin suru hellitti yllättävän helposti, mikä ehkä kertoo siitä että ajoitus corgista luopumiselle oli oikea. Tilalle jäi toki haikeus, mutta monien vuosien yhteiset muistot onneksi lämmittävät mieltä.

Kaidakin on sopeutunut eloonsa ainoana nelijalkana kohtuullisen hyvin. Se oli onneksi jo tottunut siihen, että Nuutti oli välillä useampiakin päiviä lomalla hoitokodissa, eikä voi nyt tietää, ettei "isoveli" tule enää koskaan kotiin. Noin viikko Nuutin poismenosta meillä oli viestikoe, johon olimme treenanneet ahkerasti. Ehkä kaverin poissaolo kuitenkin vaikutti hollantilaiseen jollain tasolla, sillä kokeessa Kaidalla oli todella kummallisia vinkeitä: se esimerkiksi esineruutua odotellessamme treenatessa esineiden tuontia rallatteli esine suussa ihan muissa maailmoissa, ja kentällä tottiksessa haukkui minulle komentavasti koko vapaana seuraamiskaavion ajan, sekä paikkamakuussa nousi ja siirtyi paikaltaan. Tämmöisiä outouksia ei ollut koskaan treeneissä tullut vastaan!

Onneksi ihan kotiarki on pitänyt niin ihmiset kuin koirankin kiireisenä, joten ei ole voitu jäädä vellomaan suruun. Yritämme ennen lumien tuloa ehtiä tekemään kotipihaan ajotien uusimisen. Alunperin nopeaksi ajateltu remppa on nyt venähtänyt useiden viikkojen mittaiseksi urakaksi joten hommaa on riittänyt pihalla. Onneksi sää on suosinut ja lokakuu on ollut harvinaisen lämmin Suomessa, joten maa ei ole päässyt vielä jäätymään. Kaida on ollut pihalla apulaisena: se on saanut osallistua hiekan levittelyyn ja juurien poiskiskomiseen niin paljon kuin sielu on sietänyt ;) Sisällä uni onkin sitten maistunut hollantilaiselle välillä liiankin kanssa :D

Meillä on tälle vuodelle vielä yksi hakukoe la 27.10. Ennusteiden mukaan siihen mennessä voi jo plussakelit olla haaveina vaan. Saa nähdä päästäänkö metsään vesisateessa, helteessä vai räntäloskassa! Ainakin treenattu on, jopa siinä määrin että pikkuhiljaa itselläni alkaa jo tulla vastaan turnauskestävyys. Koko kesä on nyt hakua hiottu ja maastossa tallattu säässä kuin säässä. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille hakutreeniporukoille, jotka ovat kanssamme metsissä viettäneet tuntikausia! :) Ainakin maaston osalta meillä alkaa kuulostaa hyvältä, haukkuilmaisu tuntuu toimivan Kaidalle paljon paremmin kuin rulla, jonka kanssa tuhraantui edellinen kesä. Toki tuo viestikokeen kehnommin mennyt tottis hieman varjostaa mielialaa: toivon mukaan ollaan saatu treenattua mielentilaa paremmaksi sillekin puolelle.

Kohti talvea siis mennään, katsotaan vielä ensi viikolla millä mielin jäämme ulko-treenitauolle odottelemaan kevättä ;)

Syksyn kuvasaldoa:

5.10. ensilumi käväisi päiväseltään Oulussa

Pihahommissa on riittänyt tekemistä koirallekin :D

Kaidaa on väsytetty uintiommissa ja käytetty hieronnassa ja osteopaatilla

Konsta-belgikin kävi yökylässä viihdyttämässä hollantilaista

RIP Nuutti 2007-2018