Minan eka PK-koe: tottisosuus

Noniin, pitkä ja kiireinen sulanmaankausi alkaa lähestyä loppuaan (Oulussa jo kävi kertaalleen maa valkoisena parin päivän ajan), joten lähdin Minan kanssa haku-kokeeseen testaamaan, mitä on kesän treeneistä jäänyt mieleen. Viime aikojen tottiksissa on ollut paljon korjailtavaa (mm. estehyppyä lähtee kiertämään, jäävissä tarjotaan vain maahanmenoa kaikkeen, eteenlähetyksessä ensimmäiset maahan-käskyt kaikuvat kuuroille korville ja paikkamakuusta noustaan seisomaan kesken kaiken yms), joten odotukset kokeen suhteen olivat hyvinkin matalat. Maastoissa sen sijaan ei isompia ongelmia viimeisissä treeneissä (otettiin mm. ilmaisuja umpipiiloille erikseen kentällä jne) ole ollut, joten ajattelin että vaikka tottis menisi mönkään niin saammepahan hyvän maksetun hakutreenin, jossa näen miten koira toimii kokeessa hakuradalla.

Kaikki postauksen kuvat: Mari Moisala

 

 

 

Eillisessa kokeessa aloitettiin aamulla tottiksilla. Olisin mieluiten ottanut Minalle maastot ensin, koska tiesin että sillä riittää virtaa ja intoa liikaakin, joten olisi ollut mieltä rauhoittavaa pistää sen ensin maastoon hieman kuluttamaan ylimääräisiä höyryjä. Mutta koska oletin että tottiksesta joka tapauksessa nollautuu tärkeitä liikkeitä, niin eipä järjestyksellä niin väliä. Mina oli koeaamuna mukavan vireä, ja omaa vuoroa odotellessa otin sen ulos ja teimme hieman lämmittelyhyppyjä toisella kentällä, sekä kuuntelimme paukkuja joita aiemmille suorittajille ammuttiin. Meidän vuoron tullessa olin vähän rennompi ja sain hetsattua Minaa juuri sopivasti ennen kuin menimme ilmoittautumaan tuomarille. Mina pääsi ensin suorittamaan liikkeet ja parimme, pitkäkarvainen collie, meni paikkikseen. Lähtöpaikalle mennessä Mina pysyi hyvin kontaktissa ja ehdin jo vähän ilahtua, että seuruu saattaisi sittenkin mennä hyvin. Ehdin juuri kytkeä Minan irti remmistä ja ottaa perusasennon, kun paikkispaikalta alkoi kuulua mölinää. Collie veti siellä rallia ohjaajansa ympärillä haukkuen, ja kesti hetken, ennen kuin se rauhoittui ja ohjaaja sai sen menemään maihin. Minahan toki heti ekasta haukahduksesta fokusoitui täysin collieen ja oli aivan jousilla valmiina pomppaamaan ja juoksemaan toisen koiran luo, joko mukaan leikkiin tai tapellakseen, en olisi aivan varma. Siinä vaiheessa oma sydän kyllä hyppäsi kurkkuun ja taisin vaistomaisesti hetkeksi ottaa Minaa kiinni kaulalta, vaikkei toki kokeessa koiraa saisi pidellä, mutta hetken pelkäsin että collie lähtisi meitä kohti ja minun pitäisi tempaista oma koira syliin tms että tappelulta vältyttäisiin. Onneksi collie kuitenkin näytti pysyvän maissa kun ohjaaja sen sinne jätti. Mina kuitenkin kyttäsi paikkispaikalle päin niin tiiviisti, että meinasin heittää jo hyvästit seuruutukselle ennen kuin olimme ottaneet askeltakaan. Pidin vasemman käteni valmiudessa tarttumaan Minaa niskavilloista, jos se yritäisi karata collien luo seuruusta. Mutta ihmeekseni Mina kuitenkin pysyi seuruussa, laukausten aikana se vähän hämääntyi ja se unohti collien ja sen jälkeen seuruu oli oikein nättiä ja tiivistä (vähän liiankin tiivistä välissä). Teimme J-kaavion ongelmitta, ja ihmisryhmänkin suoritimme kunnialla. Aiemmin Mina on haahuillut ihmisryhmät läpi sen vähän mitä olemme sitä päässeet treenaamaan, joten yllätyin miten Mina nyt ignoorasi ihmiset täysin. Ehkä collie-häiriön jälkeen se ei enää antanut pienempien häiriöiden vaivata itseään?

Jäävissä istuminen ja maahanmeno sujuivat nätisti. Kun olin käskenyt liikkeestä Minan maihin, kävelin tarkoituksella viistosti koko ajan kauemmas paikkispaikasta, ja kutsuin Minan luokse hyvin hillityllä äänellä (onneksi turhaan, collie oli paikkiksessa varman oloisesti ohjaajaansa tuijottaen), ja Minakin tuli luokse vauhdilla, tiivisti ja suoraan eteen istuen. Seuraa käskyllä se siirtyi tapansa mukaan loikaten perusasentoon vähän vinoon, mutta en jaksanut pikkuvioista välittää. Seuraavaksi oli sitten noudot. Tasamaan noudossa Mina oli tyypilliseen tapaansa levoton ja jousilla ja kapulaa heittäessäni sen peffa nytkähti vähän ylös maasta. Myös kapulan pito-ote saisi olla vahvempi, Minalla on taipumusta vähän mälvätä puukapulaa suussaan varsinkin luovutuksessa. Seuraavana oli pelkäämäni hyppy-este. En oikein ole vielä oppinut, miltä etäisyydeltä Mina pitäisi hypylle lähettää saati millä voimalla saisin kapulan sopivan kauas ja suoraan. Heitin kapulan (taas Mina hieman nytkäteli paikallaan, mutta pysyi sentään perusasennossa), ja se tuntui tippuvan aika lähelle estettä, sillä en nähnyt sitä esteen yli. Mutta ei se esteen sivullekaan kierinyt, joten riskillä lähetin Minan hypylle. Ja taas sain yllättyä, sillä Mina eteni määrätietoisesti pressuesteelle, ylitti sen (tosin takavarpaat estettä hipaisten), haki kapulan ja hyppäsi takaisin palaten eteeni istumaan oikeinkin mallikkaasti. Tuossa vaiheessa olin jo hyvinkin riemuissani, emme nollanneet hypyn pisteitä, jes! A-esteen kanssa ei ollut ongelmia, siinä Mina odotti rauhassa ylityskäskyä ja tuli taas korrektisti eteen istumaan. Collie oli pysynyt kiltisti paikkamakuussa liikkeidemme ajan, mutta ohjaajan hakiessa sen Mina taas vähän jäi tuijottelemaan koiraa. Sain kuitenkin nyt helpommin sen huomion (onneksi Mina tykkää eteenmenosta) ja eteenlähetys meni ok (vähän Mina edisteli)...Mina eteni vauhdilla, ja ekan käskyn antaessani se hidasti, pysähtyi ja kääntyi minuun päin. Se ehti ottaa pari askelta takaisin päin, jolloin annoin uuden käskyn ja sillä sain koiran maihin, phuh! Treenatessa Mina on saattanut rallatella takaisin luokseni maahan-käskyistä huolimati, joten oli iloinen ylläri että kisatilanteessa se sitten edes toisella käskyllä uskoi!

 

 

Hyvin menneiden liikkeiden jälkeen oli kivempi fiilis viedä Mina paikallamakuuseen. En kuitenkaan ehtinyt kauaa iloita, sillä nyt kun collien oli vuoro suorittaa liikkeet, se aloitti taas haukkumisen ja rallikierrosten juoksemisen. Ohjaajalla kesti aina ennen liikkeen aloitusta aikansa saada koiransa kuulolle ja palaamaan vierelleen perusasentoon. Sykkeeni oli varmaan tapissaan, kun jouduin jättämään Minan makuulle ja siirtymään kentän toiseen päähän. Toki olemme paikkiksessa treenanneet häiriöitä, mutta kertaakaan ei aivan noin kovaa ja äänekästä häiriötä ole tehty. Mina on niin ADHD että saattaa välissä nousta jo ihan vain lentävien lehtien takia, joten en uskonut hetkeäkään että se malttaisi pysyä maassa kun kentällä samaan aikaan haukkuu ja juoksentelee ympäriinsä runsasturkkinen collie. Minun oli aivan pakko pariin otteeseen paikkiksen aikana kuikata olkani yli (mm. collien luoksetulo-käskyn aikana), mutta niin se vain Mina siellä maissa pysyi, vaikkakin katse oli liimautunut toiseen koiraan. Jopa collien noudot Mina pysyi maissa, vaikka collie riehaantuikin ihan erityisesti älämöimään eikä meinannut millään palata ohjaajansa luo vaan teki omia hepulikierroksiaan. Kun ennen A-estettä tuomari sitten alkoi huudella, että kytke koira, niin olin vähän helpottunut, että collie vihdoin laitettaisiin remmiin kun se selvästi oli kuriton, mutta hetken päästä tajusin, että tuomari huutelikin minulle! Mina oli collien A-esteen kohdalla vihdoin noussut ja hipsinyt pari metriä minua kohti. Onnistunut paikkis jäi siis meillä hyvin pienestä kiinni, mutta se ei minua harmittanut sillä olin ylpeä että Mina oli noinkin pitkään pysynyt maassa noin kovassa häiriössä, en olisi ikinä uskonut sitä!

 Ihmeen hyvin Mina myös kesti palkattomuutta koko suorituksen ajan. Jopa tuomarin arvosteluja odottaessamme ja kuunnellessamme Mina malttoi ihmeen hyvin olla aloillaan. Tai no, se bongasi jotain lapsia kentän viereisen talon pihalta kuusiaidan lomasta, ja tuijotteli niitä eikä juuri muuta huomannut. Saimme ihan hyviäkin arvosanoja joistain liikkeistä, tuomari kehui Minaa energiseksi ja voimakkaaksi suorittajaksi. Hieman pitäisi kuitenkin saada keskittymistä ja rauhoittumista esim. noutojen valmisteleviin osuuksiin, sekä kapulan pitoon. Paikkiksestakin tuli edes vähän pisteitä, koska Mina liikkui sieltä vasta ihan loppuvaihteilta. Loppupisteemme olivat 87 pojoa, paljon paremmin kuin mitä siis odotin, ihan huippua! Parimme suhteen tuomari pohti pitkään, että voiko collielle antaa hyväksyttyä tulosta kurittomuuden vuoksi, mutta koska tuomari lopulta katsoi, että collie suoritti kaikki liikkeet oikein, ja vain niiden välillä riehaantui muttei kuitenkaan mennyt häiritsemään toista koiraa tai ollut aggressiivinen, se sai tottiksesta 70 pistettä.  

Arvostelujen jälkeen pääsin vapauttamaan Minan palkka-patukalle kentältä poistuessamme ja Mina vaikutti hyvin normaalilta. Sillä oli edelleen virtaa ja intoa ja limainen palkkapatukka näytti olevan parasta ikinä. Autossa Mina sai vielä ruokapalkan ja hetken päästä vein sen vielä jäähdyttelemään toiselle kentälle, missä se sai rallata ja leikkiä patukalla ja nollata päätään. Kyllä oli taas mukava olla pessimisti: kun kokeeseen lähti nolla-odotuksin, niin näinkin mennyt koe tuntui ihan lottovoitolta! Ja jos jotain hyvää collieparissammekin oli, niin ainakin se että todennäköisesti seuraavissa kokeissa paikkis tulee olemaan Minalle helppo juttu, sillä toivon mukaan joka kerta pari koiran mukana ei aivan näin kovaa häiriötä tule olemaan! :D

Työmaa nimeltä Mina

 Kesä alkaa olla ohi, mutta työt jatkuvat, joten edelleen treeniaika on ollut melkoisen kortilla. Olemme ehtineet käydä kerta viikkoon tottistelemassa ja parin viikon välein tekemässä hakua tai esineruutua...hieman siis meinaa iskeä paniikki kun tajuaa syksyn alkaneen ja ensimmäinen potentiaalinen hakukoe Minalle voisi olla jo syyskuun loppupuolella!

Harvoin kuin treenaa, niin olen ollut varovaisen optimistinen sen suhteen, että Mina on oppinutkin jotain. Nyt sitten kävimme tällä viikolla kokeilemassa mölli-tottiskokeessa, miten kenttäosuus sujuisi kokeenomaisesti suoritettuna. Se palautti ohjaajaa kummasti maan pinnalle: Mina nousi paikkamakuusta seisomaan tai istumaan parikoirakon suorituksen aikana muutamaan otteeseen. Se myös haahuili oman seuraamisensa, reagoi paukkuihin, kieltäytyi ihmisryhmässä ottamasta perusasentoa mielestään epäilyttävän mieshenkilön (joka aiemmin oli käynyt kentän reunalla ampujana) viereen, kiersi hyppynoudon menon ja A-estettäkin yritti kierrellä, jäävissä liikkeissä ei suostunut istumaan vaan meni suoraan maahan ja lopuksi vielä eteenlähetyksessä sitten maahan-käskyt kaikuivat kuuroille korville ja Mina vain rallatteli pitkin kenttää. Eli siis kirjaimellisesti kaikki liikkeet menivät mönkään ja ohjaajalle tuli tenkkapoo että mistä tätä katastrofia lähtisi korjailemaan 😂 Kaiken huipuksi suoritusten jälkeen tehtiin parit korjaavat liikkeet, jolloin pakka levahti vielä pahemmin: pari koiramme teki lyhyen seuruun (paukkujen kera) ja noudot, ja Mina lyhyen paikkiksen..tai yritettiin, sillä Mina karkasi paikkiksesta parimme noutojen kohdalla ja meni pörräämään ja murisemaan toisen koirakon ympärille. Eipä ole koiranohjaajana hävettänyt niin paljoa, kuin kentällä kun Minaa yritetään hätistellä pois kun se edelleen ignooraa kaikki käskyni kuin olisi kuuro. Onneksi mitään vahinkoa ei tapahtunut ja ainoastaan minun itsetuntoni ja luottamukseni koiraani kohtaan koki kolauksen.

Vielä viikko sitten ajattelin, että meillä voi olla kiire saada maastot kuntoon, mutta onneksi tottis sujuu, mutta nyt vaihtui ajatus juuri päinvastaiseksi, eli maastot ehkä alkavat sujua koetta ajatellen, mutta tottiksen kanssa tekemistä tuntuu olevan vielä vuosiksi eteenpäin! 

PS. Käytiinhän me tosiaan viime kuun puolella tälle kesää vielä yhdessä näyttelyssä: Iisalmi Kvssa elokuun alussa. Minan lisäksi paikalla oli jopa 2 muutakin pitkisholskua ja pari karkkaria. Keli oli mitä kaamein: ilma oli kolea ja vettä satoi niin menomatkalla, näyttelyn aikana (sen lyhyen aikaa mitä ehdimme paikalla viettää) ja kotimatkalla aina vain lisää. Minä esitin tällä kertaa Minan, koska Marko oli jo ennen kehää aivan jäässä sateen vuoksi. Sadekaan ei estänyt Minaa rynnimästä liikuttaessa, mutta toki paikallaan poseeraus sujui taas hyvin: Mina sai ERInomaisen arvosanan, ilman SA:ta, eli reissu oli kaikinpuolin turhauttava.

KalaDogi KV näyttely nähty ja koettu

Kova yritys on tälle kesää saada Minalle vähän kokemusta näyttelykehistäkin. Ja nimenomaan lähinnä kokemusta tänään saatiin Kalajoelta: näyttelyyn oli ilmoitettu 2 pitkäkarva holskua, mutta avo-luokan uros jäi pois, joten Mina oli ainoa rotuisensa ja siten oli hyvät mahdollisuudet vihdoin voittaa se eka serti ja cacib...mutta tällä kertaa tuomari oli tiukka ja antoi Minalle vain arvosanan Erittäin Hyvä. Portugalilainen tuomari oli hyvin kriittinen rakenteen suhteen. Hänestä Minan kroppa oli turhan pitkä, rinta saisi olla syvempi, ranteet oli heikot ja liikkeissäkin pitäisi olla parempi draivi. 

Aivan hyvin voin kyllä allekirjoittaa tuomarin arvostelun! Mina on tosiaan yhä heikosti kehittynyt ikäisekseen, varsinkin eturinnan osalta (tai siis eturintaa yhä odotellaan ilmestyykö se joskus jostain) ja ranteissa on sillä löysyyttä niin että tassut etutassut osoittelee seistessä milloin mihinkin suuntaan. Kroppa on myös hyvin hintelä, joten se antaa pitkänomaisen vaikutelman. Entäs ne liikkeet sitten: Minallahan olisi hyvinkin vauhdikas ravi, mutta näyttelykehässä liikkeet eivät ole edukseen kun Mina kiskoo remmi kireänä jolloin askelpituus ei ole rullaava. Seuraava näyttelymme on jo kahden viikon päästä Iisalmessa, saa nähdä onko siihen mennessä tapahtunut mitään kehistystä! Kroppa tuskin ehtii tässä välillä täyttyä, kun se ei vielä kolmessa vuodessakaan ole tuon pidemmällä, mutta ehkä kehäkäytökseen voisi jotenkin vaikuttaa jos parit näyttelytottumustreenit ehdittäisiin käydä.

Kaidan menestyksen jälkeen on kyllä joutunut kovan koulun opettelemaan Minan kanssa. On ollut pakko hyväksyä, että juniorin kanssa mikään ei tule helpolla. Oli kyse sitten pk-treeneistä tai näyttelyistä, niin verta, hikeä ja etenkään kyyneliä ei taida puuttua ennen kuin joskus ehkä lopulta päästään tuloksille. Mutta aina ei voi voittaa, tai edes saada lohdutuspalkintoa :D 

Kalajoen näyttelyssä oli se mukava puoli, että näyttelypäivän loppuessa meiltä lyhyeen oli vain lyhyt ajomatka meren ääreen ja Kalajoen hiekkarantojen luo. Sekä Mina että mukana turistina ollut Kaida pääsivät siis ennen kotimatkaa kahlailemaan, jahtaamaan aaltoja ja pulikoimaan rantavedessä...ja kyllähän niillä oli hauskaa, kuten kuvista näkyy! 😊

Pitkästä aikaa näytelmäkehissä: Oulu Kv ja Nord

Edellisistä näytelmistä ehdi meidän osalta hurahtaa kaksi vuotta, kun vuoden 2020 kaikki näyttelyt peruuntuivat koronan takia. Pitkään odotin, että tämänkin kesän näyttelyt perutaan lopulta, mutta kaikeksi onneksi tautitilanne rauhoittui täällä pohjoisessa niin että näyttelyviikonloppu voisiin järjestää. Oli kyllä jopa ihana päästä talkoilijana pystyttämään näyttelyä torstaina: lähes liikutuin kun tyhjälle raviradalle kurvasi talkoilijoiden peräkärrykuljetus toisensa perään, sitten kauppiaiden myyntirekat saapuivat jonossa ja pian alkoi kehiä ja näyttelytelttoja nousta raviradan alueelle. Niin pitkän tauonkin jälkeen kaikki sujui niin tutulla rutiinilla, olin ihan selvästi kyllä jo ikävöinut näyttelyhulinoihin osallistumista!

Omien koirien osalta itse kehäkoetokset olivat edessä lauantaista lähtien. Lauantain Kv-näyttelyyn olin ilmoittanut vain Minan. Kovasti toiveissa oli yrittää sitä ekaa sertiä metsästää talteen! Näyttelytaon jälkeen muillakin oli kuitenkin samat suunnitelmat: kv-näyttelyyn osallistui jopa 4 pitkäkarvaista holskua, joten Minalla oli nartuissa 2 kilpasisarta. Olimme käyneet aiemmin tällä viikolla treenailemassa näyttelykäytöstä, ja päädyimme siihen että Marko vie Minan kehään. Minun kanssa Mina alkaa tehdä tottumuksesta vahvasti tottisseuraamista, mutta Markon kanssa alkoi löytyä ihan kiva näyttely-ravi ilman jatkuvaa katsekontaktia. Paikallaan poseeraaminen Minalta sujui näyttelystä taas kuin vettä vaan, eikä tuomarin kopelointi tai hampaiden katsominen (tuomari ei tainnut huomata etuhampaiden puuttumista, tai ei ainakaan maininnut niistä mitään, ja me kun hommattiin näyttelyitä varten kaikki mahdolliset hammastodistukset :D ) menivät hyvin. Liikkeessä Minalla edelleen on turhan paljon vauhtia ja se tuppaa kiskomaan, mikä sitten aiheuttaa kakomista ja yskimistä, eikä ravikaan ole niin tasaista. Tuomari antoi kuitenkin hyvän arvostelun ja Minalle ERInomaisen arvosanan, sertifikaation arvoisen eli SA:n kera! Eli jotain sentään parannettiin junnukehistä, kun saatiin SA. Nyt päästiin siis myös kilpailuluokkiin, mutta kun tuomari jo avo-luokan nartuissa asetti toisena esiintyneen avo-nartun Minan edelle, niin paras narttu-kehässä ei ollut juuri toiveita sijoittua, kun mukana oli myös yksi valio-narttu. Mina jäi siis "viimeiseksi", mutta kolmanneksi parhaana narttuna se sai sentään vara-sertin, eli ihan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä kärvisteltyämme helteisen näyttelypäivän.

Sunnuntaina oli vuorossa Oulu NORD-näyttely, johon olimme ilmoittaneet sekä Minan että Kaidan. Hollanninpaimenkoirille oli alunperin tulossa alankomaalainen tuomari ja olisi kiinnostanut mitä tämä sanoo näistä meidän hollantilaisista. Koronan vuoksi tuli kuitenkin tuomarimuutoksia, ja sunnuntaina holskut arvosteli serbialainen tuomari. Pitkisholskuja oli tällä kertaa 6 kappaletta, ja ilma vielä lauantaitakin helteisempi. Sunnuntaille otimme suosiolla mukaan oman teltan ja aurinkosuojat, sekä koirille viilennystakkia ja pyyhettä yms mukaan. Läähätyksestä huolimatta koirilla oli todnäk viileämpää märkien rättien alla varjossa, kuin meillä ihmisillä! Pitkisholskut olivat kaiken kukkuraksi koko päivän viimeinen rotu omassa kehässään, joten odotusaika ennen kehään menoa venyi lähes kahteen tuntiin. Onneksi Äimäraution raviradalla kävi pienoinen tuulenvire ja päivän mittaan pilvisyyskin lisääntyi, lisäksi alueella oli hyvin vesipisteitä joista hakea koirille kylmää vettä niin juotavaksi kuin päälle valulteltavaksikin

Huh hellettä, sanoo Mina!

Nord-kehässä Mina suori edellispäivän tittelinsä, eli hävisi taas toiselle avo-luokan nartulle, ollen siis avo 2 mutta ERI SAn arvoinen kuitenkin. Tämä serbi tuomari sentään huomasi että Minalla puuttui hampaita, mutta oli tyytyväinen kun kuuli että hammasvaurioista on esitetty eläinlääkäritodistukset. Kaida oli ainoa valio-narttu ja tuomari tuntui tykkäävän senkin tyypistä, joten Kaidakin sai ERI SA:n tuomari ja pisti kaljukojoottimme paras narttu-kehässä heti kärkeen. Kaida oli siis ROP ja sai nord-sertin, Mina jälleen kolmonen vara-sertin kera. Sanalliset arvostelut löytyvät tämän blogin näyttely-sivuilta!

Erinomaisen mukava näyttelykauden startti siis oli, ei tarvinnut tyhjin käsin kotiutua. Toki ehdin pohtia sitäkin, onko kesänäyttelyihin järkevää jatkossa ilmoittautua, jos Suomessakin alkaa yleistyä tämmöiset +30 C helleputket enemmälti. Vaikka koirat saisi pidettyä viileänä, niin oma kroppa kyllä nuutuu kuumalla sen verran, että yhtään pidempi näyttelypäivä olisi kyllä tuskaa. Onneksi koronarajoitteiden ansiosta ryhmäkisa-kehiä ei pidetty lainkaan Oulussa, joten oman rodun arvostelun jälkeen koirat pääsivät heti kotia viilentelemään.

Itse jäin toki kehän jälkeen taas jatkamaan talkoilua, nyt purkamishommien merkeissä. Meinasikin iskeä vähän kiire, kun iltaa kohden sade- ja ukkospilvet alkoivat vyöryä päälle. Lopulta oli enää yhden rotukehän viimeiset tuomariharjoittelijoiden arvostelut meneillään ja junior handler kisan palkintojen jako meneillään, kun taivas aukeni ja ravirata sai hetkessä koko viikon edestä vettä.  Nopean saekuuron jälkeen purku jatkui vähän rapaisempana hommana, mutta parissa tunnissa näyttely oli taas paketoitu ja kärrätty varastoihin ja kastuneet kamppeet levitelty kuivamaan. Ei voi kyllä kuin hattua nostaa kaikille vastuupestiläisille, kehäsihteereille ja tuomareille, jotka tekevät näyttelyssä joka päivä täyden työpäivän, jotta me muut päästään pyörähtämään kehässä koiriemme kanssa. Ja olipahan se tosiaan ihanaa pitkästä aikaa koiranäyttelyssä olla ja nähdä niin monta tuttua koiraa ja ihmistä! Seuraavia näyttelyitä odotellessa <3

 

Kaidalle vihdoin TK2 tokossa!

Lähdimme vähän lyhyellä varoitusajalla taas Kaidan kanssa verestelemään tokotaitoja. Huomasin sattumalta tokokokeen Oulusta, missä oli vielä tilaa, joten ihan mielenkiinnosta piti ilmoittautua. Josko se meidän kuudes ykkönen saataisiin ja sen jälkeen voisi vaikka miettiä Kaidan sterkkausta yms. jotka taas vaativat pidemmät dopingvaroajat ja toipumiskauden.

Kun meillä on ensin korona siirtänyt tokokokeisiin osallistumista vuodella, näytti nyt että harvinainen kesä-myrsky lykkäsi yhä osallistumista! Alkuperäisestä ajankohdasta tokokokeemme siirtyi viikolla myrskyn vuoksi: se oli toisaalta meille hyvä, sillä siirron ansiosta ehdimme käydä tekemässä vielä yhdet ulko-tokotreenit Kaidan kanssa ja nyt saimme treenikaverin liikkuriksi, mikä olikin tervetullut harjoitus pitkästä aikaa.

Tiistaina 29.6. koe lopulta saatiin pidettyä ilta-aikaan ok kelillä. Omasta jännittämisestä huolimatta Kaida suoritti tapansa mukaan liikkeet maltilla, mutta varmasti. Saatiinkin avo-luokasta parhaimmat pisteet näin kolmansissa kokeissa, ja ykköstulos ja TK2 sieltä pätkähti kisakirjaan, jippii! Tarkempi pisteystys kokeen osalta löytyy blogin "Kaidan tuloksia" sivulta eriteltynä.

Meidän tokoilutahti ei ole päätä huimannut. Ensin tehtiin vuonna 2015 kolme alo-luokan koetta saman syksyn aikana ja sen jälkeen tuli neljän vuoden tauko, jonka jälkeen suoritettiin yksi koe per vuosi (viimeisin koetauko tosiaan koronan myötävaikutuksella). Vaikka kisarutiinia ei päässyt tulemaan eikä liikkeetkään oikein päässeet jäämään lihasmuistiin, niin siitä huolimatta Kaida taituroi joka kerralla  ykköstuloksen verran pisteitä!

Etenkin nyt, kun olen enemmän treenaillut Minan kanssa, oli mukavaa vaihtelua voida viedä kokeeseen vanhempi, kokenut koira, joka ei turhia hötkyillyt. Toki Kaidallakin on omat ongelmansa, kuten se että se alkaa herkästi murisemaan muille koirille jos joku tuijottaa sitä, joten sen verran pitää Kaidaa valvoa ettei se pääse provosoitumaan tyhjästä. Se on kuitenkin jo tuttua, joten tokokokeessakin saattoi luottaa koiraan ja siihen, ettei se keksi mitään ylläreitä tai yritä vaikka jahdata lentäviä lehtiä tai häiriinny vieressä kulkevasta liikenteestä. 

Vaikka Kaida on vähän rentoutunut kun tottissuoritukset (ja etenkin hypyt ja laukaukset) on nyt jääneet treeneistä pois, sillä on yhä seuraaminen vähän kireää ja jännittynyttä. On vähän vaikea arvioida, saisiko suorittamisen treenattua jotenkin taas rennommaksi, vai veisikö lisätreenaus ja hiominen Kaidaa taas vain jäykkemmäksi (ja kävisi selkälihasten päälle). Periaatteessa tokon voittaja-luokan liikkeissä ei olisi koiralle mitään liian vaikeaa, mutta niin kauan kuin se ei pysty suorittamaan seuruuta rennosti, en halua painostaa koiraa treenaamalla yhtään enempää. Kaidalla on kuitenkin jo nyt niin hyvät meriitit ja tittelirivistöt, että en ole lainkaan pettynyt vaikka se nyt tämän TK2-koularin myötä joutuisikin vetäytymään eläkkeelle ja täysin pois kokeista. Kaida on ollut maailman paras treenikaveri ja kumppani kokeissa. 

Olemme Kaidan kanssa opetelleet yhdessä kaiken nollasta ja olenkin ollut yllättynyt, miten pitkälle ollaan päästy! Tälläisen tiimikaverin kanssa koeuran loppuminen on tietysti haikeaa, mutta toisaalta tiedän että Kaida myös nauttii täysillä kun saa olla rennosti kotikoirana ja aina välillä sitten höntsäillä lempilajejaan vailla tulostavoitteita <3

Lopun  kuvasarjassa maailman paras Kaida saa tokokokeen jälkeen ansaitsemansa tulosburgerin: TK2:sta ansaitusta TUPLApihvipekoni-hampurilaisen!

Työvoitto: BH-koe läpi Minalle!

Oli melkoinen riskibisnes lähteä yrittämään parin viikon varoitusajalla bh-koetta, kun alunperin olin suunnitellut tuplasti pidempää valmistautumisaikaa. Minan hammashaveri pitää kuitenkin mennä hoidattamaan loppuun toukokuun viimeisellä viikolla, eli ensi tiistaina, joten doping-varoajan vuoksi kesäkuulta piti unohtaa kaikki koehommat. Oli siis mentävä heti seuraavaan tarjolla olevaan kokeeseen, tai sitten jätettävä se heinäkuun loppuun. Onneksi me oltiin talven aikana ehditty hallilla treenailla seuraamista ja kontaktia paljonkin, mutta sitten ulkokentän häiriöt, paikkamakuu ja ihmisryhmä jäivät väkisinkin vain muutamaan treenikertaan toukokuun bh-kursseilla. 

Minan BH-kokeen A-osuuden videointi Youtubessa täältä (paikkista ei videoitu).

Parissa viimeisessä treenissä Minan vilkkaus ja häiriöherkkyyn näkyivät mm. siinä, että se nousi herkästi paikkamakuusta seisomaan tai alkoi haistella ympäristöä. Viimeisissä treeneissä oman yhdistyksen kentällä saatiin onneksi tehtyä hyvä korjaustreeni, kun ekalla kierroksella Mina nousi ylös, käännyin ja käskin tiukasti sen takaisin makuulle. Toisella kierroksella tehtiin lyhempi paikkis, kun Mina pysyi maassa. Seuruussa ja ihmisryhmässäkään ei vaikuttanut olevan isompaa ongelmaa, mutta en ehtinyt tehdä kertaakaan koko pitkää bh-seuraamiskaaviota ilman välipalkkoja ennen kokeeseen menoa. 

Jännitän aina kokeisiin menoa, mutta etenkin nyt, kun oli kyseessä Minan ihka ensimmäinen koe ja treenimäärä oli tosiaan jäänyt puoleen siitä mitä olisin toivonut, niin jännitysahdistus vaivasi minua koko viikon. Etenkin koetta edeltävä perjantai ja koepäivän aamu olivat aivan kauheita, tuntui että kädet ja jalat tärisivät kilpaa tykyttävän sydämen ja hyperventiloivien keuhkojen kanssa. Meidän kanssa samaan BH-kokeeseen oli tulossa 6 muuta koiraa. Toivoin suoritusvuoroa ensimmäiseen pariin, jotta mahdollisimman pian saisin tietää, kosahtaako meidän suoritus heti epäonnistuneeseen paikkiksiin ja pääsisin sitten eroon ahdistuksesta. Koska koekentälle oli matkaa vain vajaa 500 m kotoa, ei sentään tarvinnut ajella pitkästi, ja kun koe alkoi vasta klo 11, ei tarvinnut edes herätä aikaisin. Oli myös mukava ehtiä ennen suorituksia rupatella kisakumppanien kanssa ja jakaa vähän sitä jännitystä ja päivitellä huonoa säätä. Tuomari Eeva Äijälä ja kokeen henkilökunta olivat onneksi todella positiivisella ja kannustavalla mielellä liikkeellä. Tuomari kävi perusteellisesti läpi kokeen kulun ennen suorituksia, ja muistutti että kysyä saa aina jos jotain unohtuu eli ei tarvi pelätä virheitäkään.

Minan suoritusvuoro oli lopulta päivän kolmannessa parissa. Numeromme oli 6, joten ekana Minan piti suorittaa paikkis. Olin vähintäänkin paniikissa, kun lähdin viemään Minaa paikkamakuupaikalle. Keli oli viileä ja vettä satui ripotellen, joten olin ihan varma että koira ei pysy makuulla märällä kentällä. Tuntui taas maailman pisimmiltä minuuteilta seistä pojottaa selin koiraan ja odotella parimme tekevän seuruukaavion. Olin päättänyt olla kurkkimatta salaa olkani yli (josta tuomarikin oli ennen koetta sanonut, että kurkkia ei tarvi, hän kyllä kertoo jos tarvii paikkiskoiran kanssa jotain tehdä), mutta yritin katsojien ilmeistä yrittää lukea, mitä selkäni takana tapahtuu. Ihmetys oli suuri, kun lopulta ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen sain luvan kääntyä ja Mina makasi yhä samoilla sijoillaan ja katseli minua tarkkaavaisena. Kylläpä oli helpompi hengittää kun kävelin hakemaan koirani paikkiksesta, JES! Mina selvitti sen eniten pelkäämäni osuuden erinomaisella arvosanalla. 

Hyvin menneen paikkiksen jälkeen olin ehkä vähän liiankin rennolla otteella lähdössä kävelykaavioon. Kysäisin ennen liikkeelle lähtöä varalta tuomarilta, missä kädessä hihnan pitäisi olla, ja oli kuulemma ok pitää hihnaa oikeassa kädessä, kunhan se kulkisi vasemmankin käden kautta. Vaikka en koskaan treenatessa niin pidä hihnaa, niin lähdin sitten liikkeelle pitäen remmistä molemmin käsin. Lyhyt remmi kuitenkin esti liikuttamasta käsiä normaalisti, joten kävelyni meni jotenkin jäykäksi, eikä Minakaan remmissä seurannut nätin tiiviisti kuten aina treeneissä. Taisin vähän yrittää vaihdella remmin otetta kesken kävelyn, koska kaksin käsin siitä pito tuntui luonnottomalta (yllätysyllätys). Hihnan pitäisi olla seuruun ajan löysällä, mutta huomasin siihen tulevan nykäyksiä pitkällä suoralla, ja näin jälkikäteen mietittynä en voi kuin ihmetellä, miksi en vain pitänyt sitä remmiä vasemmassa kädessä? Ehkä hihnasekoilin vuoksi sekosin täysin laskuissa ja kävelin ekalla suoralla kuulemma reilut 60 askelta, kun oikea pituus olisi noin 50.

Täyskäännöksen jälkeen tempon vaihtelut vähän herättivät Minaa ja sain siihen paremman kontaktin kaavion loppuosuuteen. Tosin ihmisryhmään mentäessä kontakti lässähti taas täysin. Jotenkin ajauduin menemään ihmisryhmään vähän eri suunnasta, kuin mitä yleensä treenatessa teen. Hämäännyin itsekin ja kiersin ihmisryhmän tolpat epäloogisesti sivuttaisaskeliakin ottaen ja Mina varmaan ajatteli jo suorituksemme loppuneen ja ohimennen nuuhkutteli ihmisiä kohti ja pyrki välissä lähtemään jo takaisin autollemme päin. Ei siis tullut yhtään tyylipuhdasta suoritusta ihmisryhmän osalta, vaikka se niissä vähissä treeneissä, mitä ehdimme tehdä, oli mennyt hyvin. Mutta tietääpä nyt mitä treenata lisää!

Ihmisryhmän jälkeen siirryttiin taas aloituspaikalle, missä Minan huomio taas harhaili (näin pitkää palkattomuutta ei oltu tosiaan juurikaan treeneissä kokeiltu), mutta onneksi remmin irrotuksen jälkeen Minan seuruu parani huomattavasti.  Toistimme pitkän suoran ilman remmiä oikein kivan tuntoisesti. Tässä vaiheessa parikoirakkomme oli paikkis-paikalla yhdessä, sillä irtiseuraamisemme aikana parin koira, nuori saksanpaimennarttu, oli lähtenyt haistelemaan kentän sivua joten ohjaaja seisoi koiran kanssa yhdessä kentän etupäässä. Nykysäännöillä irtiseuraamisessa ei tarvitse tehdä koko J-muotoista kävelyä, vaan vain pitkä suora edes takaisin. No sehän passasi, paitsi että aloituspisteeseen palatessamme Mina juuri ennen perusasennon ottoa astui ilmeisesti jonkun vähän terävän kivensärmän päälle ja nyt puolestaan sillä meni pasmat sekaisin hetkellisesti. Onneksi liike suoritus oli juuri lopussa, sillä Mina pyöri hetken hyrränä, kyttäsi maata eikä halunnut istua vasemmalle puolelleni (hyvin samanoloisesti kuin vuosi sitten käärmeenpureman yhteydessä), ennen kuin siirryin selvästi sivuun kohdasta jossa Minan tassuun jotain tökkäsi. Onneksi koira kokosi itsensä kuitenkin nopeasti, ja otti perusasennon ja kontaktin ja pääsimme tekemään vielä jääväät. Niiden treenauksen olin viime viikoilta jättänyt pois tarkoituksella, koska olin huomannut Minan helposti alkavan ennakoivan liikkeestä-istumaan tai maahan menoa pitkällä suoralla. Nyt kokeessa tein liikkeet pysähdyksen kautta varmuuden varalta. Istumis-liikkeen jälkeen minun piti toistaa seuraa-käsky, kun Mina jäi paikoilleen. Luoksetulokin sujui nätisti, mutta viimeisen perusasennon Mina otti hassusti yhden sulavan peffan siirron sijaan jotenkin portaittaisesti vähän kerrallaan sivulleni istuallaan siirtyen. Mutta pikkuvikoja, olin tuossa vaiheessa onneni kukkuloillaan siitä, että koe meni meiltä noinkin hyvin ja odotettavissa oli, että pääsisimme A-osion läpi tuolla suorituksella! Ja vaikka tuomarin palautteesta saatiinkin hyvä korjauslista tottikseen, niin hyvinhän pisteet riittivät läpimenoon, jippii!

Kaupunkiosuudessa en odottanut Minalla olevan juuri ongelmia. Pari kertaa pääsiin ennen koetta treenaaaman B-osuutta bh-kursseilla, ja Mina ei ole niissä häiriintynyt muista koirista tai kulkijoista. Nytkin koesuorituksen aikana isoin häiriö oli oma auto, joka oli koealueen keskellä parkissa: jätin auton takakonttiin ovet levälleen ja palkkaruuan odottamaan konttiin, joten Minahan sitten lähinnä kaupunkiosuuden kiskoi remmissä kohti autoa, kun kiersimme parkkista ympäri. Toisaalta hyvä, että sillä oli vain ruoka mielessä, niin se ei noteerannut b-osuuden häiriökoiria mitenkään kävelyn aikana, eikä yksin remmissä odotellessaan. Mina on ollut nyt viime viikot todella ahne ruuan perään, liekö sillä joku juoksujen jälkeinen massankeräys-hormoonihuuruvaihe menossa. Mutta kannatti seisoskella viileä ja sateinen päivä ulkona, päivän päätteeksi saatiin Minan kisakirjaan ensimmäinen suoritusmerkintä, minä pääsin eroon ahdistuksesta ja nyt voidaan sitten tosiaan alkaa miettiä treenausta niin, että myöhemmin tämän sulanmaankauden aikana päästäisiin korkkaamaan ainakin hakukokeet Minan kanssa!

Aina kokeiden alla kyseenalaistan vahvasti koiraharrastuksen mielekkyyden, kun olen koejännityksestä kipeä viikon ennen kokoita, mutta kyllähän se kokeen jälkeen tuleva helpotus ja tyytyväisyys nopeasti auttavat unohtamaan sen negatiivisen etukäteis-fiiliksen...aina siihen asti, että seuraava koe on nurkan takana :D Mutta nyt iloitaan läpimenneestä BH:stä ja treenit jatkuu!

Mina luonnetestattu

Vaikka pessimistinä odotin, niin pääsimme kuin pääsimmekin käyttämään Minan luonnetestissä toukokuun alussa! Samaan testiin saatiin paikka myös velikoiralle ja kasvattajakin pääsi seuraamaan testejä, joten olisi ollut erittäin ikävä jos korona olisi perunut nämäkin kokeet. Minan myöhään alkaneet juoksut (eikä niitä ennen noin viikon verran vaivannut emätintulehdus lievittäneet jännitystä yhtään) olivat kyllä lähellä pilata kokeeseen menon: sillä tiputtelu loppui oikeastaan vasta samana viikonloppuna, kun luonnetestikin oli :D Kova jännitys siis oli, päästäänkö vielä koepaikallakin läpi juoksutestistä, joten itse testin tulos ehtinyt jännittää yhtään niin paljoa. Mutta juoksutestissä saatiin puhtaat paperit (pun very much intended!) ja testi tehtyä, huh helpotusta.

Minan luonnetestin videointi on nähtävillä täällä (https://www.youtube.com/watch?v=TO0YD7xQbGs)

Tuulisen päivän vuoksi videon ääniraita sisältää hyvin paljon huminaa, joten ei kannata katsoa videota volyymit täysillä! Tulosrivi on myös nähtävillä blogin Minan tuloksia-sivulla.

 

 

Koska Mina tuntuu olevaan Kaidaan verrattuna huomattavasti kovempi, odotin siltä hyvää tulosta testistä. MH-luonnekokeessa se oli viime syksynä varsin tukevasti omilla jaloilla seisova, mitä nyt haukkua louskutti uhkille vähän turhankin pitkän kaavan mukaan. Nyt luonnetestissä tuo haukkuminen kuitenkin vain kertautui: kun Mina pääsi vauhtiin haukkumisessa, se ei oikein osannut lopettaa. Sillä on muutenkin tuntunun keväällä välillä olevan myöhäistä-mörköikäilyä, joten luonnetestissäkin se haukkui pitkään ja hartaasti kelkankin ennen kuin uskalsi tulla sitä haistelemaan. Haalari pääsi yllättämään jo vähän valmiiksi hermostuneen Minan ja koira loikkasi komean voltin kun haalari ponnahti ylös sen nenän edestä. Heti sen perään tynnyriä sitten haukuttiin ja väisteltiin niin kauan, että minun piti tovi istuskella tynnyrin päälläkin, ennen kuin Mina luopui epäluuloisuudesta ja kurkotti haistamaan kolisevaa istuintani. 

 

Toki jo heti testin alussa alkuhaastattelussa näkee, että Mina on vilkas tapaus: päivä oli tuulinen, joten Minan oli ihan pakko ryntäillä ohi lentävien lehtien perään ja jahdata niitä. Vaikka se arkielämässä vaikuttaakin kovempipäiseltä kuin Kaida, niin kodin ulkopuolella tuo vilkkaus ja rauhoituskyvyttömyys tulee esiin adhdmaisena kyttäilynä ja säntäilynä. Toisaalta se oli sitten oma sosiaalinen itsensä, kun testaajat antoivat sille huomiota, ja leikkihalua sillä oli taisteluun asti reippaasti myös vieraan leikittäjän ja puukalikan kanssa. Heti, kun Minalle tarjottiin tekemistä, se unohti lehdet ja keskittyi puruleikkiin. Ja vaikka se muissa testiosioissa kovasti haukkuikin kohti tulevaa uhkaavaa henkilöä, sille ei jäänyt niistä tilanteista mitään paineita vaan Mina otti heti uhkan perään ihmisen hyvin avoimesti vastaan.

Vertailun vuoksi tuli katsottua Minan testin jälkeen myös Kaidan luonnetestivideo. Olin jo unohtanut, miten paljon Kaidallakin oli päälle jäävää haukkua pitkin testiä, mutta toisaalta Kaidalla kesti paremmin kantti testin uhka-osioissa, eli Kaida osoittautui luonnetestin mittakaavalla kovemmaksi kuin Mina, joka sai arvosanan "hieman pehmeä". Tiedä sitten vaikuttiko se jotenkin, kun Kaida nuorempana ehti jonkunverran käydä maalimiehellä leikitettävänä ja oppi siinä, että molarin sai haukkumalla perääntymään ja uhkaan vastaamisesta sai lopulta palkkion, joten se testissäkin uskalsi vastata uhkaan. Mina taas on leikkinyt maalimiehen kanssa vain lyhyitä yksittäisi kertoja, joten sillä oli selvemmin ajatuksena, että pakeneminen on paras puolustautuminen uhkaavissa tilanteissa?

Minan loppupisteitä tosiaan rokotti sen vilkkaus ja pehmeys, jopa enemmän kuin olin odottanut. Minan loppupisteet olivat 154, eli vähemmän kuin mitä Kaida tai edes Nuutti saivat omista testauksistaan. Harmittaa ettei Mina päässyt samoihin pisteisiin Kaidan kanssa, mutta toisaalta olen jossain määrin jo tottunut siihen että Mina ei monellekaan osa-alueella pääse ylittämään "isosiskon" saavutuksia tai ominaisuuksia. Mutta ei pisteisiin, etenkään yhdistettynä laukausvarmuuteen, voi myöskään tyytymätön olla, tulos on varsin hyvä pitkäkarvaholskulle kaiken kaikkiaan. Mitään isoja ylläreitä testi ei tuonut ja onpahan se nyt tehtynä alta pois siltä varalta, että kesällä vielä päästään näyttelyihin ja voidaan alkaa keräillä sertejä muotovalioitumiseen (heh heh, Minan kropan kehittymistä sille tasolle yhä odotellessa!).

 Ja jottei luonnetestireissu nyt liian kiva olisi ollut, niin piti vielä ennen kotia lähtöä sattua hammashaverikin! Kaidan ja velipoika Ruutin testien jälkeen seurustelimme jonkin aikaa kasvattitädin kanssa ja leikitimme ja kuvailimme koiria. Mina sai testin jälkeen autostamme palkkaleluksi lemppari-purutyynynsä, jota se kanniskeli ja tyrkytti kiskottavaksi ihmisille. Ihan viimeisillä vetoleikkikerroilla Mina ilmeisesti tarttui tyynyyn huolimattomasti etuhampaillaan ennen tapporavistelua ja sai sillä irrotettua toisen harvoista jäljellä olevista yläetuhampaistaan! Olin vähintäänkin epäuskoinen kun kaivelin irtohampaan pienestä lumikumpareesta esiin: tämän koiran kanssa ei vaan voi välttyä vastoinkäymisiltä! Eihän yksi hammas vähemmän koiraa haittaa, eikä näy edes päällepäin, mutta mahdollinen pakollinen juurien poistatus tietää kirurgista operaatiota, nukutusta, ja kuukauden doping-varoaikaa 😣Minalle oli kuitenkin katsottuna kesäkuun alkuun BH-koe ja heinäkuulle koiranäyttelyitä (ja miksei hakukoettakin jos bh menisi läpi) jne... Ei muuta kuin suunnittelemaan kalenteri uusiksi siis, jahka selviää mitä ja milloin hammaspuutos hoidetaan!